Kansalaistutkimus Ruotsissa: 95,6% raiskauksista maahanmuuttajataustaisten tekemiä

 Joakim P Jonassonin julkaisemasta kansalaistutkimuksesta käy ilmi länsinaapurimme rumat luvut koskien maassa tapahtuvia seksuaalirikoksia. Tutkimuksesta käy ilmi, että ilmoitetuista raiskauksista 95,6% on maahanmuuttajien tekemiä ja näin ollen kantaruotsalaisten kontolle jää 4,4% osuus.

Tutkimus sisältää dataa yli 4000 tuomiosta ja se on saanut motivaationsa Ruotsin valtion haluttomuudesta julkaista kansalaisuuksia ja tekijöiden taustoja eritteleviä tutkimuksia.

”Vuoden 2017 tammikuussa valtio ilmoitti ettei se aio julkaista kansallisuuksia ja taustoja erittelevää tutkimusta siitäkään huolimatta että edellisestä tällaisia tietoja sisältävästä valtiollisesta tutkimuksesta on kulunut jo yli vuosikymmen ja että maan väestörakenne on kokenut dramaattisia muutoksia tuona aikana.”-kertoo tutkimuksen julkaisija.

Tutkimuksessa on otettu huomioon lähes kaikki vuosien 2012 ja 2017 välillä tapahtuneet seksuaalirikokset. Vain Haaparannan ja Norrtäljen alueiden tilastot ja tiedot puuttuvat näiden kieltäydyttyä yhteistyöstä tutkimuksen tekijöiden kanssa.

Tutkimuksen mukaan jopa kaksi kolmesta törkeästä raiskauksesta on pakolaisten tai oleskeluluvan saaneiden tekemiä. Tämän lisäksi tutkimuksesta selviää, että toiselta mantereelta tulevat tekevät 84% kaikista tilastoiduista raiskauksista ja että 95,6% raiskauksista on maahanmuuttajataustaisten tekemiä. Raiskaustilastojen kolmen kärki koostuu afganistanilaisista, irakilaisista ja somaleista.

Syntyperältään ja taustoiltaan ruotsalaisten tekemien seksuaalirikosten määrä on pudonnut vuodesta 2013 lähtien ja erityisen jyrkkää lasku on ollut viimeisen kahden vuoden aikana.

Lähde: Friatider.se

 

 

5 thoughts on “Kansalaistutkimus Ruotsissa: 95,6% raiskauksista maahanmuuttajataustaisten tekemiä

  • 24.10.2017 at 22:48
    Permalink

    Eli käytännössä KAIKKI monikulttuurisen kansainkodin raiskaukset ovat kehitysmaalaisten maahantuonnin tulosta. Karuja on luvut -näistä tilastoista ei maailmanhalaajat selittelemällä selviä. Eläin on eläin vaikka se tuodaan viidakosta sivistyneiden IHMISTEN pariin, käytös ei silti muutu koskaan.

    Reply
  • 25.10.2017 at 05:52
    Permalink

    Tätähän valtamedia eikä viranomaiset niele vaikka todisteet tuodaan eteen. Selitellään diipa daata ja vihapuhepoliisit twiittaavat jotain käsittämätöntä sontaa.

    Reply
  • 22.10.2019 at 11:23
    Permalink

    Maailmanhalaajat selviävät selittelemällä tilaistoista ja kaikesta muusta mistä selviytymiseen on tarve.
    Hurahtaneilla maailmanhalaajilla on valta täydellisesti käsissä,niin Ruotsissa kun Suomessa:Ei ne ota kantaa järjenääneen,joka kaikille täysjärkisille on aivan selvää,että nämä maat tuhotaan jos meno ei muutu.

    Reply
  • 5.1.2020 at 22:31
    Permalink

    On niin saatanan rikas olo taas

    Reply
  • 8.1.2020 at 13:42
    Permalink

    Suomessa oli juuri tutkimus että seksuaalirikokset ovat laskeneet. raiskauksista vain ilmoitetaan nykyään herkemmin

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.