Soinin valtiosihteeri salakuljetettiin Sipilän luota Kesärannasta peräkontissa

Perussuomalaisten kesäkuun 2017 puoluekokousviikonvaihteesta paljastuu yhä yllättävämpiä yksityiskohtia.

Mediat kertoivat pari viikkoa sitten, että ulkoministeri Timo Soinin valtiosihteeri Samuli Virtanen oli käynyt tapaamassa pääministeri Juha Sipilää Kesärannassa jo sunnuntaina 11. kesäkuuta 2017, jolloin perussuomalaisten jakautumiseen johtanut puoluekokous oli yhä käynnissä Jyväskylässä.

Hallituspuoluelähteet kertoivat Iltalehdelle ja Aamulehdelle, että valtiosihteeri Virtasen vierailu Kesärannassa haluttiin pitää salassa. Vierailun loppupuolella Kesärannan portilla nähtiin liikehdintää, joten neuvonpitoon osallistuneet epäilivät, että portilla saattaisi olla toimittajia.

Sen vuoksi valtiosihteeri Virtasen pois saamiseksi Kesärannasta tehtiin erikoisjärjestely. Virtasta kuljettanut auto peruutettiin katseilta suojaan, Virtanen kiipesi auton takaosaan, ja hänet kuljetettiin Kesärannasta salaa ulos. Lähteiden mukaan valtiosihteeri Virtanen olisi matkannut Kesärannasta ulos auton matkatavaratilassa eli peräkontissa.

Pääministeri Juha Sipilän poliittinen erityisavustaja Riina Nevamäki tyrmää väitteen peräkontissa tapahtuneesta salakuljetuksesta, sanoen sen olevan ”aivan uskomaton väite”. Valtiosihteeri Samuli Virtanen ei ole vastannut lehtien asian tiimoilta esittämiin kysymyksiin tai puhelinsoittoihin.

Nämä uudetkin väitteet asettavat kyseenalaiseksi sen, puhuiko pääministeri Sipilä totta eduskunnan kyselytunnilla 19. kesäkuuta 2017. Sipilä vakuutteli kesäkuussa eduskunnan edessä, että perussuomalaisten hajoamisen varalle ei hallituksen piirissä tehty suunnitelmaa.
Päivitys klo 10.00: Sinisten kansanedustaja Tiina Elovaara myöntää verkkosivuillaan, että ”puoluekokouksen ratkaisevien valintojen jälkeen nykyiset Siniset keskustelivat keskenään, neuvottelivat hallituskumppanien kanssa ja valtiosihteeri Virtanen kävi pääministerin luona sunnuntaina”.
– Se että hän vältti mediahuomiota, tilanteen ollessa vakavin mahdollinen ja tietovuoto kansanedustajien siirtymisestä liian suuri, ei ole rikos. Peräkontissa saa matkustaa jos katsoo sen parhaaksi vaihtoehdoksi tilanteen huomioon ottaen, Elovaara jatkaa.

Lähteet: IL, US

Katso myös:

7 thoughts on “Soinin valtiosihteeri salakuljetettiin Sipilän luota Kesärannasta peräkontissa

  • 9.11.2017 at 10:12
    Permalink

    Kuinka paljon pääministeri Juha Sipilä saa valehdella eduskunnalle ja Suomen kansalle. Nyt viimeistään
    ilmoitus erosta joka koskee myös Soinia ja Orpoa. Poliisille tutkintapyyntö auton takakontissa matkustamiseen joka on lain vastaista ja sakot olisivat kovat koska tulot näillä kusettajila ovat isot. Ellei poliisi puutu tähän matkustustapaan voidaan katsoa että takakontissa ilman turvavöitä matkustaminen on tullut lailliseksi.

    Reply
  • 9.11.2017 at 10:25
    Permalink

    Puollan edellistä ehdotusta!!

    Reply
  • 9.11.2017 at 12:02
    Permalink

    Sipilä ei osaa näköjään totta puhua. Valehtelee kuin hevosmies.

    Reply
  • 9.11.2017 at 13:15
    Permalink

    Peräkonttiin vain silloin kun osoite on soramontulle.

    Reply
  • 9.11.2017 at 13:46
    Permalink

    Sipilä, rehellinen Suomen kansalainen. Tätä mieltä olevat kansanedustajat (mm. kaikki Keskustan, Kokoomuksen ja Sinisten riveissä) putosivat juuri äänestyslistaltani.

    Reply
  • 9.11.2017 at 14:02
    Permalink

    Tämä on todella täydellistä DEMOKRATIAN HALVEKSUNTAA,,VIELÄ KÄY NIIN ETTÄ JOKU”TÄSTÄ PORUKASTA KORKKAA,JA KERTOO KAIKEN TOTUUDEN MUKAISESTI,JOS HEIKOMPIA LENKKEJÄ JO EI OLE”LÄÄKITTY HUILJAISEKSI,,KUTEN DDR:SSÄ TEHTIIN,,KUKAAN EI TIENNYT=EI MUISTANUT MITÄÄN,,MISTÄÄN,KOSKAAN,,KENELLEKÄÄN,,TÄYDELLINEN PIMEYS ON VALLANNUT HALLITUKSEN SEKÄ”APUPUOLUEEN=EI PUOLUE,, SEKÄ ITSE KUNINKAAT..IDIOOTIMAISTA TYHMYYTTÄ,,KUN AIKANSA VALEHTELE,NIIN LOPULTA”KORKKAA,,PÄÄ POKSAHTAA,,ja sehän on luonnollista=normaalia näille pelleille..

    Reply
  • 9.11.2017 at 14:25
    Permalink

    Oliko autossa asianmukaiset koirakalterit kuljetettavalle puudelille?

    Reply

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.