Tältä näyttää Lontoon junapommittaja

Lontoossa metrojunaan omatekoisen pommin jättämisestä epäilty Yahyah Farroukh 21v. otettiin kiinni työpaikaltaan Hounslowssa läntisessä Lontoossa. Hänen epäilty rikostoverinsa, 18v., napattiin Doverista varhain lauantaina, yrittäessään poistua Englannista. Farroukh otsikkokuvassa.

Farroukhin poistuessa työpaikaltaan Alladin’s Fried Chickenistä 23.30 lauantaina, poliisi oli jo odottamassa. Baarin omistajan mukaan Farroukh oli käyttäytynyt työvuorollaan aivan normaalisti.

Farrakhin metrovaunuun jättämässä pommissa oli ollut kylliksi räjähdettä tappamaan kaikki vaunussa olijat, mutta räjähteen valmistuksessa oli tapahtunut virhe, ja aine ei räjähtänyt, vaan ainoastaan paloi voimakkaasti. Liekit aiheuttivat palovammoja noin 30:lle henkilölle, kasvoihin.

Farrakhin ja hänen rikostoverinsa asuinosoite oli Ronald ja Penelope Jonesin osoitteessa. Jonesit ovat auttaneet neljänkymmenen vuoden aikana yli 300:aa ongelmanuorta, joukossa 8 maahanmuuttajataustaista. Vuonna 2010 kuningatar Elisabeth palkitsi Jonesit vähäosaisten nuorten hyväksi tehdystä työstä. Sunnuntaina poliisit tulivat Joneseille, tekemään kotitarkastusta murhayrityksistä epäillyn Farrakhin osoitteessa.

Yahyah Farrakh on kertonut olevaansa kotoisin Damaskuksesta, hänen 18-vuotias rikostoverinsa on oman ilmoituksensa mukaan irakilainen orpo.

SkyNews tänään.



2 thoughts on “Tältä näyttää Lontoon junapommittaja

  • 18.9.2017 at 18:16
    Permalink

    Serkkurakkauden hedelmä.

    Reply
  • 18.9.2017 at 18:18
    Permalink

    Sanonta koira puri ruokkivaa kättä ja hölmöjä hyväuskoisia käytettiin hyväksi. Anteeksi koira ilmaus koiria kohtaan. Koira on viisas eläin näihin eläimiin verrattuna.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.