Länsimetron vaikutukset jäävät vähäisiksi, aamuruuhkien automäärät -0,5%

HSL:n erikoistutkija Pekka Räty on kertonut Länsiväylälle, kuinka länsimetron vaikutukset näkyvät aamuruuhkissa.

Alkuun ruuhkissa voi näkyä vähenemistä, mutta kaikki palautuu ennalleen hetken kuluttua. Tämä johtuu siitä, ettei metroasemien kohdalle osu monenkaan autoilijan koti tai toisessa päässä työpaikka.

Vaikutukset ovat aamuruuhkassa noin 30 auton vähentyminen, mikä tarkoittaa 0,5-1% koko massasta.

Bussikaistojen vapautuminen voi jopa lisätä yksityisauton houkuttelevuutta. Autoilu länsiväylällä on kasvanut noin 2% vuosivauhtia, mikä on samassa linjassa muidenkin pääväylien kanssa.

Länsiväylällä vilkkain liikenne osuus on Ruoholahdesta Kehä I:lle, jossa tilastoitiin viime vuonna yli 62 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Lähde: Länsiväylä

2 thoughts on “Länsimetron vaikutukset jäävät vähäisiksi, aamuruuhkien automäärät -0,5%

  • 8.9.2017 at 20:36
    Permalink

    Asiahan on niin että Länsimetron käyttömäärä todellakin lisääntyy, mutta vain siksi että radan varteen rakennetaan hullun lailla asuntoja. Autoliikenteeseen ei tule ihmeemmin vähennystä.
    Ts. TARVE metrolle luodaan ikäänkuin jälkikäteen VÄKISIN kun nykyisellään se on liki tarpeeton.

    Reply
  • 9.9.2017 at 10:49
    Permalink

    Pitäisköhän asiaa kysyä Stubilta? Sillä kun on ihan omat prosentit kaikkeen mistä se puhuu. Saisi taas nauraa yhden miehen aivopieruille.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.