Oulun VOKin johtaja: Miksei toistuvasti aggressiivisia ihmisiä saada lukkojen taa?

Oulun vastaanottokeskuksessa on luultavasti esiintynyt järjestyshäiriöitä ja aggressiivista käytöstä. Tämä on pääteltävissä hänen Twitteriin laittamistaan kommenteista:

Kansanahon mukaan juuri Oulun vastaanottokeskukseen siirretään kaikki ongelmatapaukset, mutta heillä ei ole käytettävissään keinoja ongelmakäyttäytymisen varalle. Toistuvasti aggressiivisia henkilöitäkään ei saa lukkojen taakse.

– Pitääkö tässä maassa aina odottaa, että jotain pahaa tapahtuu, kysyy Kansanaho twiitissään.

Yllä oleva twiitti on sittemmin poistettu Kansanahon sivulta, ja Kansanaho ilmoitti kannattavansa vihapuheen torjumista. Seuraavana päivänä hän kuitenkin kritisoi maamme ”nössöjä lakeja ja hampaatonta viranomaistoimintaa” turhautuneen oloisesti.

Kansanaho oli ehtinyt pari päivää aiemmin ottaa kantaa myös siihen, että tuberkuloosin nopea tunnistaminen ja hoito ovat haasteina vastaanottokeskuksissa. Kansanaho kertoo hoidon vaatineen paljon resursseja Oulun VOK:ssa tänä vuonna.

Pian näiden twiittien jälkeen Kansanaho ilmoitti pitävänsä taukoa Twitteristä lomailun/opiskelujen vuoksi.

Lähde: Twitter

6 thoughts on “Oulun VOKin johtaja: Miksei toistuvasti aggressiivisia ihmisiä saada lukkojen taa?

  • 6.10.2017 at 17:57
    Permalink

    Tämä samainen akka julisti syksyllä 2015 että ”suomalaiset miehet ovat kovia raiskaamaan”

    -Kyseessä on siis pesunkestävä hyyssäri – tyhjäntoimittaja – suojatyöläinen – maanpetturi.

    Reply
    • 6.10.2017 at 21:01
      Permalink

      Kyllä, mutta matutouhun näkeminen läheltä ja omakohtaisesti saattaa silloin tällöin käännyttää paatuneimmankin hyysärin. Joka tapauksesta twiitti-sekoilusta huomaa, minkälainen massiivinen sensuuri ongelmien piilottamiseksi vallitsee. Ensin järkytytään kun vokki pistetään palasiksi sisältä käsin ja riehutaan, ja sen ollaankin torjumassa vihapuhetta. Haha, todella uskottavaa.

      Reply
      • 6.10.2017 at 21:43
        Permalink

        Ei hyyssäri ikinä muutu -tietoisuus siitä että on täysin kykenemätön tuottavaan työhön mitä ei rahoiteta verovaroilla pitää nämä maanpetturit kiinni näkemyksissään. Nämä tyypit nuolee matujen perseet jos ylhäältäpäin käsketään -minkäänlaista moraalia näiltä luusereilta on turha odottaa. Kotimaista ihmisjätettä ovat kaikki vastaanottokeskuksissa työskentelevät. KAIKKI!

        Reply
  • 6.10.2017 at 19:38
    Permalink

    ”Kansanahon mukaan juuri Oulun vastaanottokeskukseen siirretään kaikki ongelmatapaukset…” Tuotanuin, eikö nämä kaikki 32 000 v-2015 Ruotsin kautta lontineet olekkaan ongelmatapauksia?
    Mitä vi**ua MIGRI muniin näiden kanssa? Kotimatkalle ja joutuin!

    Reply
  • 7.10.2017 at 05:50
    Permalink

    Ottaa koville kun joutuu elämään totuuden keskellä eikä Rasmuksen valheellisen ja sairaan aivopestyjen idioottien harhaisessa maailmassa. Olisi nyt onnellinen kutsumusammatissaan ja lopettaisi ruikuttamisen.

    Reply
  • 7.10.2017 at 12:07
    Permalink

    Ulos maasta ne pitää saada ihan ehdottomasti (niin kuin kaikki loisivat matut). Ei meidän aggressiivisia laittomia matuja pidä rupee ees lukkojen takana hyysään, sekin maksaa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.