Turvapaikanhakijat kokoontuvat huomenna länsirajalle kävelläkseen Ruotsiin – ”Suomessa rasismia”

Turvapaikanhakijat järjestävät huomenna tiistaina mielenilmauksen Suomen ja Ruotsin rajalla Torniossa, uutisoi Turun Sanomat. Poliisille ennakkoon tehdyn ilmoituksen mukaan mielenilmaus järjestetään valtakuntien rajalla Victoriantorilla klo 11. Ilmoituksessa on ennakoitu paikalle tulevan 200-300 turvapaikanhakijaa.

Mielenosoituksen syynä on pääosin irakilaisten turvapaikanhakijoiden tyytymättömyys tilanteeseensa Suomessa. Moni heistä on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen eivätkä he tunne olevansa turvassa pakkopalautusten ja rasismin takia.

Tapahtumasta julkisuuteen kerrotut tiedot perustuvat irakilaisen turvapaikanhakijan Nuor Dawoodin kertomaan. Häntä ensimmäisenä haastatellut Turun Sanomat kertoi pari viikkoa sitten, että turvapaikanhakijat aikovat kävellä rajan yli Ruotsiin vastalauseena kohtelulleen Suomessa. Tapahtumaa on suunniteltu Facebook-ryhmässä.

Dawood vahvisti maanantaina Lännen Medialle, että rauhallinen mielenilmaus on tarkoitus järjestää suunnitellusti huomenna. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa, kuinka paljon väkeä paikalle on tulossa.

Viranomaiset ovat varautuneet tapahtumaan lisävoimin rajan molemmin puolin. Lapin Kansa kertoi aiemmin, että Suomen poliisilla on valmius tuoda paikalle muutamia kymmeniä poliiseja. Myös Victoriantorin toisella laidalla oleva kauppakeskus Rajalla on varautunut tapahtumaan.

– Viranomaisten kanssa on keskusteltu ja toimimme heidän ohjeidensa mukaan, valaisee kauppakeskusjohtaja Jukka Korpimäki.

Lapin poliisilaitokselta kerrottiin maanantaina Lännen Medialle, ettei poliisille ole tullut ilmoituksia mahdollisista vastamielenosoituksista.

Tornion ja Haaparannan välissä kulkevalla valtakunnanrajalla järjestettiin kaksi vuotta sitten useampia mielenosoituksia sekä rajojen sulkemisen että niiden avoimena pitämisen puolesta.

Irakilaisten turvapaikkaprosessiin maan vaihto ei luultavasti vaikuta, vaikka he yrittäisivätkin jäädä Ruotsiin.

Dublinin sopimuksen perusteella Suomella on velvollisuus hoitaa turvapaikkakäsittely loppuun asti, jos Suomi on ensimmäinen maa, josta tulijat ovat hakeneet turvapaikkaa. Vaikka turvapaikanhakijoiden siirtymistä Ruotsiin ei voida estää, viranomaiset voivat myöhemmin palauttaa heidät takaisin Suomeen.

Lähde: TS

11 thoughts on “Turvapaikanhakijat kokoontuvat huomenna länsirajalle kävelläkseen Ruotsiin – ”Suomessa rasismia”

  • 4.9.2017 at 13:07
    Permalink

    Tervemenoa,ei tule pätkääkään ikävä.

    Reply
  • 4.9.2017 at 13:22
    Permalink

    Eikö kukaan oo nähnyt uutista jossa kerrotaan että huomattavasti isompi määrä pakkopalautetaan Suomeen vaikka tuo sakki jotenkin onnistuis edes jäämään ruotsiin? Kovin on lyhytaikainen ilo tämä uutinen.

    Reply
  • 4.9.2017 at 13:30
    Permalink

    Ruotsinmaaltahan he ovat tulleet ja Ruotsinmaahan heidän pitää jälleen tuleman.

    Reply
    • 4.9.2017 at 16:37
      Permalink

      Se olisi lakien mukainen ratkaisu. Tässä operaatio kansanvaihdossa ei valitettavasti ole noudatettu sääntöjä enää vuosiin. Suomi on muun euroopan jätekaivo mihin lykätään huonosta aineksesta se kaikkein surkein saasta -kaikkia mahdollisia pykäliä rikkoen ilman minkäänlaista vastarintaa. Surullista.

      Reply
  • 4.9.2017 at 13:31
    Permalink

    Näiden järjestettyjen esitysten ainut tarkoitus on virittää kansallismielisten suomalaisten hermot äärimmilleen ja vastapuoli toivoo näin syntyvän kantaväestön aloittaman mellakan jonka varjolla pystyttäisiin tiukentamaan kontrollia entisestään. Jos katsoo Turun terroriverilöylyn jälkeistä ”uutisointia” tuolla vanhanmedian puolella niin tämä on ainut yhteenveto johon voi päätyä -suoraa vittuilua joka ei enää mahdu epäonnistuneen propagandan piikkiin vaan se on tehty puhtaasti ärsyttämis tarkoituksessa -meille halutaan näyttää että päättäjiä ja maahantunkeutujia ei koske samat säännöt…tai säännöt ylipäätään.

    Tällä maahantunkeutujien marssilla on tarkoitus nöyryyttää suomalaisia ja antaa mielikuva että me emme mahda mitään tänne tulevien kehitysmaalaisten vyörylle -tunkeutujien palautus on sovittu etukäteen ja kaikki osapuolet tietävät sen jo ennalta, tarkoitus on masentaa lähtevästä laumasta iloitsevat suomalaiset marssittamalla samat elukat välittömästi takaisin suomeen -hyvin tietoisena siitä että tämä on kaiken oikeustajun vastaista koska ruåtsi on se paikka minne nämä loiset sääntöjen mukaan kuuluisivat. Tämän tietää myös vastapuoli varsin hyvin.

    Pidetään siis naamat peruslukemilla -lopputulos tiedetään eikä yhdestäkään loisesta päästä eroon. Marssikoot perkeleet! Vielä tulee se päivä kun ne tullaan poistamaan suomen maa-alueelta ja silloin ruåtsilta ei kysytä ottavatko vastaan! Se päivä ei valitettavasti ole vielä huomenna mutta se tulee varmasti!

    Reply
  • 4.9.2017 at 14:01
    Permalink

    Lupaavat vaan. Kiusoittelevat meitä valkolaisia kun tietävät että odotamme sitä vesi kielellä. Sitten rajalla tulee ”ähäkuttia” jos yksikin ruotsalainen poliisi on näköpiirissä. ”Ma olisi mennu mutta ruotsi polisi” lienee selitys.

    Reply
  • 4.9.2017 at 14:19
    Permalink

    Vaikee palauttaa ruotsistahan ovat alun perin tulleet

    Reply
    • 4.9.2017 at 16:30
      Permalink

      Lukekaa tuo minun edellinen tilitys. En halua olla ilonpilaaja mutta noin huominen tulee menemään. Kierot svedut tietäen ja tuntien suomeen luultavasti palaa enemmän väkeä kuin mitä kansainkotiin marssii. Hurrit pettää aina.

      Reply
  • 4.9.2017 at 20:57
    Permalink

    Ei tarvi kun tilauslento kotimaahan kun tulevat takaisin suomen puolelle ei tarvi katella minne hävinneet kun virkavalta odottaa rajalla

    Reply
  • 4.9.2017 at 23:38
    Permalink

    Julkisuustemppu. Ei ne mihinkään lähde.Jos lähtevät ei ne enää Ruotsiin pääse.Julkisuustemppuilua tämäkin. Kansainvälistä sellaista.

    Ja suvaitsevaisuusväki voivottelee julkisuudessa heidän kauheaa kohtaloaan.

    Reply
  • 5.9.2017 at 09:52
    Permalink

    Minä voisin saattaa pojat turvallisesti ja varmasti rajan toiselle puolelle..

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.