Tieltä löytyi poltettu poro Rovaniemellä – Rikosilmoitus tehty (kuvalinkki)

Rovaniemen Suosiolassa lenkkeilevä lukija otti yhteyttä Lapin kansan toimitukseen löydettyään soratieltä poltetun eläimen.

–Olen kesän ajan ihmetellyt, että kuka kumma jättää eläinten luita ja suojakäsineitä keskelle tietä. Maanantaina luulin ohittavani risukasan, mutta karmaiseva haju paljasti kyseessä oleva jotakin ihan muuta, henkilö kertoo.

Lukija uskoo, että eläin on poltettu maanantain vastaisen yön tai viikonlopun aikana, sillä aikaisemmalla lenkillä raatoa ei vielä paikalla ollut.

Kyseisellä alueella liikkuu paljon muitakin ulkoilijoita.

–Aiemmin siellä kävivät paljon myös koiranulkoiluttajat, nyt viime aikoina he ovat vähentyneet, kun nuoret ovat vallanneet alueen moottoripyörineen.

Lenkkeilijä on tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Rovaniemen poliisi kertoo, että kyseinen poltettu  eläin on ollut poro.

–Suosiolasta löytyi jätesäkissä kuolleen poron raato. Raatoa on osittain poltettu, poliisista kommentoidaan.

Poliisin saaman tiedon mukaan mädäntynyt raato on ollut kyseisellä suositulla koiranulkoilutusalueella jo kuukauden aiheuttaen hajuhaittoja. Poliisi selvittää asiaa.

Eviran käsittelyohjeen mukaan poro voidaan joko haudata tai polttaa ruho hyväksytyssä poltto- tai rinnakkaispolttolaitoksessa.

Katso kuva poltetusta porosta Lapin kansan sivuilta.

Lähde: Lapin kansa

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.