Taksilaki muuttuu ensi kesänä – Mahdollistaa hurjat hinnat sekä mopoauto- ja mönkijätaksit

Taksien hinnoittelu muuttuu ensi kesänä liikennepalvelulain muuttuessa. Taksitarkastajan pelkona on, että hinnoittelun vapauttaminen nostaa hintoja ja innostaa huijaamaan turisteja.

Lähitaksin taksitarkastaja Katri Hakala pelkää, että taksien hinnat nousevat Suomessa ensi vuoden heinäkuussa, kun uusi Liikennepalvelulaki tulee pääosin voimaan, uutisoi Talouselämä.

Uudessa laissa lupakiintiöjärjestelmästä luovutaan sekä muutetaan asemapaikka- ja enimmäishintasääntelyä. Jatkossa toimijan tulee ilmoittaa asemapaikkansa ja päivystysaikansa eli pääasiallinen toiminta-alueensa ja palveluaikansa.

Samalla taksien hintakatto poistuu eli toisin sanoen hinnoittelu vapautuu. Mikäli hinnat nousevat kohtuuttomiksi, Liikenteen turvallisuusvirasto voi tarpeen vaatiessa antaa määräyksen taksiliikenteen palvelujen hinnoista.

– Käytännössä valvonta on hankalaa, enkä näe, että Trafi pystyy tekemään paljonkaan. Hintakaton poistumista on perusteltu sillä, että hinnat laskevat, mutta ne eivät ole laskeneet yhdessäkään maassa. Suomessa on Pohjoismaiden edullisin taksi, Hakala tietää kertoa.

– En usko, että taksien hinnoittelu muuttuu aivan villiksi länneksi, mutta toivon, että olemme oppineet Ruotsin ja Viron mallista. Asiakkaan kannattaa selvittää vaihtoehtoja ja matkan hinta etukäteen, ettei joudu maksamaan hurjia hintoja lyhyistä matkoista. Kannattaa nousta vain luotettavien toimijoiden takseihin, vaikka ne eivät olisi aina edullisimpia, Hakala opastaa.

Taksiala muuttuu ensi kesänä, kun valtion liikennemarkkinoiden sääntely kootaan yhden lain alle Liikennekaareksi.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan uuden liikennepalvelulain keskeisenä tavoitteena on luoda edellytykset liikennepalvelujen tarjoamiselle asiakaslähtöisesti sekä luoda edellytykset liikenteen digitalisaatiolle ja uusille liiketoimintamalleille sekä yrittäjyydelle. Liikennekaaren tarkoituksena on lisäksi edistää kilpailun tasapuolisuutta henkilöliikennemarkkinoilla sekä henkilö- ja tavaraliikenteen palveluntarjoajien kilpailukykyä. Suurimmat muutokset koskevat taksiliikenteen vapauttamista.

Taksitarkastaja Hakala kertoo, että Tallinnassa satamalla on useamman taksiyrityksen kanssa sopimus, jonka perusteella niiden autot voivat ajaa terminaalin eteen. Loput yrittäjät joutuvat tarjoamaan kyytejään kauempana. Tallinnan matkailuneuvonnan sivuilla kehotetaan tutustumaan taksin hinnastoon auton takalasin oikeassa kulmassa ja varmistamaan matkan hinta ennen matkan aloittamista. Hakala toivoo samaa järjestelyä myös Helsinkiin, ettei turisteja päästä huijaamaan.

Määräsääntelystä tullaan luopumaan lakimuutoksen myötä, joten taksiyrityksen voi perustaa sen jälkeen kuka tahansa. Uuden lain mukaan autokohtainen taksilupa muuttuu toimijakohtaiseksi taksiliikenneluvaksi, ja taksiluvan saamisedellytykset kevenevät. Lakimuutoksen jälkeen taksiliikenteen palveluita voi tarjota myös tavara- ja henkilöliikenneluvan nojalla.

Myös taksikyytejä tarjoavien ajoneuvojen vaatimukset muuttuvat. Jatkossa kyytejä voi tarjota esimerkiksi kriteerit täyttävällä mopoautolla tai mönkijällä.

Lähde: TE

6 thoughts on “Taksilaki muuttuu ensi kesänä – Mahdollistaa hurjat hinnat sekä mopoauto- ja mönkijätaksit

  • 13.10.2017 at 15:32
    Permalink

    Hyvä järjestelmä piti tuhota….

    Reply
  • 13.10.2017 at 16:16
    Permalink

    Kohta on joka paikassa ”matutakseja” jotka yrittävät kiilata toisiaan tieltä.
    Perjantaisin osa järjestää ”drive-by-shooting”-tapahtumia ja autogrillejä.
    ”Matutaksit” järjestävät myös ”piristeitä”, ”seuraa” ja vaativat tipit ”luonnossa”.

    Reply
  • 13.10.2017 at 16:25
    Permalink

    Mitenhän se tavaroiden kuljettaminen voikaan toimia ilman taksiliikenteen kaltaista sääntelyä?

    Reply
  • 13.10.2017 at 20:44
    Permalink

    Ei ne hinnat mihinkään karkaa, päinvastoin. Meidänkin kylän rekkafirman johtaja on odottanut taksilupien vapautumista vesi kielellä. Nyt lähtee sitten tilaus Saksaan josta tulee 40 uutta mersua (pieniä ja säästeliäitä) ja sen jälkeen niillä isketään isokoppaisten markkinarakoon.

    Miettikää nyt. Tuollainen B-sarjan mersu ~11500e/kpl, koska takseista ei tarvitse maksaa autoveroa. Ja sitten niillä jyrätään se kolme vuotta paikallista ympyrää. Siihen mahtuu se yksi ihminen ja sen laukut. Auto kulkee yhtä kovaa kuin isommat menopelit mutta kuluttaa paljon vähemmän. Myös dieselvero on pienempi.

    Odottakaahan vain lotjien omistajat. -90 luvulla taksissa oli myös paljon Camryjä mutta ne katosivat jonnekkin. Tulevatkohan ne nyt takaisin. Laatikko mersut ovat jo kamalan pieniä. Jo -90 luvulla Camryt olivat oaljon tilavampia, ainakin matkustajan tarpeita ajatellen. Ja paljon hiljaisempia.

    Reply
  • 13.10.2017 at 22:01
    Permalink

    Mahdollista ja järkevää olisi säätää nyt My öljyä s maksimitaksa. Virossakin se jouduttiin säätämään jälkeen päin.
    Maksimi takaa ja joillekin pitkille liumousinieille anomuksesta lisämaksu.

    Reply
  • 21.3.2018 at 08:38
    Permalink

    Tilaava asiakashan sen hinnan määrää jatkossa, eli vain hinta tietoutta kehiin. Tallinnassa Uber toimii loistavasti, ja ajat viidellä eurolla kaupungin toiseen laitaan. Olen nähnyt näitä tyhmiä Suomi turisteja siellä, jotka hyppäsi autoon kysymättä hintaa, 8€ lähtö+ 8€km. Jos ihmiset on hinta tietoisia, niin nämä ylihinnoitellut taksit seisovat, muut ajavat.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.