Pääministerin virka-asunnolla osoitettiin mieltä hallituksen politiikkaa vastaan

Kesärantaan pääministerin virka-asunnolle kokoontui joukko kansalaisia, jotka olivat pettyneitä hallituksen politiikkaan.

Sateisesta säästä huolimatta mielenilmaukseen osallistui noin 50 henkilöä, poliisi oli varautunut ilmeisesti suurempaan väki määrään, paikalla oli seitsämän poliisiyksikköä, kaksi moottoripyörää ja 5 poliisi autoa. Poliisi valvoi kaikkia kulkuväyliä mitkä johti virka-asunnon porteille.

Mielenilmaus sujui rauhallisesti eikä järjestyshäiriöitä ilmennyt. Mielenilmauksessa puheissa oli hallituksen leikkauspolitiikka ja maahanmuutto politiikka. Turun terrori-isku nostettiin monessa puheenvuorossa esille ja huoli uusista terrori-iskuista.

Poliisi kertoi, että mielenilmauksesta oli tehty asianmukainen ilmoitus poliisille.

Mielenilmauksen järjestäjä Miki Sileoni kertoi seuraavasti mielenilmauksesta.

Tämä mielenilmaus järjestettiin täsmä iskuna Sipilän virka-asunnon luokse. Katsoin että tarkoituksenomaisempaa on järjestää mielenosoitus tässä muodossa virka-asunolla, kuin esimerkiksi jossain Helsingin keskustan alueella. Halusimme muistuttaa Sipilää niistä päätöksistä joilla hän on saanut maastamme turvattomamman paikan, sekä muistuttaa niistä Turun terroristi-iskun uhreista joita hänen politiikkansa on aiheuttanut.


2 thoughts on “Pääministerin virka-asunnolla osoitettiin mieltä hallituksen politiikkaa vastaan

  • 16.9.2017 at 19:16
    Permalink

    Toivottavasti tällaista jatketaan,tällainen on vähintä mitä voi tehdä 🙂

    Reply
  • 16.9.2017 at 20:43
    Permalink

    HELLsinkiin on vaikea saada kunnon määrää mielenosoittajia.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.