25.09.1950: Jemenin juutalaisten pelastuslennot päättyivät

Tänään on tasavuodet erään kulttuuri-ilmiön päättymisestä Arabian niemimaalla. Maanantaina 25.09.1950 juuri perustettu Israelin valtio sai päätökseen Jemenin juutalaisväestön, 47 000:n henkilön, evakuoimisen levottomuuksien keskeltä. Juutalaisten ja arabimaiden välillä oli juuri käyty sota Palestiinan brittiläisen mandaattialueen hallinnasta. YK oli päätöksellään jakanut alueen perustettavan Israelin valtion ja arabien kesken. Tämän sodan seurauksena arabimaissa asuvien juutalaisten olot muuttuivat tukaliksi, ja muutto Israeliin alkoi.

Jemenin juutalaisväestöä pidetään joskus jo Shaban kuningattaren ja kuningas Salomonin ajoista periytyvänä, mutta varmaa on että juutalaisia ja juutalais-uskoisia arabeja oli Arabian niemimaalla jo profeettana toimineen Muhammedin aikana: Haddithit kertovat laveasti tämän sodista juutalaisia vastaan, ja mm. Khaibarin keidaskaupungin koko juutalaisväestön joukkomurhaamisesta.

Kun Muhammed pyhinä pidettyjen kirjoitusten kautta antaa ikäänkuin kehoituksen juutalaisten surmaamiseen, juutalaisten ja muslimien välillä on ollut ajoittain kahnausta. 1949 alkoi eräs tälläinen ajanjakso, ja se jatkuu yhä. Juutalaisvainot ja Israelin käynnistämä evakuoiminen aiheuttivat monissa maissa vuosisatoja tai -tuhansia jatkuneiden kulttuuritraditioiden katkeamisen. Jemen oli yksi tälläinen paikka.

Jemenin juutalaiset puhuivat omaa arabiankielen murrettaan, jota pidetään myös omana kielenään: ”Judeoarabiaa”.  Jerusalem Post kertoo tänään, viimeisen evakuointilennon vuosipäivänä, kokonaisen kulttuurin viimeisestä hetkestä.

Jemeniitit joutuivat Israelissa kilpailemaan työmarkkinoilla Euroopasta ja Amerikasta tulleiden koulutetumpien juutalaisten kanssa, eikä heidän sijoittumisensa yhteiskuntaan ollut aina ongelmatonta. Jemeninjuutalais-taustaisen Ofra Haza:n nousu Israelin populaarimusiikin huippujen joukkoon, -mm. Eurovisio-edustus- merkitsi jemeniittien emansipaation erästä virstanpylvästä.

Arabien ja juutalaisten välit ovat yhä ongelmalliset, eikä asioiden edistymiseen ainakaan lähitulevaisuudessa uskota.

Videoilla Ofra Haza, ja alempana Lontoon muslimit muistelemassa Khaibarin verilöylyä.

Jerusalem Post tänään.



VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.