Poliisi: Seurakuntien työntekijät ovat estäneet poliisin toimia piilottamalla palautuspäätöksen saaneita tai laittomasti maassa olevia

Poliisin mukaan jopa seurakuntien työntekijät ovat aktiivisesti pyrkineet estämään poliisin toimia piilottamalla palautuspäätöksen saaneita tai laittomasti maassa olevia.

Afganistanilaisen perheen käännytys Jyväskylässä reilu viikko johti poliisin työn avoimeen vastustamiseen. Muitakin turvapaikanhakijoiden palautuksiin liittyviä kähinöitä on nähty, ja polisiin mukaan niiden määrä on ollut viime aikoina kasvussa.

– On ollut mielenosoituksia, myös ihan fyysistä vastarintaa ja toisaalta somessa tapahtuvaa agitointia ja yllyttämistä erilaisiin tekohin, poliisitarkastaja Mia Poutanen poliisihallituksesta kertoo.

Poliisin työtä on myös hankaloitettu piilottelemalla palautettavia.

Hallitus on havahtunut ongelmaan. Parhaillaan mietitään erillisen rangaistuksen säätämistä laittoman maassa oleskelun edistämisestä, esimerkiksi majoittamisesta tai piilottelemisesta.

– Joskus jopa seurakuntien tai kirkon työntekijät ovat aktiivisesti pyrkineet estämään poliisin toimia piilottamalla palautuspäätöksen saaneita tai laittomasti maassa olevia, Poutanen taustoittaa.

”Kristityn vastuuni on merkittävämpi kuin Suomen laki”

Pakkopalautettavien kohtelu jakaa näkemyksiä seurakuntalaisten keskudessa.

– Meissä kristityissä on varmasti aika kahtia jakautunut joukko tällä hetkellä. Toiset ajattelevat, että Suomen lakia ilman muuta noudatetaan sanoipa se mitä hyvänsä. Toisaalta monet ajattelevat, että ennen kaikkea pitää ajatella lähimmäisen parasta ja toimia. Luulen että tässä ollaan aika polarisoituneessa tilanteessa myös seurakuntien sisällä, Helsingin seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kaisa Raittila arvioi.

Raittilan tiedossa ei ole tapauksia, joissa Suomen laki ja kristityn omatunto olisivat joutuneet vastakkain palautettevan kohtelussa.

– Olemme kyllä noudattaneet Suomen lakia tähän asti täysin, mutta tavallaan olemme vielä voineet, sillä Suomen lakihan vielä sallii sen että voimme lähimmäistä auttaa, kommentoi Raittila.

Jos hallituksen lakihanke muuttaa tilannetta, Raittila tietää jo tulevan toimintamallinsa.

– Ajattelen, että kristittynä minulla ei ole vaihtoehtoa. Jos joku apua tarvitseva on oveni takana, minulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin avata ovi.

Entä Suomen lain noudattaminen?

– Siinä tilanteessa kristityn vastuuni on merkittävämpi kuin Suomen laki, Raittila toteaa.

Poliisi maltillinen

Hallituksen lakihanke piilottelun rangaistavuudesta on herättänyt jo kritiikkiä joiltain tahoilta. Poliisi suhtautuu hallituksen suunnitelmiin kuitenkin diplomaattisesti.

– Auttaminen sinänsä on ok. Totta kai hädässä olevia ihmisiä pitää voidakin auttaa, myös poliisi auttaa. Mutta kun toimintatavat ovat muuttuneet ja poliisin vastustaminen on hivenen ehkä lisääntynyt, niin on hyvä tarkastella, onko tarvetta muuttaa lainsäädäntöä ja onko tarvetta ottaa poliisille uusia keinoja käyttöön. Tällä hetkellä meillä on keinoja puuttua esimerkiksi haitantekoon virkamiehelle ja virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen, poliisitarkastaja Poutanen kertoo.

Artikkelikuvan henkilö ei liity juttuun. Kuvituskuva.

Lähde: Yle

9 thoughts on “Poliisi: Seurakuntien työntekijät ovat estäneet poliisin toimia piilottamalla palautuspäätöksen saaneita tai laittomasti maassa olevia

  • 12.9.2017 at 17:21
    Permalink

    Jos et halua tukea suomen miehitystä niin osoite on: eroakirkosta.fi

    Reply
    • 12.9.2017 at 18:35
      Permalink

      Kiitos linkistä, itse en tavoilleni uskollisena linkitä koskaa.

      Reply
  • 12.9.2017 at 18:07
    Permalink

    Anarkia ei kuulu Suomeen. Maassa on laki joka koskee kaikkia, kirkko ja sen henkilökunta ei ole lain yläpuolella eikä kirkko voi olla erillinen lakia noudattamaton saareke maan sisällä.
    Vihervasemmisto on kehoittanut anarkiaan eli ohittamaan maan lait. Perustuslain mukaan kansanedustajien on oltava lainkuuliaisia kansalaisia, näin ei nyt ole. Aiheellinen kysymys onkin kuinka maassa voi toimia anarkistisia puolueita ja kansanedustajia jotka eivät ole lainkuuliaisia?

    Facebookissa toimii Refuugees ryhmä, jossa laittomien piilottelijoita on useita. ..anarkistien ryhmä tulisi sulkea Facebookin ulkopuolelle. ..siihen voisi vaikuttaa nettipoliisi.

    Reply
  • 12.9.2017 at 22:12
    Permalink

    Onko kirkko Ilmestyskirjan portto, joka juopuu kansamme verestä? Irja-piispa turvonneine naamoineen on antanut kasvot pahalle.
    Kyllä lain noudattaminen koskee myös kirkkoa. On naurettavaa puhua ” lähimmäisestä” autettavana, rikolliset ja murhaajat, vieraiden maiden maahan tunkeutuneet miehittäjät ja terroristit eivät kuulu näihin, vaan heidät on lähetettävä pois turmelemasta kansaamme. Ajatelkaapa sen surun ja kivun määrää, minkä nämä ovat tuoneet raiskatuille , murhatuille, puukotetuille ja heidän läheisilleen. On turha puhua kristityiksi kääntyneistä muslimeista, se on täyttä huuhaata koraanin ohjeiden mukaan. Kuinka voi olla niin tyhmiä korkeasti koulutetuissa suomalaisissa , että eivät ymmärrä mihin Suomen kehitys on menossa. Kokoomus ja kepu Sipilöineen on viemässä huippunopeaa vauhtia Suomen täydelliseen katastrofiin ja romahdukseen. Asiaa ei auta takinkääntäjä-Soini, eikä toimeton ”tolkku-presidentti.

    Reply
  • 13.9.2017 at 06:19
    Permalink

    Suomen ev.lut kirkko tulee hajomaan muutaman vuoden sisällä. Syynä nämä ja homo asiat. Syntyy joku pääkaupunkiseudun sekasikiö kirkko ja joku muun maan wanhoillien kirkko. Kirkon valtavasta omaisuudesta käydään verinen taistelu ja lakitoimistot hierovat jo käsiään.

    Reply
    • 13.9.2017 at 07:05
      Permalink

      Kirkko on jo hajonnut. Naispappeutta ja homoutta vastustavat konservatiivipapit potkittiin pois viroistaan ja he perustivat vanhoillisen luterilaisen järjestön, Lähetyshiippakunnan, jolla on 30 seurakuntaa ja 2000 jäsentä ja paljon jäseniksi kuulumattomia ystäviä. Se on organisoitu kuten iso kirkkokin ja jumalanpalvelukset ovat samanlaisia, mutta erona on se, että siellä eivät ole arvossa feministit, vasemmistolaiset, naispapit, homoseksuaalit tai muslimit. Opetus on jämäkän vanhoillista luterilaisuutta, sellaista kuin isossa kirkossa oli viimeksi 1950-luvulla.

      Reply
  • 13.9.2017 at 06:50
    Permalink

    Muutama vuosi sitten silloinen ministeri Päivi Räsänen puhui kristillisillä kesäjuhlilla ja sanoi, että jos Suomen laki ja Jumalan tahto ovat ristiriidassa, silloin kristityn pitää noudattaa Jumalan tahtoa. Tällä hän viittasi esim. Rooman valtakunnan aikaan, jolloin laki määräsi kristittyjäkin kumartamaan keisaria Jumalana. Kun he eivät tätä tehneet, heidät tapettiin. Media ja kirkon johto sanoivat, että Räsänen yllytti rikollisuuteen ja tuomitsivat Räsäsen. Olisi mielenkiintoista kuulla kirkon johtajien taas sanovan samalla tavoin. Miksi eivät jo sano? Missä viipyvät papiston tuomio ja paheksunta nyt?

    Reply
  • 16.9.2017 at 15:53
    Permalink

    Ottakaa Raamattu käteen ja lukekaa. Jolla ymmärrys on ni näkee tuon kirkon läpi! Jumalattomat johtaa seurakuntia. Tekevät asioita omien himojensa ja tarpeidensa mukaan. Jumala ei ole heissä eikä heidän kanssaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.