Autojen valmistus loppui Australiassa – Viimeinen Aussi-auto rullasi ulos tehtaasta tänään

Toistaiseksi viimeinen Australiassa valmistettu auto rullasi ulos Holdenin tehtaalta tänään. Vuonna 1856 perustettu autovalmistaja Holden tuotti ensimmäisen maassa tehdyn sarjatuotantoauton vuonna 1948 ja se on parhaimmillaan työllistänyt jopa 24 000 ihmistä. Alunperin satuloita valmistanut yritys toimi -60 luvulla Yhdysvaltalaisen General Motorsin lisenssivalmistajana.

Australian tehdasdtyöläisten liiton edustaja John Camillo kommentoi uutisia tunteikkaasti.

-”Täällä on paljon ihmisiä jotka ovat työskennelleet täällä -70 luvulta saakka ja erityisesti heille tämä päivä on todella surullinen.”

Viimeinen Australialais-valmisteinen Ford näki päivänvalon vuosi sitten ja myöskin Toyota sulki tehtaansa maassa tämän kuun alussa. Toimintansa lopettamisen syyksi toyota ilmoitti maan pienet sisämarkkinat ja Aasialaisten auton valmistajien pienemmät kustannukset.

Maan autoteollisuuden kuolemantuomio kirjoitettiin jo vuonna 2014, kun valtio lakkautti alalle suunnatut tuet. Vuosina 1997-2012 valtio tuki maan autoteollisuutta noin 30 miljardilla dollarilla. 1970-luvulta tähän päivään teollisuuden osuus työllisyydestä maassa on pudonnut 25 prosentista noin seitsemään prosenttiin.

Ammattiliitot syyttävät maan johtoa autojen tuotannon päättymisestä.

Lähde: AFP

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.