Ministeriö kysyy mielipidettä satelliittinavigoinnin toimenpideohjelmasta – kaikilta paitsi kansalaisilta

Liikenne- ja viestintäministeriö on jo lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen satelliittinavigoinnin toimenpideohjelmasta, joka liittyy EU:n ohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on ”varmistaa satelliittinavigointijärjestelmien hyödyntäminen koko Suomessa yhteiskunnan kaikilla sektoreilla”, siis myös tieliikenteessä. Kuitenkaan mielipidettä ei kysytä läheskään yhtä laajalta alalta. Lausuntoa on pyydetty lähinnä viranomaisilta, virastoilta ja yrityksiltä.

Eniten Suomen teitä ja hiilidioksidikuormaa rasittava yksityisautoilu on kuitenkin jätetty tylysti pois listalta.

Suomen suurimman autoilijoiden kuluttajaetujärjestö Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen ei ole lainkaan mielissään ministeriön menettelystä asiassa.

-”Merkittävä määrä kansalaisista on ilmaissut eri tutkimuksissa käsityksensä satelliittiseurannasta. Jos tällaista hanketta valmistellaan edes teknisesti, olisi vähintään kohtuullista, että kaikilta liikenteen toimijoilta kysytään mielipidettä”

Mikäli ministeriö aikoo mielipahaa aiheuttaneen virheensä oikaista, tulee sille kiire sillä aikaa pyydetyille lausunnoille on annettu vain 17.10.2017 asti.

Lähde: LVM , IS

13 thoughts on “Ministeriö kysyy mielipidettä satelliittinavigoinnin toimenpideohjelmasta – kaikilta paitsi kansalaisilta

  • 12.10.2017 at 09:32
    Permalink

    Ja paikannus laitteet tulevat Jorma Ollilalta ja niiden takana on kas kummaa tämä irvistelevä noita-akka, kiero ministerirypäs ja tämä mafia nauraa itsensä kipeäksi marssiessaan pankkiin.

    Reply
  • 12.10.2017 at 09:53
    Permalink

    Tuo lehmä ei vain ymmärrä lopettaa ajoissa. Eikä Ollilakaan. Ne ovat jo meneen talven lumia ja kuolevat kohta ikänsä puolesta pois. Niiden päätökset tullaan kumoamaan ja ne tullaan muistamaan histroiassa ”Suomen Bnrikoveina”, maanpettureina ja seteliselkärankaisina.

    Mutta mitä tulee ilman saastuttavuuteen niin kyllä se on lentolikenne joka saastuttaa eniten. Vaikka Finavian sivuilla ja luontoliitossa puhutaan että lentäminen kuluttaa 2.5dl polttoainetta/henkilö/kilometri niin lentokoneissa olevat julkaisut kertovat että polttoainetta kuluu 50-60kg/henkilö/h. Siitä voi jokainen laskea mikä eripura näiden kahden lukuarvon välillä on.

    Sitäpaitsi, sateliitit saavat minun puolesta seurailla autoja jatkossa miten paljon haluavat. Minä kuljen nykyisin polkupyörällä. Joten, kustannukset ja investoinnit eivät koske minua. 30km joka aamu ja ilta, eikä tarvi käydä salilla.

    Reply
  • 12.10.2017 at 09:56
    Permalink

    Pieni etupiiri häärää jokaisen mutkan takana. EU ja sen taustavoimat suhtautuvat meihin kuin karjaan, on siis hyvin loogista että mielipiteellä ei ole väliä.

    Reply
  • 12.10.2017 at 10:09
    Permalink

    Kuka uskoo joulupukkia?

    Uskooko joku että äänestämällä näitä asioita voidaan muuttaa? Että seuraava hallitus on parempi. Yksikään hallitus tai eduskunta ei tästä enää tule paremmaksi. Suunta tästä eteenpäin on yhtä jyrkkää alamäkeä. Totalitaarinen yhteiskunta jossa kaikkia valvotaan herkeämättä kellon ympäri kaikkialla.

    Tällainen vainoharhainen valvonta ja kyttäys on rikos meitä vastaan jotka kustannamme näiden parasiittien olemassaolon.

    Päättäjät eli meidän kiusanhenget ajavat tilanteen siihen että konflikti ei ole vältettävissä.

    Reply
  • 12.10.2017 at 10:32
    Permalink

    Ihahaa ihahaa, hepo hirnahtaa..

    Reply
  • 12.10.2017 at 10:38
    Permalink

    Kuvasta päätellen ministeri ”haukkaa pitkälti leiipää”. Satelliittipaikannusta ajataan väenväkisin kuin käärmettä pyssyyn ja bildenberg Ollilan hyväksi tavalla, jossa kansalaisten sukupolvien ajan maksamat ja ”tokerolla” rakentamat maantiet halutaan väenväkisin yksityistää muutaman harvan hassun omaisuudeksi. Tuo tulee tätä ajamaan niin kauan kun virassaan on.

    Reply
  • 12.10.2017 at 10:59
    Permalink

    Toisaalta ihan hyvä jos tulee. Tulee olemaan halpaa pitää autoa kun valtio saa laskutettavaksi vain muutamia kilometrejä täysin läpinäkyvää dataa. Suomen viranomaisilla ei ikinä riitä aika selvittää pitääkö kilometrit kutinsa.

    Reply
  • 12.10.2017 at 11:29
    Permalink

    Autoliiton pitäisi JYRÄHTÄÄ oikein kunnolla tälle verenimijälle

    Reply
  • 12.10.2017 at 14:43
    Permalink

    Ottaisipa luutansa navigaattoriin Kyöpelin Vuoren osoitteensa ja mitä pikemmin, sitä parempi.

    Reply
  • 12.10.2017 at 16:42
    Permalink

    Saatanan kusipäät jättäkää suomalaiset rauhaan! Nämä hullut on saatava vaihtoon -keinoista välittämättä!

    Reply
  • 12.10.2017 at 19:21
    Permalink

    Todella kalliiksi ovat tuleet nämä Keskustan hörhöt ja lestaadiolaiset,vetät omiin liiveihin veronmksajien rahoja todella törkeesti.

    Reply
  • 13.10.2017 at 12:40
    Permalink

    Tuollaisen kuvan saa, kun käyttää moottorilaukaisinta. Voi valita mahdollisimmän negatiivisia mielipiteitä kirvoittavan kohdan. Sainoisin, että kuvaajan vittuilua.

    Reply
  • 13.10.2017 at 18:22
    Permalink

    Millähän rahalla ne kuvittelee työttömien ja eläkeläisten maksavan autoonsa vakoilulaitteen?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.