Julkisten tilojen suojaaminen yksi avainkohdista komission terrorismintorjuntapaketissa

Euroopan komissio antoi 18.10. niin sanotun terrorismintorjuntapaketin, jossa esitetään toimenpiteitä terrorismin torjunnan tehostamiseksi. Paketin toimenpiteet kohdistuvat erityisesti julkisten tilojen suojaamiseen, räjähteiden valmistamiseen käytettävien aineiden saatavuuden rajoittamiseen ja rajat ylittävää rahaliikennettä koskevan tiedonvaihdon parantamiseen.

Lisäksi komissio esittää toimenpiteitä, joilla voidaan tukea oikeus- ja lainvalvontaviranomaisten työtä rikostutkinnassa liittyen rikollisten käyttämiin kryptausmenetelmiin. Samalla luodaan suuntaviivoja EU:n väkivaltaisen radikalisoitumisen vastaiselle työlle ja vahvistetaan EU:n ulkosuhdetoimintaa terrorismin torjunnassa.

Komission paketti sisältää EU:n toimintasuunnitelman julkisten tilojen suojaamiseksi ja tähän suunnataan EU:n eri rahoitusvälineiden tukea. Komissio kohdentaa sisäisen turvallisuuden rahastosta 18,5 miljoonaa euroa kansainvälisiin hankkeisiin, joilla parannetaan julkisten tilojen suojelua. Lisäksi vuonna 2018 osoitetaan 100 miljoonaa euroa kaupunkien tukemiseen turvallisuusratkaisuihin tehtävissä investoinneissa.

Suomessa sisäministeriö on jo käynnistänyt hankkeen, jossa julkisten tilojen turvallisuutta kartoitetaan.

– Pidän tätä osuutta komission paketissa hyvin tärkeänä. Suomessa on tehty pitkäjänteistä työtä tällä sektorilla paikallisten turvallisuussuunnitelmien muodossa. Nyt tähän mennessä tehty työ arvioidaan ja katsotaan miten se vastaa terrorismin uhkakuviin, sanoo sisäministeri Paula Risikko.

Suomi pitää tärkeänä, että terrorismin torjunnan työkalujen riittävyyttä tarkastellaan säännöllisesti EU-tasolla. Myös Suomi on tehnyt pitkäjänteistä työtä terrorismin torjumiseksi ja toimenpiteiden riittävyyttä arvioidaan jatkuvasti suhteessa terrorismin uhkatilaan. Viime keväänä Suomen hallitus asetti turvallisuuden yhdeksi prioriteetiksi ja jo silloin turvallisuuden parantamiseen lisättiin 98 miljoonaa euroa. Turun elokuun tapahtumien jälkeen terrorismin ja väkivaltaisen ekstremismin torjuntaan lisättiin vielä yhteensä 12 miljoonaa euroa.

Suomessa on tehty paikallisia turvallisuussuunnitelmia jo pitkään

Julkisten tilojen turvallisuuden arvioiminen on ajankohtaista ulkomailla ja Suomessa tapahtuneiden väkivallantekojen johdosta. Suomessa on tehty paikallisia turvallisuussuunnitelmia jo pitkään. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on selvitetty muun muassa oppilaitosten turvallisuutta ja monitoimitilojen turvallisuuden parantamista. Myös suurten yleisötilaisuuksien turvallisuutta on parannettu jo usean vuoden ajan.

Poliisin suorituskykyä ja vastetta terroritekojen sekä vaativien erityistilanteiden hoitamiseen on kehitetty systemaattisesti vuosien ajan. Kaikki poliisit on koulutettu taktiseen toimintamalliin aseellisen iskun keskeyttämiseksi. Poliisin näkyvyyttä yleisillä paikoilla ja läsnäoloa isoissa yleisötilaisuuksissa on lisätty.

Nyt käynnistetyn hankkeen tehtävänä on kerätä yleisten alueiden ja julkisten tilojen turvallisuuteen liittyvää aineistoa yhteen ja kartoittaa turvallisuuskäytäntöjä ja turvallisuuden parantamiseksi tehtyjä suunnitelmia. Näiden perusteella tehdään toimenpidesuosituksia yleisten alueiden ja julkisten paikkojen turvallisuuden parantamiseksi sekä pohditaan, tarvitaanko lainsäädäntömuutoksia. Tämä työ palvelee osaltaan terrorismintorjunnan strategiatyötä. Samalla arvioidaan Suomen toimenpiteet suhteessa EU:n toimenpide-ohjelmaan julkisten tilojen turvallisuudesta.

Lähde: Sisäministeriö

 

4 thoughts on “Julkisten tilojen suojaaminen yksi avainkohdista komission terrorismintorjuntapaketissa

  • 19.10.2017 at 14:26
    Permalink

    Ovatko nämä komissaarit todella noin typeriä?
    Helvetillinen määrä valvontaa kymmeniin tuhansiin kohteisiin, lisää poliiseja ja vartijoita,
    H E L P O M P A A ja H A L V E M P A A
    olisi JÄRKEVÄ RAJAVALVONTA!
    Lisäksi jokainen asylum-turisti tarkempaan syyniin ja paperittomat SÄILÖÖN!
    Yhdenkään asiattoman EI pitäisi päästä yhdenkään rajan yli.
    Kun aina valitetaan että populistit vain räksyttää eikä esitä mitään ratkaisuja, TÄSSÄ ON RATKAISU!

    Reply
  • 19.10.2017 at 15:14
    Permalink

    Eikö olisi paljon halvempaa ja nopeampaa häätää maasta ulos kaikki matut joilla ei ole asumisoikeutta JA työpakkaa TAI opiskelupaikkaa? Se kävisi viikossa. Sen jälkeen asunottomatkin saiaivat asuntoja, jos ne ensin myrkytetään luteiden ja torakoiden varalta.

    Samalla kertaa työllisyyskin kokisi piikin kun ahtaajia saataisiin rajoille riittävä määrä. Ja kaikki pistettäisiin sinne mistä ovat tulleet. Eli omalla kustannuksellaan joko lentokoneeseen tai sitten Ruotsiin. Kyllä Ruotsi ne junalla kuljettaa Tanskaan kun on ilmaiseksi tännekkin kuljettanut.

    Reply
  • 23.10.2017 at 18:50
    Permalink

    Järjen jättiläiset taas puuhastelemassa ja suunnittelemassa. Ensin hakemalla haetaan ongelmat tänne, maksetaan niistä maltaita ja siten yritetään suojautua tehostamalla, HUOMIO, vain julkisten tilojen turvallisuutta.
    Kuitenkaan pelolle ei saa antaa valtaa. Samat naamat toitottavat jatkuvasti! Onko tässä jokin logiikka? En ymmärrä.

    Reply
  • 2.11.2017 at 14:17
    Permalink

    Jos tänne oikeasti haluttais jotain terrorismin vastaista, niin rajat olisivat yksinkertaisesti kiinni. Joo ja pelolle ei tietenkään saa antaa valtaa terveisin sipilä, jolla on 4 turvamiestä mukanaan ja auto vaihtuu jokapäivä 🙂 ja meidän ihana rakas sauli niinistömme ”tuomitsen turun terrori-iskun” mutta en tietenkään tee asialle mitään.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.