Kauppiaalta kielletty myyntipaikka Loughboroughn torilla – Temppeliritarikahvimukit loukkaavat muslimeja

Loughboroughlainen Tina Gayle on saanut kaupunging valtuustolta häädön vakiintuneelta myyntipaikaltaan kaupungin torilta.

Syyksi naiselle on ilmoitettu tämän myymät temppeliritari-aiheiset mukit, joita Gayle ei suostunut vetämään pois myynnistä. Valtuusto oli saanut valituksia mukeista koska ne valituksien mukaan loukkaavat muslimeja. Luonnollisesti Gayle vastustaa koko ajatusta ja pitää omaa myyntipaikkaansa poikkeuksellisena muunmuassa siksi että häneltä saa esimerkiksi kirjoja joiden löytäminen voisi muuten olla erittäin vaikeaa.

-”Valituksien mukaan mukit loukkaavat muslimeja koska temppeliritarit tappoivat muslimeja 710 vuotta sitten. Ritarit olivat taistelevia munkkeja jotka suojelivat pyhiinvaeltajia matkalla Jerusalemiin muunmuassa ryöstetyksi tulemiselta. Ei se ollut mikään tappajien armeija.”

Kuusi puntaa maksavat mukit toivat Gaylelle tasan yhden varoituksen ennen häätöä. Hänen tietojensa mukaan varoituksia täytyisi antaa ainakin kolme ennenkuin häätö voidaan toteuttaa.

-”Asiakkaideni mielestä on kamalaa että valtuusto ohjailee näin mitä he saavat tai eivät saa ostaa. Minulla on ollut myynnissä Rikhard Leijonamieltä esittelevää aineistoa. Hän tappoi tuhansia muslimeja eikä se ole tuntunut ketään haittaavan.”

Dailymailin haastattelun mukaan gayle näkee ongelman piilevän enemmänkin temppeliritarien kristillisessä taustassa kuin näiden taisteluista muslimeja vastaan.

Gayle on aiemminkin saanut yhden varoituksen. Aiemmassa tapauksessa varoitus tuli natsi-esineistön myynnistä jolloin Gayle oli omien sanojensa mukaan myynyt univormuja yksityiskohtaisesti esitteleviä kirjoja myyntipaikallaan.

-”Mikäli kansalaisen oikeuksia sen suhteen, minkälaista historiaa tämä saa opiskella, yritetään rajoittaa, rajoitetaan samalla yksilönvapauksia.”

Valtuuston edustaja kertoo aiemmasta tapauksesta seuraavaa.

-”Saimme todellakin ilmoituksen natsi-esineistön myynnistä torilla. Gayle myi uudenaikaisia mukeja joissa oli natsisymboliikkaa. Ei siis vanhaa, historiallista esineistöä.”

Gayle totteli valtuuston varoituksessa mainittua vaatimusta kyseisten esineiden myynnistä poistamisesta mutta uusi valitus temppeliritarimukeista tuli vain kuukauden päivät edellisen jälkeen. Valtuusto tulkitsi Gaylen toiminnan ”toistuviksi vakaviksi rikkomuksiksi” ja kielsi tältä kaupankäynnin kaupungin torilla.

-”tahdomme ihmisten viihtyvän torillamme ja meillä on velvollisuus vahtia ettei torilla myydä mitään mikä aiheuttaisi yleistä paheksuntaa, aiheuttaisi vaaraa tai haittaisi torin mainetta.”

Gaylen mukaan molempien valitusten takana on ollut sama, yksittäinen henkilö.

Lähde: Dailymail

 

 

9 thoughts on “Kauppiaalta kielletty myyntipaikka Loughboroughn torilla – Temppeliritarikahvimukit loukkaavat muslimeja

  • 13.10.2017 at 09:14
    Permalink

    Eikös samalla perusteella voida katsoa esim. esinahan leikkauskin ”pieneksi itsemurhaksi”?

    Reply
  • 13.10.2017 at 09:51
    Permalink

    Myös halal-kaupat pitäisi sulkea, koska ne loukkaavat eurooppalaista arvopohjaa. Ei kaula-auki teurastuksia sivistyneisiin maihin.

    Reply
  • 13.10.2017 at 10:14
    Permalink

    Hienoa nähdä miten eurooppalainen arvopohja joustaa kun joku musumaani vaan huutaa tarpeeksi kovaa vaatimuksiaan.

    Reply
  • 13.10.2017 at 10:20
    Permalink

    Vai oli temppeliritarit natseja. Melkoista yleistämistä. Temppeliritarien aikoina ei natseja vielä edes tunnettu. Olisiko ollut edes kuningaskuntia nykyisen Saksan alueella. Natsi- ja vihapuhekortti, niillä ei nykyään ole voimaa.

    Reply
    • 13.10.2017 at 20:05
      Permalink

      Israelissa haukutaan usein ainakin selän takana kaikkia kristittyj natseiksi

      Reply
  • 13.10.2017 at 10:56
    Permalink

    Ja viranomaiset tietenkin toteuttavat näiden röyhkeiden maahantunkeutujien toiveita koska poliittinen korrektius ja rasimin leiman pelko on heidän puolellaan, ja matut tietävät tämän. Ei jumalavita kun Eurooppa on sekaisin. Jossain vaiheessa huumori loppuu.

    Reply
    • 13.10.2017 at 20:04
      Permalink

      Niin ovatko ne muslimeja, joita poliitikot tottelevat? Eivät muslimit pysty komentamaan poliitikkoja. Joku muu pystyy Muslimit vaativat ja ovat hyvä syntipukki. Tämä komentelija on kai kuin virtahepo olohuoneessa, kun kukaan siitä ei puhu. Vähiten Halla-aho ja co.

      Reply
  • 13.10.2017 at 15:44
    Permalink

    Kohta Suomessa varmaan kielletään perinteikkäiden rypytettyjen riisipiirakoiden myynti, nehän loukkaavat muslimien kunniaa koska niitä ei ole ommeltu kiinni.
    Uudessa suvaitsevassa piirakkaversiossa on musta makkara.
    Huumoria, mutta suvaitsevatko ”hyvät ihmiset” ja muslimit huumoria?

    Reply
  • 13.10.2017 at 19:32
    Permalink

    Tässä on Suomen tulevaisuus:
    Farewell to England………
    This is an interesting ”Farewell to England” list of Islamic accomplishments in that country that I thought might give you a better understanding of the insidiousness of Hijrah; that’s the takeover of a nation without going to war.

    Don’t think for a moment that America is not a target or that there are no American cities where Islamic and Sharia victories and takeovers have already occurred. It’s time for border control, or start planning for a very big goodbye America party!

    Here’s what has already happened to England within a few years of opening their borders without entry control:

    How the British have passively succumbed to the Muslim invasion:
    Mayor of London … MUSLIM
    Mayor of Birmingham … MUSLIM
    Mayor of Leeds … MUSLIM
    Mayor of Blackburn … MUSLIM
    Mayor of Sheffield … MUSLIM
    Mayor of Oxford … MUSLIM
    Mayor of Luton … MUSLIM
    Mayor of Oldham … MUSLIM
    Mayor of Rochdale … MUSLIM

    All the following achieved by just 4 million Muslims out of the 66 million population:
    Over 3,000 Muslim Mosques
    Over 130 Muslim Sharia Courts
    Over 50 Muslim Sharia Councils
    Muslims Only No-Go Areas Across The UK
    Muslim Women… 78% don’t work and are on FREE benefits/housing
    Muslim Men… 63% don’t work and are on FREE benefits/housing
    Muslim Families… 6-8 children planning to go on FREE benefits/housing and now all UK schools are ONLY serving HALAL MEAT!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.