Skoonen lipulle halutaan virallista asemaa

Skoonen maakunnalla on ollut omat heraldiset värinsä jo ennen sen liittämistä Tanskasta Ruotsiin, ja skoonelaisille punakeltainen ristilippu on edustanut omaa identiteettiä, jos heidän omalaatuisuutensa on joltakin skånen-kielistä puhetta kuulleelta jäänyt huomaamatta. Skånska Dagbladetissa on nyt keskusteltu lipun aseman virallistamisesta.

Skoonen lipulle tavoitellaan samankaltaistaa statusta, kuin Ahvenanmaan sini-kelta-punaiselle ristilipulle, käytettäväksi valtiolipun rinnalla ja paikallisesti maakunnan alueella kiinteistöissä.  Ensimmäinen kirjallinen maininta Ruotsin sini-keltaisesta valtakunnan-lipusta, kuninkaallinen kirje sotajoukon lippuja ja tunnuksia koskien, määrää kannettaviin lippuihin keltaisen ristin. Lipun pohjaväri jätettiin tuolla kertaa määrittelemättä, tai ei muistettu mainita.

Arvellaankin, että lippujen värityksen suhteen on esiintynyt suurta vaihtelua, komentavien upseerien maun mukaan. Sini-keltainen yhdistelmä on saattanut lyödä itsensä läpi Vaasa-Jagello-suvun viimeisten kruununtavoittelijoiden kiistellessä keskenään. Turun herttuaksi jossakin välisssä ehtinyt Juhana on ehkä tuonut Turun kaupungin sini-keltaiset värit Tukholmaan?

Pohjoismaisen ristilipun formaatti poikkeaa muualla käytetystä symmetrisestä rististä, ja näyttää hienosti kulttuurista samanseuralaisuutta Islannista Suomeen asti, ja jos tarkkoja ollaan vielä Karjalaan, Inkeriin ja Vepsään. Skoonen lippu on hyvässä seurassa.

Skånska Dagbladet tänään.



VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.