Ministeri Berner EU:n teleneuvostoon Luxemburgiin

Euroopan unionin televiestintäministerit kokoontuvat Luxemburgissa 24. lokakuuta. Suomea kokouksessa edustaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Kokouksessa käydään periaatekeskustelut digitaalisesta sisämarkkinastrategiasta ja kyberturvallisuudesta. Keskustelut ovat jatkoa Tallinnan digitaalihuippukokoukselle ja lokakuun Eurooppa-neuvostolle. Lisäksi ministereiden epävirallisella lounaalla keskustellaan 5G:n edistämisestä ja niin sanotusta telepaketista eli sähköisen viestinnän sääntelyn uudistamisesta.

Suomi tukee strategian tavoitetta ottaa kaikki hyöty irti digitalisaatiosta ja luoda EU:ssa parhaat olosuhteet datatalouden kehittymiselle.

– EU:n datatalouden kehittymisen kannalta datan vapaa liikkuvuus on keskeinen periaate, mutta sen lisäksi on tärkeä luoda selkeä ympäristö datan saatavuudelle ja käytölle innovatiivisia tuotteita ja palveluita varten, Berner huomauttaa.

Kyberturvallisuuden kehittämisestä on aiemmin syksyllä annettu komission tiedonanto ja muun muassa ehdotus asetukseksi tietoturvasertifioinneista EU-tasolla. Ministereiden nyt käymän keskustelun pohjalta on tarkoitus laatia neuvoston päätelmät komission tiedonannosta.

Ministeri Bernerin mukaan on tärkeää luoda edellytykset sille, että Euroopassa kulutettaviin ja Euroopasta maailmalle tarjottaviin digitaalisiin palveluihin on rakennettu tietoturvallisuus erottamattomaksi ja keskeiseksi osaksi.

– Samalla on kuitenkin varmistettava, ettemme eristä ja estä eurooppalaisia käyttämästä muualla tuotettuja digitaalisten palveluiden ja liiketoiminnan alustoja. Kyberturvallisuus voi toteutua vain, jos löydämme globaalisti yhtenäisen lähestymistavan yhtäältä sille, miten lisäämme yhteistyössä luottamusta digitaalisiin toimintatapoihin sekä toisaalta sille, miten eri tahot saadaan pidättäytymään loukkaamasta tietoturvaa muissa maissa, Berner sanoo.

Lisäksi ministeri Bernerin mukaan on tärkeää, ettei digitaalisia sisämarkkinoita tehdä vain EU:n näkökulmasta, vaan on pyrittävä globaaleihin ratkaisuihin.

– Digitaalisen talouden edellytyksiä täytyy vahvistaa kunnianhimoisesti. Ei riitä, että rajat ylittävät digimarkkinat toimivat EU:n sisällä. Sääntelyllä ei tulisi rajata ulos EU:n ulkopuolisia palveluja, ja vastaavasti eurooppalaisten yritysten tulisi voida laajentaa toimintaansa EU:n ulkopuolelle, Berner toteaa.

Lähde: LVM

One thought on “Ministeri Berner EU:n teleneuvostoon Luxemburgiin

  • 23.10.2017 at 23:10
    Permalink

    Paree ku berneri pysyy kotona, viimeksi umps kauppojen myötä upposi keski-eurooppaan pirusti rahaa, mutta näiden ilmakauppojen myötä ei saatu muuta kuin komian kesän. Nyt tulee tuutin täydeltä märkää niskaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.