Joka kymmenes leipäpala, peruna ja hedelmä päätyy roskiin – Hävikkiviikon tarkoitus on herätellä ihmisiä arvostamaan ruokaa

Jokainen kansalainen heittää vuoden aikana keskimäärin 20-25kg ruokaa roskiin. Tämä tarkoittaa satojen eurojen päätymistä hukkaan. Hävikkiviikkoa vietetään 11-17.9. ja sen tarkoitus on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä etenkin kuluttajalle.

Hävikkiviikon järjestää Kuluttaja-lehti ja sitä rahoittaa Maa- ja Metsätalousministeriö. Sen toimintaan ja tavoitteisiin sitoutuneita yhteistyökumppaneita on muunmuassa Arla oy, Elintarviketeollisuusliitto, Evira, Palmia oy ja kymmeniä muita yrityksiä ja yhteisöjä aina kaupoista kouluihin ja ravintoloista einestuottajiin. Yhteistyökumppaneiden tarkoitus on joko järjestää oma hävikinvastainen kampanjansa tai tapahtumansa tai käyttää hävikkiviikon vinkkejä omassa toiminnassaan.

Yksinkertainen esimerkki yllä mainitusta toiminnasta on ”Otathan vain niin paljon kuin jaksat syödä”-kyltti buffet-ravintolan noutopöydässä. Tarkkaile siis erityisesti tällä viikolla omia kulutustottumuksiasi ja mieti voisitko itse vähentää ruoan hävikkiä tai olla muuten vastuullisempi kuluttaja. Maailman ruoasta hukkaan menee 25-30%. Pääsetkö Sinä keskiarvon alle?

Lähde: Marttaliitto, havikkiviikko.fi,

One thought on “Joka kymmenes leipäpala, peruna ja hedelmä päätyy roskiin – Hävikkiviikon tarkoitus on herätellä ihmisiä arvostamaan ruokaa

  • 10.9.2017 at 21:49
    Permalink

    150-vuotta sitten Suomessa oli katovuodet, jotka saivat aikaan nälkävuodet, jolloin kuoli huomattava osa silloisesta väestöstä nälänhätään kylmien kesien ja aikaisin tulleiden talvien vuoksi, jolloin viljaa jäi syksyllä lumen ja pakkasen alle ja keväiset kylvötyöt jäivät liian myöhäiseksi pakkasten ja lumihankien värittäessä maisemaa vielä pitkälle juhannuksen jälkeekin. Vilja ei kasvanut ja perunat paleltuivat peltoon.
    Eli tässä olisi formaattia tähänkin päivään.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.