Poliisi varoittaa rahaa pyytävistä nettituttavista – Uhrit menettäneet jopa satoja tuhansia euroja

Helsingin poliisin tietoon on tullut viime viikkojen aikana useampi tapaus, joissa nettituttavuudet ovat onnistuneet huijaamaan ihmisiltä suuria summia rahaa. Useimpia tapauksia tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä petos.

‒ Vastaavista tapauksista tehdään vuosittain kymmenkunta rikosilmoitusta. Näissä tuoreimmissa tapauksissa rahasummat ovat vaihdelleet 60 000 ja 200 000 euron välillä, kertoo rikoskomisario Hannu Kortelainen Helsingin poliisilaitokselta.

Huijarit etsivät uhreja muun muassa netin seuranhaku- ja myyntipalstoilta sekä sosiaalisesta mediasta. Osassa tapauksissa lähdetään solmimaan romanttista suhdetta, toisissa taas haetaan tukea vaikeaan tilanteeseen.

Yhteydenotot tulevat ulkomailta, ja huijarit kertovat olevansa esimerkiksi amerikkalaisia tai ympäri maailmaa matkustavia kosmopoliitteja.

Luottamusta rakennetaan pikku hiljaa ja tarinaa vahvistetaan esimerkiksi kuvin tai videoin

Yhteydenpito tapahtuu pääasiassa sähköpostilla, tekstiviesteillä tai sosiaalisessa mediassa. Toisinaan huijari ja uhri keskustelevat puhelimen tai videon välityksellä, mutta silloin kuva pätkii tai ääni ei kuulu kunnolla.

‒ Jokainen tapaus on hieman erilainen, mutta niitä yhdistää se, että luottamusta rakennetaan pikku hiljaa. Lisäksi huijari pyrkii vahvistamaan tarinaansa kuvilla, videoilla tai erilaisilla asiakirjoilla, rikoskomisario Kortelainen kuvailee.

Kun luottamus on syntynyt, nettituttavuus kertoo joutuneensa vaikeuksiin ja pyytää rahallista apua. Huijarit ovat väittäneet esimerkiksi, että he itse tai heidän perheenjäsenensä on sairastunut, joutunut onnettomuuteen tai ongelmiin viranomaisten kanssa.

Huijarit antavat usein ymmärtää olevansa hyvinkin varakkaita, mutta jostain syystä pääsy omiin varoihin on estynyt ja siksi tarvitaan rahaa uhrilta. Joskus uhria on lähestynyt myös nettituttavan perheenjäseneksi, lääkäriksi tai lakimieheksi esittäytyvä henkilö.

Koko rahasummaa ei pyydetä kerralla vaan pienissä osissa lukuisilla tekosyillä

Nettituttavat eivät useinkaan pyydä koko suurta rahasummaa kerralla vaan pienissä erissä erilaisilla tekosyillä. Huijarit lupaavat maksaa rahat takaisin korkojen kera, ja monesti on sovittu jopa tapaamisesta. Tapaamiset kuitenkin estyvät viime hetkellä.

Huijaus saattaa jatkua kuukausia tai jopa vuosia. Uhrin lähipiiri on mahdollisesti alkanut epäillä nettituttavan tarkoitusperiä ja varoittanut uhria. Huijari saa kuitenkin selittelemällä säilytettyä uhrin luottamuksen.

Uhrit ovat useimmiten keski-ikäisiä naisia, mutta huijauksen kohteeksi ovat joutuneet myös miehet. Huijarit saattavat käyttää hyväkseen uhrin herkkää elämäntilannetta esimerkiksi puolison kuoleman tai eron jälkeen.

‒ Uhrien ikähaarukkaa selittää osaltaan varallisuus. Alle 30-vuotiailla ei useinkaan ole vielä merkittävää omaisuutta, joten he eivät kiinnosta huijareita, Kortelainen arvioi.

Menetettyjä rahoja ei suurella todennäköisyydellä saa koskaan takaisin

Rikoskomisario Hannu Kortelainen sanoo, ettei poliisilla ole juurikaan keinoja kyseisten rikosten tutkimiseksi, koska huijarin oikeaa henkilöllisyyttä tai todellista olinpaikkaa voi olla mahdotonta selvittää. Rahaa siirretään usein rahanvälitysfirmojen kautta, eikä ulkomaisen pankkitilin haltijasta ole välttämättä saatavilla tietoa.

Huijareille maksettuja rahoja ei todennäköisesti koskaan saa takaisin.

‒ Netistä voi toki löytää oikeita ystäviä tai rakkaudenkin, mutta hälytyskellojen pitäisi soida, jos uusi tuttavuus alkaa pyytää rahaa. Poliisin neuvo on, ettei koskaan kannata lähettää rahaa henkilölle, jota ei ole todellisessa elämässä tavannut, toteaa rikoskomisario Kortelainen.

Mikäli epäilee joutuneensa huijauksen kohteeksi, kannattaa ottaa yhteyttä poliisiin.

Lähde: Poliisi

2 thoughts on “Poliisi varoittaa rahaa pyytävistä nettituttavista – Uhrit menettäneet jopa satoja tuhansia euroja

  • 13.10.2017 at 20:27
    Permalink

    Jos oikeasti menee tähän vipuun niin ei rahojaan tarvitse. Sillä jos on tuollaiset määrät rahaa eikä niitä ole käyttänyt yhteiskunnan eikä suomalaisten hyväksi, on vara menettää ne.

    Reply
  • 14.10.2017 at 07:33
    Permalink

    Nämä itkutarinat menevät tänä päivänä läpi hyvin koska mediat tykittävät näitä keksittyjä some nyyhkytarinoita ja ohjelmia tuutin täydeltä. Muistan kun ne alkoivat lyödä läpi Schengen alueen takia ja romanikerjäläisten keksittyä kerjäämisen länsimaissa ja myönnän että alkuaikoina laitoin kerran yhden haitarinvinguttajan koppaan marketin edessä jonkun kolikon, siis silloin kun en ollut vielä ”herännyt” vaan oli nukkuva idiootti. Nuo häiritsevät ”kerjäläiset” hävisivät pienemmistä kaupungeista kun rahaa ei enää annettu, kiitos siitä vaihtoehtomedioiden valistuksen. Tilalle ovat tulleet ns. Schengen rikolliset joiden keinovalkoima ja mielikuvitus rikollisen toiminnan harjoittamisessa on rajaton.Veikkaan että seuraava rikollisaalto tule maahan tulleiden vieraslajien toimesta ja se raaistuu Ruotsin mallin mukaan. Viattomat sivulliset saavat osansa näistä jengisodista ja moottoripyörä kerhojen reviirikiistat ovat lastenleikkiä näiden rinnalla.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.