Yle: Miksi poliisi kertoo yksityiskohtaisia tietoja Turun puukottajasta

Ylen toimittaja Pirjo Auvinen ihmettelee poliisin tiedottamista. Miksi poliisi kertoo niin paljon tietoja Turun terrori-iskun tekijästä.

Auvinen ohjeistaa artikkelissa poliisia tiedottamaan vähemmän yksityiskohtia. Auvisen artikkeli käsittelee viisi eri asiaa, neljännessä kohdassa hän ohjeistaa poliisia pidättäytymään yksityiskohtaisesta tiedottamisesta, Auvinen pelkää kaikkien turvapaikkahakijoiden leimaantuvan terroristeiksi.

Pirjo Auvinen kirjoittaa seuraavasti artikkelinsa neljänteen kohtaan:
4. Poliisi kertoo, poliisi täsmentää, mutta tuleeko samalla leimanneeksi? Torstaina heti kyselytunnin jälkeen sisäministeri Paula Risikko ja poliisijohto pitivät toimittajille taustatilaisuuden. Yleinen kutsu oli tullut hyvissä ajoin, eikä toimittajajoukko ollut mitenkään käsinpomittu. Itse en päässyt paikalle, kun työt eduskunnassa jatkuivat.

Luin kuitenkin uutisista, että poliisi oli kertonut jo hyvin yksityiskohtaisia tietoja Turun puukottajasta ja hänen aikeistaan. Kollega hämmästeli ja samaa ihmettelin itsekin: eivätkö tällaiset tiedot tule julki yleensä vasta, kun esitutkinta on valmistunut? Mikä oli se kiire, mikä se syy, että tiedot julkistettiin jo nyt, kun ilmeisesti koko tutkinta valmistuu ensitietojen mukaan vasta ensi vuoden puolella?

Samassa tilaisuudessa oli puhuttu myös entistä yksityiskohtaisemmin Suojelupoliisin eli Supon ja Keskusrikospoliisin eli KRP:n ”terrorismin torjunnan kohdehenkilöistä”. Silloin puhutaan henkilöistä, joilla poliisi uskoo olevan yhteyksiä terroristiseen toimintaan, saaneen siihen koulutuksen ja joista osa on osallistunut tai haluaisi osallistua aseelliseen toimintaan. Supon ja KRP:n listoilla heitä on yhteensä noin tuhat.

Poliisi on jo aiemmin kertonut, että osa listoille päätyneistä on tullut turvapaikka-aallossa, osa on suomalaisia.

Tähän saakka poliisi on puhunut vain luvuista, ei paikkakunnista. Tässä linjassa varmasti kannattaisi pysyä jatkossakin, jos haluaa välttää kaikkien turvapaikanhakijoiden leimaantumisen mahdollisiksi silmälläpidettäviksi tai terroristeiksi.

Pirjo Auvisen artikkeliin linkki Tästä

19 thoughts on “Yle: Miksi poliisi kertoo yksityiskohtaisia tietoja Turun puukottajasta

  • 11.9.2017 at 07:07
    Permalink

    Osoittakoon muslimit omalla esimerkillään sen, ettei kaikki ole terroristeja, hoitamalla sellaiset pois joukostaan. Niin kauan, kunnes niin tapahtuu, on kaikkia pidettävä mahdollisena uhkana.

    Reply
    • 11.9.2017 at 21:21
      Permalink

      Samaa mieltä. Tekisi mieli lainata erään Hakkaraisen sitaattia muslimeista, mutta enpä taida etten kiihoita liikaa….

      Reply
      • 15.9.2017 at 13:04
        Permalink

        Teuvon kommentista oli lainattu vain osa. Samassa yhteydessä hän kertoi maat joihin asia liittyi. Jos katsoo tilastoja vaikkapa 2000-luvulta niin kaikista terrostiteoissa löytyy yhteinen nimittäjä Islam. Turun yliopiston professorin mukaan faktojen kertominen ei ole vihapuhetta. Teivon sanoma oli täyttä faktaa mutta asiasta tehtiin poliittinen murha ja esimerkki ettei Suomessa saa sanoa totuuksia ääneen. Sipilän hallitus on vastuussa Turun tapahtumista ja se pitäisi kaikkien äänestäjien muistaa seuraavissa vaaleissa. Pahin on vielä edessä koko Euroopassa, valitettavasti.

        Reply
  • 11.9.2017 at 07:21
    Permalink

    Niin…ja miksi YLE suoltaa paskaa pakkoveroilla kerätyillä rahoilla?

    Reply
  • 11.9.2017 at 07:26
    Permalink

    Mielenkiintoisia väittämiä sillä poliisilla on myös velvollisuus suojella Suomen kansalaisia tällaisilta teoilta. Näiden tuhannenkin epäilyn tiedot ja olinpaikka pitöisi myös julkistaa jotta me rehelliset ihmiset osaisimme heitä varoa ja putää heitä silmällä. Tämä olisi varmasti kaikkien etu jotta syyttömät muslimit eivät leimaantuisi.

    Reply
  • 11.9.2017 at 08:14
    Permalink

    Me veronmaksajat maksamme tämän ylen touhut niin luulis että saamme rehellistä ohjelmaa ja tietoja Yle on kai muuttunut täysin vihreäksi kun Touko siellä runoilee Miksi yhteiskunna varoilla kustannettu ohjelma on niin poliittista Ylen vois pistää kortin taakse niin ohjelmat paranis kun maksumiehet katsois mitä kannattaa katsoa

    Reply
  • 11.9.2017 at 08:53
    Permalink

    Tuon änkyttävän eukon olisi jo aika jäädä johonkin eläkeputkeen pois tuhlaamasta verovaroja joutavilla jutuillaan.Oikeastaan koko YLE olisi aika laittaa rajulle kulukuurille. Karsittavaa todella löytyisi.

    Reply
  • 11.9.2017 at 09:11
    Permalink

    Islamistisen terrorismin juuret ovat islamissa.
    Voiko muuta väittää?

    Reply
  • 11.9.2017 at 09:24
    Permalink

    Miksi Yleisradio on olemassa?

    Miksi Pirjo Auvinen on YLEllä töissä?

    Onko Pirjolla oma lehmä ojassa tai pitäisikö sanoa että oma rattopoika pidossa.

    Reply
    • 11.9.2017 at 10:40
      Permalink

      Hemmetin ruma se ainakin on niin varmaan on rattopoika komerossa, koska muutakaan ei saa.

      Reply
  • 11.9.2017 at 09:32
    Permalink

    Muslimit voisivat osoitta etteivät ole terroristeja menemällä omaan maahansa niitä vastaan taistelemaan niin kuin miesten kuuluisi.

    Reply
  • 11.9.2017 at 12:48
    Permalink

    Naurettavaa, mutta ei yllättävää Ylen taholta. Kun terroristi otettiin kiinni Turussa ja vietiin sairaalaan, niin hänen kasvonsa oli ”pikselöity” kuvassa niin, ettei kukaan vaan tunnistaisi kenestä oli kyse. Kun poliisi etsii kantasuomalaista miestä epäiltynä osallisuudesta Tampereen Lielahden tapahtumiin, niin kyllä silloin epäillyn kasvot julkistetaan ja lähes jokaisessa mediassa. Eikä puhettakaan siitä, että kasvot pikselöitäisiin.

    Reply
  • 11.9.2017 at 14:59
    Permalink

    Joo kyllä olis aika laittaa yle vapaaehtoisen maksukortin taakse. Näkis kuinka monta mamunpalvojaa sen lunastaisi.

    Reply
  • 11.9.2017 at 16:04
    Permalink

    Tuolla logiikalla ei saisi sanoa yliajajan autonväriä…ei rikoksen tehneen ihon/hiusten, koska samanlaisia autoja Suomessa pilvin pimein, saattaisivat aivan syyttömät kärsimään. Kuten taannoin poliisilla oli tämä linja, ei kerrottu rikollisesta juuri mitään, etenkin jos kyseessä oli maahanmuuttaja taustainen…nyt silmät hiukan auenneet poliisilta…tosin yleisön reaktiot olleet niin voimakkaita, että poliisit nähneet oikeaksi toimia realistisemmin.

    Reply
  • 11.9.2017 at 16:47
    Permalink

    MIKSI EI OLISI JULKAISTU. VOI TAIVAS TUOTA MUSUJEN NUOLEMISTA.

    Reply
  • 11.9.2017 at 17:52
    Permalink

    Miksi ihmeessä poliisi ei tiedottaisi kansalaisia kunnolla? Auvinen on pelkkä ylipainoinen tivolipelle!

    Reply
  • 11.9.2017 at 19:29
    Permalink

    Auvinen haluaa että poliisi vaikenisi niin kauan että esitutkinta valmistuu, jolloin yleisön mielenkiinto on jo laantunut. Enpä ole ennen kuullut toimittajasta, joka valittaa siitä, että tietoa tulee liikaa! Sopii hyvin Ylen propagandakoneiston tyyliin. Hehän tässä maassa haluavat päättää miten asioista ajatellaan. Tympeää!

    Reply
  • 12.9.2017 at 08:55
    Permalink

    Erikoinen toimittaja, joka valittaa, että tietoa tulee liikaa. Tieto taitaa vaan olla oman ideologian vastaista…

    Reply
  • 13.9.2017 at 21:55
    Permalink

    Järkikulta jäi tältä sinne pielavedenperukoille kotimökkiin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.