Koiraa ulkoiluttanut nainen raiskattiin aamuvarhaisella Jämsässä – Parikymppinen raiskaaja selvisi ehdollisella

Vuonna 1997 syntynyt mies tuomittiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa raiskauksesta 1,5 vuoden ehdolliseen vankeustuomioon ja 45 tunnin yhdyskuntapalveluun. Uhri saa tapahtuneesta vajaan kymmenen tuhannen euron korvaukset muun muassa kärsimyksestä, tulonmenetyksestä ja oikeudenkäyntikuluista.

R******s tapahtui Siltakadulla kevyen liikenteen väylällä 14.8.2016 noin kello 06:40. Uhri oli ulkoluttamassa koiraansa, kun tuomittu hyökkäsi tämän kimppuun. Sattumalta työmatkallaan paikalle osuneen poliisin havaittua väkijoukon, kävi ensin ilmi että ihmiset etsivät uhrin kadonnutta koiraa ja hetken päästä se, että koiranulkoiluttaja oli joutunut raiskauksen uhriksi.

Tuomittu oli poliisin saapuessa poistunut paikalta, mutta virkavalta tavoitti miehen muutaman tunnin päästä.

Raiskaaja määrättiin valvontaan, joka on oikeuden mielestä tarpeen mahdollisen uuden rikoksen ehkäisemiseksi ja tuomitun sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi.

Lähde: LK

12 thoughts on “Koiraa ulkoiluttanut nainen raiskattiin aamuvarhaisella Jämsässä – Parikymppinen raiskaaja selvisi ehdollisella

  • 11.11.2017 at 06:29
    Permalink

    On nämä käsittämättömiä tuomioita. Itse ottaisin uhrina käyttöön omankäden oikeuden rankemman päälle. Neuvona naisille että jos koiraa pitää, hommatakaa sellainen koulutettu peto joka raatelee hyökkääjän heti paikan päällä.Laumanvartijat ovat hyviä tällaiseen tarkoitukseen joskin hieman vaikeita kouluttaa, koska suojeluvietti on todella vahva. Sakemanni tai Malinois hyvä vaihtoehto.Helppoja koiria kouluttaa.

    Reply
    • 11.11.2017 at 10:57
      Permalink

      Itse suosim Maremmanoa. Se vaatii tiukempaa isäntää alussa ja ei sovi lainkaan ensimmäiseksi laumanvartijaksi. Mutta on laukea kuin lammas kotioloissa. Mutta on sitten sellainen koira että kenekään on turha tulla tiluksille. Ja jos niitä on kaksi niin vain panssariajoneuvolla pääsee pihaan.

      Reply
  • 11.11.2017 at 07:52
    Permalink

    Ottiko ministereillä eteen kun taas jälleen yksi r******s lisää. Nämä Sipilän siltainsinöörit eivät ummarra sitä että jos sieltä mistä tulivat saa raiskata naisia,vuohia ja lampaita ilman rangaistusta mutta Suomessa ei saa. Ja joka kerta Sipilä ilmoittaa olevansa shokissa näistä raiskauksista mutta epäilen että taitaa nauttia kun vääräuskoisia raiskataan.

    Reply
  • 11.11.2017 at 08:15
    Permalink

    Sipilän ansiota ,että Suomi sai lauman sotilaskarkureita sotarikollisia ,ja terroristeja . Syy on myös kaikkien poliitikkojen jotka eri syistä niitä tänne haluavat,esim Kokoomus halua korvata Suomalaiset tyhmyydesään halpatyövoimalla, mutta eihän noista kielitaidottmista maleksijoista ole mihinkään.

    Reply
  • 11.11.2017 at 09:26
    Permalink

    Rikoksentekoväline valtiolle olisi ollut oikea ratkaisu. Korvikkeeksi tilalle istutettava sianw…u

    Reply
  • 11.11.2017 at 09:38
    Permalink

    julkaiskaa tämän tekiän nimi ja kasvot
    ylläpitäjät

    Reply
  • 11.11.2017 at 10:27
    Permalink

    On valitettavaa että elämme Ruotsin kanssa täällä eristyksissä muusta maailmasta. Jos tuntisimme esin afrikkalaisen/lähi-tdän kulttuurin paremmin ei nykyistä tilannetta olisi päässyt syntymään.
    Eri uskonnot vaikuttavat kannattajiinsa eri tavalla; eräistä tulee röyhkeitä, eräistä hyväuskoisia hölmöjä.

    Reply
  • 11.11.2017 at 11:25
    Permalink

    Mikähän tässä on ollut se niin paljon lieventävä asianhaara, että tekijä pääsi oikeastaan ilman rangaistusta?

    Reply
    • 11.11.2017 at 11:58
      Permalink

      Suomen lusiferilaisia vapaamuurareita vilisevä demlalainen ”oikeus”-laitos.

      Mikä on Demla?

      Kirjainyhdistelmä Demla (ent. Suomen Demokraattiset Lakimiehet) on monille etäisesti tuttu. Se symboloi Suomen oikeuslaitoksen poliittista korruptiota. Demla on kommunistien vuonna 1954 perustama vasemmistolainen lakimiesyhdistys, joka Neuvostoliiton aikana piti tiiviisti yhteyttä idän ”edistyksellisiin” (so. kommunisteihin). Sen tavoitteena on ohjailla suomalaista oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä oman poliittisen arvopohjansa mukaisesti. Sillä on kautta historiansa ollut huomattavasti valtaa maassamme, ja monet Demlan jäsenistä ovat kuuluneet presidenttiä (Halonen) ja pääministeriä (Jäätteenmäki) myöten korkeimpaan valtiojohtoomme. Juuri järjestön vaikutusvalta tekee siitä vaarallisen; demlalaiset ovat perinteisesti olleet avainasemassa esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä.

      Vasemmiston taktiikoille uskollisena Demla on julkilausumissaan piilottanut todelliset tavoitteensa ympäripyöreän ihmisoikeushötön taakse. Kommunismin edistäminen on sittemmin vaihtunut monikulttuurin kannattamiseen ja muun muassa aseiden omistusoikeuden vastustamiseen. 2000-luvulla demlalaisten toiminta on herättänyt suomalaisissa närkästystä etenkin siksi, että yhdistyksen jäsenet ovat pyrkineet aktiivisesti rajoittamaan suomalaisten sananvapautta oikeusteitse.

      Ruben Stiller totesi taannoin Yle Puheen keskusteluohjelmassa, että Suomeen tarvittaisiin lakimiesryhmä, joka ottaisi asiakseen ”rasistien” (eli monikulttuurisuutta vastustavien) jatkuvan ahdistelun. Demla on juuri se ryhmä. – M a g n e e t t i m e d i a 14.11.2013

      Reply
  • 11.11.2017 at 18:25
    Permalink

    Taas on Suomea rikastettu. Nämä on taas näitä joista pahaa saa sanoa.

    Reply
  • 28.1.2018 at 04:14
    Permalink

    Demla. Siinä lyhenne joka kuvastaa puhdasta ja tiivistettyä pahuutta sekä epäinhimillisyyttä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.