Näkökulma: Aamulehden uusin rimanalitus

Monella lukijalla taisi eilen aamulla mennä aamukahvit väärään kurkkuun lukiessaan Aamulehden pääkirjoitusta. Minäkin luin sitä hyvin epäuskoisena. Tuli mieleen, voiko tämä olla enää totta ollenkaan, vai onko tämä joku huumorijuttu, sunnuntaikevennys tai jotain sinne päin. Mutta ilmeisen tosissaan ne siellä Tampereella ovat tuon homman kanssa.

Pääkirjoituksessaan Aamulehti on huolissaan ”sukupuolittuneista sanonnoista”. Lehti muun muassa ihmettelee, miksi ihminen on oman elämänsä herra, mutta ei rouva. Ja miksi on vihamiehiä, mutta ei vihanaisia.

Aamulehden mielestä ”piilevä ja kieliopillistuva maskuliinisuus” on ongelma. Erityisen suurennuslasin alle joutuvat perinteiset suomalaiset -mies-päätteiset nimikkeet, kuten virkamies, esimies ja luottamusmies.

Aamulehti katsookin asiakseen nousta virallisten tehtävänimikkeiden, niitä koskevan lainsäädännön, yleisen kielenkäytön ja kaikkien muidenkin yläpuolelle kertoessaan ottavansa käyttöön uuden kirjoitustavan toimituksessaan. Eduskunnan puhemies tai -nainen on tästä lähtien Aamulehden kielenkäytössä puheenjohtaja.

Samoin Aamulehden pannaan joutuvat muiden muassa sanat pääluottamusmies, asiamies, lautamies, palomies ja uskottu mies, joille kaikille Aamulehti on keksinyt omat, joissain tapauksissa hyvin epätäsmälliset vastineensa.

Tätä omaa ulostuloaan tukeakseen Aamulehti on julkaissut muutamia muita juttuja. Eräässä ”uutisessa” Aamulehti kertoo, kuinka asiantuntija pitää Aamulehden uutta linjausta sukupuolineutraalimmista sanavalinnoista tervetulleena. On melko läpinäkyvää, että Aamulehti etsii itse jonkun samaa mieltä olevan ”asiantuntijan” kehumaan itseään ja tuomitsemaan ”kielellisen seksismin”.

Aamulehti on kerännyt juttuunsa edustavan valikoiman tahoja, jotka ovat samaa mieltä ”sukupuolistuneista käytännöistä”. Muun muassa Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen mielestä Aamulehden linjaus on raikas ja tärkeä. Kuinka yllättävää, että yhtään kriittistä kommenttia ei julkaista.

Aamulehti toivoo vilpittömästi, että heidän tapansa leviää muidenkin medioiden käyttöön. Yle ennätti jo ilmoittaa, että asia tullaan ottamaan heillä esille pikapuoliin. STT kertoi seuraavansa tilannetta.

Suomessa kärvistellään taantuman kourissa jo kymmenettä vuotta. Hallitus on kädetön hoitamaan korkeaa työttömyyttä tai maahan laittomasti jääneiden paperittomien turvapaikanhakijoiden palautuksia. Turvapaikanhakijat vastustivat avoimesti virkavaltaa ja Suomen lakia Jyväskylän mellakassa. Suomessa tehtiin hiljattain ensimmäinen ääri-islamilainen terrori-isku. Olisi paljon asioita, joihin puuttua, mutta Aamulehden mielestä tämä on asia, joka pitää saada kuntoon.

Oikeastihan nämä palomies-, luottamusmies- ja puhemies-nimikkeet eivät häiritse niiden alla toimivia naisia. Muun muassa eduskunnan puhemies Maria Lohela totesi, että ei koe asiaa ongelmana. Jokaiselle tervejärkiselle ihmiselle on selvää, että kyse on vain pelkästä nimikkeestä, eikä sillä enää nykypäivänä viitata sukupuoleen, vaikka joskus sata vuotta sitten asia olisikin ollut toisin. Kyseessä on pienen feministisen marginaalin ongelma, jonka Aamulehti tuo valtavirtaan.

Toivottavasti Aamulehti muistaa sanankäytössään jatkossa korvata myös seksistisen ja sovinistisen rintamamiestalo-sanan sukupuolineutraalilla rintamahenkilötalolla. Ja vääntää ruotsalaisperäiset sukunimet, kuten  Svensson ja Andersson, muotoon Svensperson ja Andersperson.

Aamulehti, Suomen vastenmielisin media

Aamulehti on Suomen vastenmielisin maakuntalehti, vielä pahempi kuin Helsingin Sanomat. Aamulehti on jo pitkään julistanut feminististä ilosanomaa kautta linjan, ja jopa palkannut vakituiseksi kolumnistikseen avoimesti feminismismiä tunnustuvan kirjoittajan, jonka kirjoitukset ovat sen mukaisia. Tosin nykypäivän tasa-arvoisessa Suomessa feministien ongelmat ovat juuri tätä tasoa. Kun oikeita tasa-arvo-ongelmia ei enää ole, keskitytään niitä keksimään vaikka väkisin pilkkua viilaamalla.

Aamulehti on myös viimeisen reilun kahden vuoden ajan eli turvapaikanhakijatulvan alkamisesta lähtien uutisoinut asiasta erittäin puolueellisesti, värittyneesti ja yksipuolisesti. Melkein joka päivä on Aamulehden kannessa tai pääjuttuna artikkeli, jossa käsitellään maahanmuuttajia myönteisessä valossa ja haetaan sääliä kertomalla turvapaikanhakijoista nyyhkytarinoita, joiden todenperäisyyttä ei tietenkään mitenkään tarkisteta tai kyseenalaisteta.

Poikkeuksetta Aamulehti hakee turvapaikanhakijoita koskeviin juttuihinsa ja kuviinsa aina naisia, lapsia ja nuoria, joskus kokonaisia perheitä, vaikka lähes kaikki turvapaikanhakijat ovat yksittäisiä aikuisia miehiä. Mielipiteiden muokkaukseen pyritään useimmiten juuri pienten lasten kuvilla.

Turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista ja maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista Aamulehti vaikenee. Sen sijaan se keskittyy syyttämään suomalaisia rasismista ja vihapuheesta. Varsinkin turvapaikanhakijoihin liittyvä ”uutisointi” on Aamulehdessä räikeän asenteellista, totuudenvastaista. Objektiivisuus ja tutkiva journalismi loistavat poissaolollaan. Esimerkki siitä tässä aiemmassa Näkökulma-kirjoituksessani.

Aamulehti ei ole puolueeton uutismedia. Aamulehti käyttää asemaansa levittääkseen omaa vihervasemmistolaista maailmankuvaansa. Aamulehti aivopesee ja pyrkii muokkaamaan mielipiteitä propagandallaan, jolla ei useinkaan ole tekemistä todellisuuden kanssa. Aamulehti ei edes oikaise myöhemmin virheellisiksi todettuja asioita.

Jos sinulle vielä tulee Aamulehti, kannattaa tosissaan harkita, haluatko jatkossa olla tukemassa vaihtoehtoisia medioita valemedioiksi syyttävää valemediaa. Totuus löytyy usein jostain ihan muualta kuin Aamulehdestä.

 

8 thoughts on “Näkökulma: Aamulehden uusin rimanalitus

  • 18.9.2017 at 12:38
    Permalink

    Samalla tavoin media väkisin ajoi sisään kieleen sanonnan ”Väli-Suomen sanomalehti Sunnuntaisuomalainen”. Ei ole mitään Väli-Suomea!

    Reply
  • 18.9.2017 at 13:00
    Permalink

    Tulee mieleen vitsi -80 luvulta. Silloin edellisen kerran naisasialiike nosti päätään mutta kuoli omaan mahdottomuuteensa kauhean naurunremakan kanssa. Silloin vaadittiin että ”mies” sana pitää korvata sanalla ”nainen”. Irvileuat vääntelivät nopsasti kasan muunnosehdotuksia:

    – mies: varsi-nainen
    – neiti: umpinainen
    – rouva: avonainen
    – …

    En nyt muista koko litaniaa mutta niitä oli melkoinen määrä. Voisiko Aamulehdelle tehdä vastaavia ehdotuksia, se kun on ”avonainen” kaikille ehdotuksille?

    Reply
    • 18.9.2017 at 18:25
      Permalink

      Mikä on panomiehen tulevaisuus.

      Reply
  • 18.9.2017 at 14:57
    Permalink

    Kulttuurimarxismia aidoimmillaan. Tätä hulluutta on vastustettava kaikin mahdollisin keinoin!

    Reply
  • 18.9.2017 at 16:58
    Permalink

    Kaksi syytä lukea Aamulehteä.Pitkon pakinat ja sudokut.Ei mulla muuta.

    Reply
  • 18.9.2017 at 20:25
    Permalink

    Noi feministiämmät eivät itse ymmärrä kielen syvyyttä. Pelkkä mies -sana tarkoittaa toki miestä, mutta sitten taas eduskunnassa ”puhemies” on vain puhetta johtavan henkilön nimike ilman mitään sen kummempaa mies kytköstä sukupuolisessa mielessä eli femmarit ite vain näkee pallien kuvia mielessään.

    Reply
  • 18.9.2017 at 20:48
    Permalink

    Uskoisin, että ns. perinteiselle medialle on annettu ministeriötason ohjeistus tai määräys siitä, mitä saa julkaista ja miten tietyt asiat saa julkaista. Tiettyjen ryhmien kepposten esiintuonti on kiellettyä tai ne pitää peitellä niin, että uutisessa ei suoranaisesti valehdella, mutta annetaan täysin päinvastainen mielikuva siitä mitä oikeasti on tapahtunut. Jos jokin asia paljastuu jotain muuta kautta, siitä ei suostuta keskustelemaan eikä uutisoimaan tai asia valkopestään mitä ihmeellisimmillä verukkeilla, jotka eivät ole kotoisin tältä planeetalta. Tätä sitten kutsutaan ”vastuulliseksi uutisoinniksi”.

    Valta vie siis vahtikoiraa eikä päinvastoin. Ei myöskään voi välttyä ajatukselta neuvostoaikaisesta propagandaministeriöstä, joka määrää tiettyjen uutisten sävyn ja sisällön. Kardashianin pakaroista ja jääkiekosta uutisointia ei sentään valvota, koska niillä saa lukijalampaiden silmät suljettua.

    Myös toisinajattelijoiden jahtaaminen, aivan kuten aikoinaan Neuvostoliitossa, on täydessä käynnissä.

    Arvoitus: Mikä se on, jota johdetaan ikäänkuin keskuskomiteasta eräästä tunnetusta Keski-Euroopan kaupungista ja jonka jäsentasavaltojen virallista propagandaa (sitä mitä lehdissä saa kirjoittaa) valvotaan tarkoin? Lisävihje: Tämä keskuskomitea määrää ensivuonna kuinka paljon sinua verotetaan ja paljonko sinulle sälytetään jäsentasavaltojen yhteistä velkaa.

    Reply
  • 18.9.2017 at 21:48
    Permalink

    Kulttuurimarxismi on aito tauti, tosin ei biologisesti tarttuva, vaan monenlaisten massapsykologisten mielenhallinnan keinojen kuten uutisoinnin, mainonnan, TV-viihteen ja oppimateriaalien kautta vaikuttava. Valtamedia on edistänyt sitä varsin innokkaasti meillä vähintään 1960-luvulta alkaen. Nyt tämä kulttuurinen syöpä on jo levinnyt näin pitkälle eikä asiaan voi enää suhtautua kevyesti. Esimerkit maailmalta osoittavat, etteivät kulttuurimarxistit koskaan peräänny ohjelmassaan, vaan vaativat aina vain lisää myönnytyksiä perinteisten arvojen kannattajilta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.