Pääministeri asetti hankeryhmän etsimään ratkaisuja julkisten rakennusten sisäilmaongelmiin

Pääministeri Juha Sipilä on asettanut hankeryhmän valmistelemaan Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelmaa ja ehdotusta ohjelman toimeenpanon organisoimiseksi. Tavoitteena on julkisiin tiloihin liittyvän terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen.

Laadittavalla toimenpideohjelmalla vahvistetaan kestäviä ja terveellisiä rakentamis- ja ylläpitokäytäntöjä sekä ennaltaehkäistään sisäilmaongelmia. Siihen kirjataan käytännön toimia muutosten aikaansaamiseksi tilojen sisäilmaongelmien kysymyksiin jo tällä hallituskaudella. Ohjelmalla haetaan uusia, innovatiivisia ja kestäviä toimintatapoja, jotka näkyvät rakenteellisena muutoksena alalla.

Toimenpideohjelman tulee sisältää tarkemmat tiedot julkisen rakennuskannan tervehdyttämiseen liittyvistä toimista, aikatauluista ja vastuutahoista. Työssä käytetään hyväksi tähän mennessä tehtyjä selvityksiä, saatuja kokemuksia ja vireillä olevaa työtä.

Ohjelman valmistelussa kuullaan laajasti eri osapuolia ja sen etenemistä käsitellään hallituksen strategiaistunnossa. Toimenpideohjelma annetaan syysistuntokaudella eduskunnalle pääministerin ilmoituksella.

Hankeryhmän puheenjohtajana toimii asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja varapuheenjohtajana erityisavustaja Markus Lahtinen valtioneuvoston kansliasta. Hankejohtajana toimii hallitusneuvos Marika Paavilainen valtioneuvoston kansliasta.

Toimenpideohjelma valmistellaan syyskaudella 2017. Hankeryhmän toimikausi päättyy 28.2.2018.

Työryhmän kokoonpano

Puheenjohtaja

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen

Varapuheenjohtaja

Erityisavustaja Markus Lahtinen, valtioneuvoston kanslia

Jäsenet

  1. Erityisavustaja Tea Usvasuo, ympäristöministeriö
  2. Ylijohtaja Helena Säteri, ympäristöministeriö
  3. Yli-insinööri Katja Outinen, ympäristöministeriö
  4. Johtaja Jari Keinänen, sosiaali- ja terveysministeriö
  5. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola, sosiaali- ja terveysministeriö
  6. Neuvotteleva virkamies Taina Kulmala, valtioneuvoston kanslia
  7. Hankejohtaja, hallitusneuvos Marika Paavilainen, valtioneuvoston kanslia

Lähde: Valtioneuvoston viestintäosasto

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.