Henkilötunnus muuttuu sukupuolineutraaliksi? – Myös syntymäaikaa pidetään tarpeettomana

Valtiovarainministeriö on asettanut työryhmän selvittämään henkilötunnuksen uudistamista ja valtion takaaman identiteetin hallinnoimista. Työryhmä selvittää, millä tavoin henkilö tulisi yksilöidä viranomaisten tietojärjestelmissä ja miten identiteetti liittyy henkilöä koskeviin tietoihin. Työryhmän tavoitteena on tehdä esitys kansalliseksi toimintamalliksi.

Työryhmän toimikausi on 1.9.2017-31.12.2019, ja sen ohjausryhmän puheenjohtajaksi on nimitetty viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari Helsingin yliopistosta.

Nykyistä henkilötunnusta tulee kehittää

Nykyisestä henkilötunnuksesta ilmenevät usein tarpeettomasti henkilön syntymäaika ja sukupuoli, mikä osaltaan estää tunnuksen laajemman hyödyntämisen. Toisaalta nykyisen henkilötunnuksen muoto ja muodostamissäännöt aiheuttavat sen, että henkilötunnuksia on päivä- ja sukupuolikohtaisesti käytössä ainoastaan rajallinen määrä.

Nykyinen järjestelmä on johtanut siihen, että merkittävä osa Suomessa tilapäisesti oleskelevista tai asioivista henkilöistä jää vaille yksilöivää tunnusta. Henkilön tunnistamista koskevat nykyiset edellytykset eivät mahdollista henkilötunnuksen myöntämistä kaikille Suomeen muuttaville tai Suomessa asioiville ulkomaalaisille. Tämä aiheuttaa ongelmia henkilöiden yksilöimisessä eri järjestelmien välillä ja mahdollistaa, että henkilöllä voi olla eri viranomaisissa useita rekisterihenkilöllisyyksiä. Tämä vaikeuttaa henkilöiden asiointia sekä viranomaisissa että yksityisellä sektorilla.

Tavoitteena kansallinen malli henkilöiden yksilöimiseksi

Työryhmän tavoitteena on tehdä esitys kansalliseksi toimintamalliksi henkilöiden yksilöimiseen Suomessa ja kuvata eri viranomaisten roolit henkilöön liittyvien ydintietojen hallinnassa. Työryhmä pyrkii selvittämään ja ratkaisemaan nykyiseen henkilötunnukseen liittyvät ongelmat, ottaen huomioon teknologisen ja kansainvälisen kehityksen mahdollisuudet henkilön yksilöimisessä ja identiteettien hallinnassa. Työn aikana selvitetään myös keinoja estää identiteettivarkauksia aiempaa paremmin sekä edistää rekisteritietojen hajautettua hallintaa ja käyttöä, henkilön mahdollisuuksia itseensä liittyvien tietojen hyödyntämiseen ja tietoturvallisten menetelmien käyttämistä henkilön tunnistamisessa.

Tarkoituksena on, että työryhmä tuottaa myös luonnoksen hallituksen esitykseksi valittavan ratkaisun edellyttämästä lainsäädännöstä.

Laajakäyttöisempi ja turvallisempi identiteetti

Onnistuessaan uudistus mahdollistaa laajemman henkilöpiirin yksilöinnin ja tunnistamisen suomalaisessa yhteiskunnassa sekä helpottaa henkilöiden asiointia viranomaisissa ja yksityisellä sektorilla. Esimerkiksi sähköinen asiointi viranomaispalveluissa edellyttää henkilön vahvaa tunnistamista, joka osaltaan perustuu henkilön yksiselitteisesti yksilöivään tunnukseen ja siihen liitettyihin tietoihin, joiden oikeellisuuden viranomainen voi luotettavasti varmistaa. Uudistus myös edistäisi henkilöiden yksityisyyden ja henkilötietojen suojaa sekä selkeyttäisi identiteetin hallinnointia tietojärjestelmissä.

Lähde: Valtioneuvosto

7 thoughts on “Henkilötunnus muuttuu sukupuolineutraaliksi? – Myös syntymäaikaa pidetään tarpeettomana

  • 4.10.2017 at 14:29
    Permalink

    Onko kukaan miettinyt miksi sosialiturvatunnus muuttui henkilötunnukseksi?

    Se muuttui siksi että ennen vanhaan kaikki suomalaiset olivat tunnuksella varustettuin Suomen sosialiturvan piirissä. Nykyisin kun maahan voidaan tulla (ja tullaan) miten vain halutaan, niin automaattisesta sosialiturvasta suomalaisille luovuttiin ja heidät siirrettiin sosialiturvan ulkopuolelle. Nykyisin meillä on vielä jonkinlainen sosialiturva, mutta kun EU:n liittovaltio ratifioidaan, niin sen jälkeen me olemme omillamme. Kaikkien sosialiturvien ulkopuolella.

    Meille jäi jäljelle henkilötunnus, joka sisältää veronmaksu velvoitteen. Oikeutta sosialiturvaan meillä ei enää ole. Poistettiinhan aikoinaan Suomen perustuslaista kohta ”Suomen työvoima on valtion erityisessä suojelussa”. Vai löytääkö joku ko. kohdan sieltä?

    Reply
    • 4.10.2017 at 21:09
      Permalink

      Se työvoima juttu muuttuu pian sellaiseksi että ”Suomen työvoima on valtion ja EU:n erityisessä käytössä.”

      Reply
  • 4.10.2017 at 17:15
    Permalink

    Just joo.

    Reply
  • 4.10.2017 at 21:01
    Permalink

    Kyllä menee idioottimaiseen suuntaan koko maailma ja varsinkin Suomi!

    Reply
  • 4.10.2017 at 22:13
    Permalink

    Henkilötunnus on tietokanta-avain: sen avulla löydetään kyseisen henkilön tiedot eri rekistereistä. Sellaisenaan se on nykymuodossa lähtökohtaisesti rikki.

    Ensimmäinen asia mikä opetetaan tietokantojen teosta on se, että avain itsessään ei saa sisältää mitään tietoa – sen ainoa tehtävä on yksilöidä. Tämä siksi, että kaikki tieto saattaa muuttua, ja jos esimerkiksi maahan tulleen lapsukaisen syntymäpäivä 1. tammikuuta tarkentuu joksikin muuksi, ja sotu muutetaan vastaamaan uutta tietoa, kaikki tieto mikä on linkitetty vanhaan sotuun jää löytämättä.

    Tietokanta-avaimet sinällään ovat triviaaleja. Sellaisen voi huoletta antaa saman tien kun matu on hönkäissyt ”asylum”, ja mielellään liittää mukaan tietokantaan joukon biometrisiä tunnisteita, joiden perusteella voidaan tyyppi saada nalkkiin jos yrittää kikkailla useilla identiteeteillä.

    Reply
  • 5.10.2017 at 11:02
    Permalink

    Kumma kun vanhoissa sivistysmaissa pärjätään ihan hyvin ilman tuollaisia natsirekisterejä.

    Minä olen mies enkä mikään numero.

    Reply
  • 6.10.2017 at 13:23
    Permalink

    Mun tunnukseksi voisi laittaa vaikka seuraavan:
    66666666666666666666666666666666666666666666666666

    Veikkaan et jos numeroita on tuo 50 peräkkäin, tulee riittämään kaikille oma, vaikka suomeen tulis se EU:n suunnittelemä 60 000 000 vai oliko se 100 000 000 ihmistä, joka tänne mahtuu.
    Eikä tartte hallituksen työryhmän suunnitella sitä kahta vuotta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.