Sveitsi alkaa antaa veroparatiisi tietoja muille maille

Sveitsi on tänään ilmoittanut, että se alkaa luovuttaa tietoja maassa toimivista yrityksistä.

Sveitsi liittyy useiden muiden maiden kanssa samaan ryhmään vuonna 2020. Ryhmän tarkoitus on torjua veropakolaisuutta. Sveitsin tietovuodot pakottavat vähintään 200 suurta yritystä tekemään raportit mistä maasta näiden tulot tulee ja mihin maahan verot maksetaan.

Tarkoitus on torjua lopullisesti veropakolaisuus, eli verojen maksaminen toimimaan sijaan johonkin halvan verotuksen maahan.

Sveitsiä edellä tietojen jakamisessa on Euroopan unionin jäsenvaltiot ja Japani. Mainittujen kohdalla tietojen jakaminen alkaa jo ensivuonna 2018.

Sveitsin verotietojen jakaminen vaikuttaa eniten yli 750 miljoonan euron liikevaihdon yrityksiin.

Tällä hetkellä Yritykset jotka maksaisivat kotimaassaan esimerkiksi 24% veroja, pääsevät Sveitsissä alle puolella siitä.

Lähde: Reuters

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.