Romutuspalkkio ja tuet vauhdittamaan autokannan uusiutumista ja päästöjen vähenemistä

Hallitus ehdottaa määräaikaista lakia romutuspalkkiosta, sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- ja etanolikonversioiden tuesta. Lakiluonnoksen mukaan yksityishenkilö voisi saada tukea vanhan auton romutuksen yhteydessä uuden vähäpäästöisemmän auton hankintaan. Vaihtoehtoisesti tukea voisi saada täyssähköauton hankintaan tai kaasu- ja flexfuel-autojen konvertointiin.

– Tukitoimilla edistämme vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintaa ja autokannan uusiutumista. Näin lähdemme oikeaan suuntaan liikenteen päästöjen vähentämisessä, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Lain olisi tarkoitus astua voimaan vuoden 2018 alussa ja olla voimassa neljä vuotta. Lakiluonnoksesta pyydetään lausuntoja 11. lokakuuta 2017 mennessä.

Romutuspalkkio vähäpäästöisemmän auton hankintaa varten

Vuonna 2018 romutuspalkkiota varten on varattu 8 miljoonaa euroa valtion varoista syksyn budjettiriihessä tehdyn päätöksen mukaisesti. Esityksen mukaan palkkiota myönnettäisiin 1.1. – 31.8.2018. Romutuspalkkio maksettaisiin yksityishenkilöille uuden, vähäpäästöisemmän auton hankintaa varten, jos hän vie romutettavaksi vähintään 10 vuotta liikenteessä olleen auton. Lisäksi auton on pitänyt olla liikenteessä edellisenä kalenterivuotena. Tuen saajan tulee olla romutettavan auton omistaja.

Esityksen mukaan valtion varoista romutuspalkkiota maksettaisiin joko bensa- ja dieselkäyttöisten henkilöautojen tai etanoli-, kaasu-, ja ladattavien hybridiautojen hankintaa varten. Romutuspalkkiona tuettaisiin 1000 eurolla sellaisen bensa- tai dieselkäyttöisen henkilöauton hankintaa, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 110 g/km.

Etanoli-, kaasu- sekä ladattavien hybridiautojen hankintaan saisi romutuspalkkiota 2000 euroa. Etanoli- ja kaasuautojen kohdalla ei sovellettaisi 110 g/km hiilidioksidipäästörajaa, vaan tuen saamisen edellytys olisi etanolin tai metaanin käyttömahdollisuus autossa. Ladattavan hybridisähköauton akkuja voidaan ladata sähköverkossa.

– Päästöjen raja-arvo hankittavalle uudelle autolle on asetettu silmälläpitäen vuoden 2015 romutuspalkkiokokeilusta saatuja kokemuksia sekä EU:n autonvalmistajille vuodelle 2020 asettamaa raja-arvoa. Kaasuautojen ja ladattavien hybridien hankintaa tuetaan liikenteen uusien teknologioiden käyttöönoton vauhdittamiseksi ja kotimaisten polttoaineiden käytön mahdollistamiseksi, ministeri Berner toteaa.

Romutuspalkkion myötä arvioidaan myytävän 7 400 uutta henkilöautoa, joista 3 300 olisi autoja, joita ei olisi ostettu ilman romutuspalkkiota, vaan niiden sijaan liikennöitäisiin vanhoilla suurempipäästöisillä autoilla. Romutuspalkkion myötä myydyistä autoista noin 30 % olisi henkilöautoille asetetun CO2 raja-arvon takia vähäpäästöisempiä kuin muutoin olisi ostettu.

Autoalalla on esityksen mukaan mahdollisuus osallistua romutuspalkkioon haluamallaan summalla tai uuden auton hinnanalennuksella. Esitys romutuspalkkiosta on valmisteltu vuoden 2015 romutuspalkkiokokeilun ehtojen ja kokemusten mukaisesti.

Sähköautojen hankintatuki sekä kaasu- ja etanolikonversiotuki

Sähköautojen hankintaa sekä kaasu- ja flexfuel-autojen konvertointia on päätetty tukea 6 miljoonalla eurolla vuosittain vuosina 2018-2021. Hankinta- ja konversiotukia on valmisteltu parlamentaarisen liikenneverkon rahoitusta pohtivan työryhmän linjausten mukaisesti.

Valtion varoista maksettaisiin hankintatukea täyssähköauton ostajalle 2000 euroa vuosina 2018-2021. Sähköautojen hankintatuki koskisi ainoastaan täyssähköautoja, eikä sitä voisi saada päällekkäin romutuspalkkion kanssa. Täyssähköauto on laskennallisesti CO2-päästötön liikenteen päästöjä laskettaessa. Sähköautojen hankintatuen myötä arvioidaan myytävän noin 2000 täyssähköautoa tukiohjelman aikana. Hankintatuen suuruudella on suora vaikutus myytyjen autojen määrään sekä mahdolliseen myönteiseen ympäristövaikutukseen.

Esityksen mukaan henkilöauton muuntamiseksi kaasukäyttöiseksi saisi 1000 euron tuen. Henkilöauton muuntamiseksi etanolikäyttöiseksi saisi 200 euron tuen. Tuki maksettaisiin konvertoidun ajoneuvon muutoskatsastuksen jälkeen.

Tukien myöntämisestä vastaisi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Tukien hakuprosessista tiedotetaan tarkemmin lakiesityksen käsittelyn edetessä.

Laki edistäisi hallitusohjelman biotaloutta ja puhtaita ratkaisuja koskeva hankkeen tavoitteiden toteutumista.

Lähde: LVM

One thought on “Romutuspalkkio ja tuet vauhdittamaan autokannan uusiutumista ja päästöjen vähenemistä

  • 27.9.2017 at 14:26
    Permalink

    On tuo liikenneministeri täysin vieraantunut tavallisen ihmisen arjesta. Ostin vaimolleni ”uuden” parikymmentä vuotta vanhan auton. Kilometreja on takana ja edessäkin 300k eli enemmän kuin noilla uusilla riisikupeilla.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.