Mies menestyselokuvien takana, Harvey Weinstein saattaa saada 25 vuoden tuomion väitetyistä seksuaalirikoksistaan

Megaluokan elokuvamenestyksitään kuten Gangs of New York, Pulp Fiction ja Good Will Hunting tunnettu Harvey Weinstein saattaa saada jopa 25 vuoden tuomion mikäli häntä vastaan esitetyt seksuaalirikos-syytökset päätyvät oikeuteen asti.

Lakiasiantuntijoiden mukaan esimerkiksi Lucia Evansin tapaus, jossa Weinstein oli ensin yrittänyt liehitellä tätä ja myöhemmin raiskannut oraalisesti vuonna 2004, ylittää törkeän rikoksen rajan New Yorkin osavaltiossa. Voi kuitenkin olla että koska tuomiota on vaikea saada aikaiseksi, syyttäjät eivät suostu tuomaan juttua oikeuden eteen.

New York Timesin mukaan Weinstein on vuosien saatossa maksanut useille naisille sovittelurahaa vastineeksi vaikenemisesta. Kuitenkin Weinstein kiistää asianajajansa kautta kaikki syytökset. Tapaus on saanut osakseen paljon julkisuutta sillä syytösten esittäjien joukossa on todellisia supertähtiä, kuten esimerkiksi Gwyneth Paltrow ja Angelina Jolie.

Kaava on naisten mukaan usein ollut sama: Ensin Weinstein on yrittänyt viekoitella naiset viettämään aikaa kanssaan ja lopulta tilanne on ajautunut seksuaalisen ahdistelun tai törkeämpien rikosten suuntaan. Kuten sanottua, Weinstein kiistää kaikki syytökset.

-”Herra Weinstein on painottanut ettei hän koskaan kostanut hänet torjuneille naisille. Hän ei ole tavoitettavissa haastattelua varten sillä hän keskittyy nyt perheeseensä, terapiaan ja elämänsä jälleenrakentamiseen”

Lähde: The Guardian

3 thoughts on “Mies menestyselokuvien takana, Harvey Weinstein saattaa saada 25 vuoden tuomion väitetyistä seksuaalirikoksistaan

  • 12.10.2017 at 13:36
    Permalink

    Mietin että kenenkähän varpaille Viinikivi on astunut kun koko juutlainen yhteisö kilvan hyökkää häntä kohtaan? Aivan samalla tavalla kuin Straus Kahn lavastetiin aikoinaan niin nyt kaikki ovat Viinikiven kimpussa. Suurin osa tähtösistä on llut jo pitkään laskusuhdanteessa ja näillä lööpeillä ne paikkaavat omaa nimeään. Vai oliko kyse siitä ettei vanhoja laskevia tähtiä oteta enää elokuviin vaan uusia nuoria, vielä tuntemattomia. Kuten Trainspotting ykkösessä. Menestyselokuva henkilöillä joista kukaan ei ollut entuudestaan mitenkään kuuluisa.

    Reply
    • 13.10.2017 at 11:07
      Permalink

      Jotain outoa tässä julkisessa lahtaamisessa kuitenkin on vaikka sika äijä olisikin. Veikkaan että löydetään kuolleena hetken päästä ja itsemurhaviesti. Kuolintapa ampunut itseään viisi kertaa päähän ja takaraivoon.

      Reply
  • 12.10.2017 at 16:33
    Permalink

    Julkinen hirttäminen olisi tälle (((erääseen tiettyyn kansanryhmään))) kuuluvalle porsaalle ainut oikea tuomio.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.