Tasa-arvolaki täyttää 30 vuotta

Tasa-arvoasioista vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko avaa Tasa-arvoasioiden neuvottelupäivät Kajaanissa keskiviikkona 11. lokakuuta. Kaksipäiväisen tapahtuman teemoja ovat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus alueellisena ilmiönä sekä 30 vuotta täyttävä tasa-arvolaki.

Tänä vuonna kolmekymmentä vuotta täyttävä tasa-arvolaki elää ajassa ja muodostaa hyvän pohjan sukupuolten tasa-arvon edistämiselle.

Ministeri Saarikko muistuttaa, että lain toteuttamisessa tarvitaan kuitenkin kaikkien panosta. Myös uudistukset, kuten sote- ja maakuntauudistus, avaavat mahdollisuuksia sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Osana uudistuksia pyritään vahvistamaan maakuntien tasa-arvotietoisuutta muun muassa vaikutusarvioinneilla ja tukemalla maakuntien toimijoiden tasa-arvo-osaamista.

Tasa-arvopäivät on suunnattu kaikille tasa-arvoasioiden parissa työskenteleville ja niistä kiinnostuneille muun muassa viranhaltijoille ja luottamushenkilöille valtionhallinnossa ja kunnissa, työmarkkinajärjestöille, kansalaisjärjestöille, yksityisen sektorin toimijoille, tutkijoille ja opiskelijoille.

Tasa-arvotiedon keskus (THL) järjestää Tasa-arvoasioiden neuvottelupäivät yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön ja Kainuun liiton kanssa. Valtakunnalliset Tasa-arvoasioiden neuvottelupäivät järjestetään kolmatta kertaa ja nyt ensimmäisen kerran muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Ministeri Saarikko kiittää Kainuuta vuosikymmenien aktiivisesta tasa-arvotyöstä sekä hyvästä yhteistyöstä tasa-arvopäivien valmistelussa. Hänen mukaansa on tärkeää, että koko Suomessa käydään tasa-arvokeskustelua ja tehdään tasa-arvotyötä.

YK:n kansainvälisenä tyttöjen päivänä ministeri Saarikko muistuttaa velvollisuudesta huolehtia oman tasa-arvotyön rinnalla myös tyttöjen ja naisten asemasta maailmalla.

Seuraa tapahtumaa ja osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa tunnisteella #tasaarvopäivät.

Lähde: STM

3 thoughts on “Tasa-arvolaki täyttää 30 vuotta

  • 11.10.2017 at 15:54
    Permalink

    Mitenkäs se näkyy? Feministit ja vähemmistöryhmät saavat yhä edelleen haukkua valkosita miestä ja alistaa häntä. Ei se ole tasa-arvoa.

    Urheilukilpailuissa naisilla ja miehillä on omat lähtönsä. MIten tasa-arvo siinä toteutuu?

    Reply
  • 11.10.2017 at 16:34
    Permalink

    ”YK:n kansainvälisenä tyttöjen päivänä ministeri Saarikko muistuttaa velvollisuudesta huolehtia oman tasa-arvotyön rinnalla myös tyttöjen ja naisten asemasta maailmalla.”

    Voi hitto mitä paskan jauhantaa. Islamin myötä miljoonien tyttöjen värkit silvotaan ja siitä ollaan niin hys hys, ei saa puhua. Hiiteen koko Islam, siinä ois ensimmäinen konkreettinen teko tasa-arvon edistämiseksi.

    Reply
  • 11.10.2017 at 18:05
    Permalink

    Suvakit haluaa takasin keski-aikaan naisten oikeuksien osalta. Suomihan OLI mallimaa ja maailman kärkeä, mutta ei kauaan. Itse taistelen miehenä, naisten oikeuden olla tasavertaisa miesten kanssa. Elämä on paljon helpompaa, kaikille. Myös feministeillä keulii homma, neuvo, rauhoittukaa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.