Kotimaisen työvoiman suosiminen halutaan lopettaa – Saatavuusharkinta saattaa kohta olla muisto vain

Syyskuun alussa useat kansanedustajat, mm. vihreiden Emma Kari ja vasemmistoliiton Anna Kontula kertoivat allekirjoittaneensa lakialoitteen jonka tarkoituksena on lopettaa saatavuusharkinta Suomeen tuotavan työvoiman osalta. Saatavuusharkinta tarkoittaa sitä että mikäli yritys tahtoo palkata ETA-maiden ulkopuolelta työntekijän, viranomaiset tarkistavat onko Suomessa tai edes EU:ssa saatavilla kyseisen alan työntekijää. Näin suosien suomalaista ja eurooppalaista työntekijää.

Saatavuusharkinnan poistoa on perusteltu esimerkiksi kokoomuksen puolesta sillä että Suomi tarvitsee lisää työvoimaa. Tätä samaa perustetta on käyttänyt myöskin elinkeinoelämän keskusliitto EK, joka samaan aikaan on huolissaan Suomen ja suomalaisten työllisyysasteesta ja ajaa mainitun saatavuusharkinnan poistoa.

Lähde: EK, Taloussanomat

4 thoughts on “Kotimaisen työvoiman suosiminen halutaan lopettaa – Saatavuusharkinta saattaa kohta olla muisto vain

  • 12.9.2017 at 09:00
    Permalink

    Voi voi miten naiveja naiset ovatkaan kun tunteet vievät. Ei voi kuin ihmetellä mikä on näidenkin henkilöiden kompetenssi olla ”kansan edustajina”. No, ehkä he edustavat kansaa. Mutta eivät sitä terväsintä osaa jonka pitäisi tehdä päätöksiä muun kansan hyväksi. Ja se tylsin pää on antanut niille mandaatin.

    Reply
  • 12.9.2017 at 09:44
    Permalink

    Vihervasemmiston ajatus on selvä: mitä enemmän näitä ”moniosaajia” tänne tuodaan, sitä enemmän on vihervasemmistolla äänestäjiä. Vaikka muslimi ei uskonsa perusteella saa äänestää vääräuskoisia (muista Indonesian tuomio), saattaa joku oikeauskoinen livetä säännöstä ja vasuri tai vihreä saa ääniä. Saas nähdä osaavatko ne muutakin kuin pizzaa ja kaarnaveneitä. Millainen mahtaa niiden vientiarvo olla, kun jo nyt on täällä liki joka kulmassa tarjolla parasta kebabbia ja pizzaa …

    Reply
  • 12.9.2017 at 14:12
    Permalink

    Se tässä pahin ongelma on se, että suurin osa heidän tienaamasta rahasta on Suomen kansantaloudesta pois, sillä raha ei päädy Suomen kulutukseen. Esim. Viron nopea nousu perustui täysin Suomessa virolaisen työvoiman tienaamaan rahaan. Myös eräs thaimaalainen kertoi, että hän lähettänyt kotiin niin paljon rahaa, että hänen vanhempansa on rakentanut tiilitalon. Yleensä talot on siellä vanerihökkeleitä.

    Reply
  • 12.7.2018 at 11:02
    Permalink

    Minusta on ihan sama vaikka pistävät neekerit töihin, (pistäisivätkin mutta kun ei) Suomalaisilta työttömiltä kyllä leikataan ja viedään viimeinenkin mahdollisuus edes elää tässä asuinkelvottomaksi muuttunessa maassa. Sitten ihmetellään, kun yhä useampi on syrjäytynyt, kun ei ole varaa ostaa mitään, tai käydä missään, tai ihmetellään kun kakaroita ei tule. Ei kait tähän roskamaahan enää mukuloita voi tehdä, kun ei itsekkään tahdo saada eletyksi. Seuraava aktiivimalli sittn leikkaa kokonaan työttömiltä tuet, se jääpi lainat ja laskutkin sitten maksamatta, ja muut ei työllisty kuin ulosotto ja perint toimistot, mutta tyhjästä on paha nyhjästä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.