Laura Huhtasaari myy linnanjuhlapukunsa – Rahat suoraan pelastusarmeijan joulupataan

Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari on ilmoittanut myyvänsä vuonna 2015 linnanjuhlissa käyttämänsä iltapuvun ja lahjioittavansa saadut rahat pelastusarmeijan joulupataan.

Pelastusarmeija on yksi Suomen vanhimmista, ellei vanhin hyväntekeväisyysjärjestö. Se on aloittanut toimintansa Helsingissa vuonna 1880 ja nojaa toimintaansa voimakkaasti kristillisiin arvoihin.

”Pelastusarmeija on kristillinen liike ja hyväntekeväisyysjärjestö, jonka hierarkia on järjestetty armeijamaisesti. Pelastusarmeijalaisuuteen kuuluu voimakkaasti toiminta yhteiskunnan vähävaraisten ja syrjäytyneiden auttamiseksi. Pelastusarmeijan palvelu on lähtöisin rakkaudesta Jumalaan, ja hyväntekeväisyysjärjestönä sen tehtävä on ilman erottelua kohdata ihmisten tarpeet. Toimintamme johtoajatuksena on, että kohtaamme ihmisen kokonaisvaltaisesti – hengen, sielun ja kehon tarpeissa. Jo aivan alusta lähtien toiminta-ajatuksenamme onkin ollut: soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa.”

Parhaiten pelastusarmeijan toiminta tunnetaan joulupatakeräyksien lisäksi ”soppajonoista” ja sen järjestämistä yömajoista erityisesti Helsingissä.

 

Lähde: facebookPelastusarmeija

2 thoughts on “Laura Huhtasaari myy linnanjuhlapukunsa – Rahat suoraan pelastusarmeijan joulupataan

  • 11.11.2017 at 10:40
    Permalink

    Itse väittäisin että Pelastusarmeija on silkkaa businesta. Käykääpäs joskus Peastusarmeijan pääkonttorilla. Äkkiseltään sieltä luulee löytävänsä ison kasan uniformuihin pukeutuneita ihmisiä ja harrasta tunnelmaa. Mutta sieltä löytyykin kalliisiin pukuihin pukeutuneita henkilöitä ja lakimiehiä jotka puhelimeen puhuvat ja isojenkin teollisuushallien vuokra- ja/tai ostotarjouksia tekevät. Samoin kokonaisten kerrostalojen sopimuksia puhutaan käytävillä. Se on isoa businesta se. Ihan kuin mikä tahansa ison luokan investointiyritys. Näin minä sielä yhden uniformuun pukeutuneen kapteenin. Se tuli käymään jossain palaverissa.

    Tuli mieleeni tuosta yhden puvun myymisestä että miksei se myy samalla kertaa kaikkia? Vai onko muut puvut jo myyty? Vai oliko vain tämä puku josta ei pidety enää sen avonaisen kaula-aukon vuoksi. Sillä Laurahan on pullistunut melkoisesti kuluneen syksyn aikana.

    Reply
  • 11.11.2017 at 18:54
    Permalink

    Tuo oli Huhtasaarelta ihan oikein tehty. Ei isänmaallisella ihmisellä ole mitään tekemistä siinä irvokkaassa ilveilynäytelmässä, jonka Suomen itsenäisyyden EU-diktatuurin hyväksi tuhonneet maanpetturit järjestävät vajaan kuukauden päästä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.