”Luonnonsuojelijoiden” toiminnasta paistaa tekopyhyys

Cambridgen ja Vermontin yliopistojen tutkijat ovat tutkineet ”luonnonsuojelijoiksi” itseään kutsuvien ja alalle koulutettujen henkilöiden elintapoja ja verranneet niitä ekonomisteihin ja lääkäreihin. Tulokset ovat varsin yllättäviä.

Tutkimuksessa käy nimittäin ilmi, ettei luonnonsuojelija jätä kovinkaan merkittävästi pienempää hiilijalanjälkeä itsestään verrattuna muihin aloihin. Vaikka ”luonnonsuojelijalla” on ainakin koulutuksensa perusteella huomattavasti enemmän tietoa käytössään, ovat erot ekonomisteihin 16% ja lääkäreihin vain 7%. Tutkimus tehtiin osittain kyselytutkimuksena, jossa vapaaehtoisilta osallistujilta kysyttiin muunmuassa ruokailutottumuksista, lentomatkustamisesta ja esimerkiksi vesipulloista.

Tutkimus osoittaa että keskiverto ”luonnonsuojelija” tekee yhdeksän lentoa vuodessa ja syö paljon lihaa ja kalaa. Tutkimuksessa kyselyyn osallistuville tehtiin myöskin testi, missä selvitettiin osallistujien tietoutta ilmastonmuutoksesta, lajien sukupuutoista ja hiilijalanjäljestä. ”Vihreän koulutuksen” saaneet eivät pärjänneet kokeessa kahta verrokkiryhmää paremmin, vaan ryhmien tietous asioista oli melko tasaväkistä.

Andrew Balmford Cambridgen yliopistosta huomauttaa että ympäristöasioihin koulutettujen ihmisten tulisi toimia vastuullisemmin esimerkkinä muille. ”Vaikka tätä voi olla vaikeaa hyväksyä, meidän pitää hyväksyä, että koulutuksen lisääminen ei ehkä ole toivomamme ihmelääke…. Ympäristökokouksiin matkustaminen lentämällä ei mielestäni ole hyvän esimerkin näyttämistä.”

Lähde: University of Cambridge

2 thoughts on “”Luonnonsuojelijoiden” toiminnasta paistaa tekopyhyys

  • 11.10.2017 at 11:55
    Permalink

    Hei taas kaikki Pikkukakkosen ilmastoaktivistit. Katsokaa kun kiltti setä havannolistaa hätätilaa ja kuinka pahoja ihmiset ovat.
    Se suurin osa sitä sedän jyväkasaa kutsutaan muuten H2O:ksi, mutta miksi kutsutaan sitä lämpölamppua joka kasaa lämmittää ja huonetta valaisee? Sitä ei ole erityisemmin tutkittu tässä yhteydessä, sillä turhaahan se kun syyllinen jo tiedetään.
    https://m.youtube.com/watch?v=BC1l4geSTP8

    Reply
  • 11.10.2017 at 12:04
    Permalink

    On hyvä että tämä viihde-lentely on laskettu mukaan. Se halutaan usein unohtaa niin vegaanien kuin luonnonsuojelijoidenkin osalta.

    Ja kuitenkin jo kaikki tietävät että yksi edestakainen lento eurooppaan kuluttaa niin paljon kerosiinia että suomalaisen on hiilijalanjälki kaksinkertaistuu. Puhumattakaan siitä että lennetään Australiaan tai Uuteen-Seelantiin joka nykyisin on suomalaisten matkailun mielenkiinnon kohde.

    Jos lasketaan että perheineni lentäisin Malagaan lomalle. Lento kuluttaa noin 2160kg kerosiinia, eli noin 2230 litraa polttoainetta. Samalla määrällä polttoainetta ajelisimme autoillamme noin 33 340km. Autolla saisimme taittaa tuon 4185km mittaisen välin kahdeksan kertaa. Eli siis, vuodessa voisi tehdä kolme lomareissua enemmän kuin lentäen. Ja silti hiilijalanjälki olisi sama.

    Tällä esimerkillä näkee hyvin miten saastutavaa lentäminen on. Neljä kertaa saastuttavampaa kuin autoilu. Siis, jos euroopasta otettaisiin kentille kaikki suurinpiirtein yhtäaikaa ilmassa olevat lentokoneet, 1500kpl, ja matkat taitettaisiin autoilla, niin euroopan polttoaineen kulutus putoaisi matkailun osalta 1/4-osaan!!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.