Valehteliko iltalehti vastarintaliikkeen kutsuneen venäläisiä itsenäisyyspäivän marssiin?

Iltalehti uutisoi toissapäivänä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kutsuneen venäläisiä uusnatseja marssimaan itsenäisyyspäivänä Helsingissä. Iltalehden uutisessa mainittiin päivämäärän lisäksi vastarintaliikkeen venäjäksi käännetty uutinen, jossa kerrottiin ”kaikkien kansallismielisten olevan tervetulleita tapahtumaan”.

”Ruotsalainen uusnatsijärjestö kutsuu sosiaalisessa mediassa venäläisellä VK-sivustollaan (vastaava kuin Facebook) kaikkia nationalisteja Suomeen marssimaan 6. joulukuuta. Kutsu on kirjoitettu venäjäksi. Kutsu on otsikoitu ”Joulukuun 6. päivä Suomessa nationalistit marssivat vapauden puolesta”… Kutsussa vakuutetaan, että tänä vuonna marssin järjestäjät tekevät itsenäisyyspäivästä ”todellisen kansallisen tapahtuman, johon kaikki patriootit voivat osallistua rintarinnan”.”

Alaotsikoissaan iltalehti toteaa tyylilleen uskollisesti ”Nationalistit sekä Suomesta, Ruotsista että Venäjältä suunnittelevat marssia Helsingissä Suomen itsenäisyyspäivänä.-Ruotsin uusnatsijärjestö kutsuu sosiaalisessa mediassa venäjäksi venäläisiä osallistujia.-Viime vuonna suomalaiset uusnatsit järjestivät itsenäisyyspäivänä marssin Helsingissä.”.

Liike itse kieltää iltalehden väitteet. Myöskin iltalehden lähde osoittautui varsin arveluttavaksi.

Vastarintaliike kieltää kutsuneensa erikseen esimerkiksi Venäläisiä ja korostaa toivottavansa nimenomaisesti kaikki kansallismieliset tervetulleeksi.

”(Iltalehden) artikkelissa kirjoitettiin, että ”nationalistit sekä Suomesta, Ruotsista että Venäjältä suunnittelevat marssia Helsingissä Suomen itsenäisyyspäivänä”, vaikka yksikään venäläinen ryhmä ei ole ilmoittanut osallistumisestaan. Kyse oli siis tyypillisestä valeuutisesta, joita valtamedia julkaisee aina ennen kansallismielisiä mielenosoituksia.”

”Totta Iltalehden uutisessa on kuitenkin se, että toivotamme kaikki kansallismieliset tervetulleiksi Helsinkiin itsenäisyyspäivänä. Kuten Puolan suuret itsenäisyyspäivämarssit osoittavat, kansallismielinen eurooppalainen yhteistyö kantaa hedelmää.”

Sekä vastarintaliikkeen, että oheisen twiitin perusteella lähteenä on ollut anarkistisen varis-verkoston aktiivi Dmitry Gurbanov. Nykysuomen tietojen mukaan Iltalehti ei ole kysynyt asiasta Pohjoismaiselta vastarintaliikkeeltä itseltään, joka kertoo esimerkiksi artikkeleiden kääntämisen syyn olevan viime vuosina kasvaneessa kansainvälisessä kiinnostuksessa liikettä kohtaan.

Gurbanovin varsin värikkäällä twitter-sivuilla mies kertoo itsestään seuraavaa: ”Itseoppinut äärioikeistoasiantuntija. Suomen slaavikyykymestari. Joskus teen laadukasta toimittaja töitä.”-joten todellisesta tekijämiehestä tuntuisi olevan kysymys. Nykysuomi ei tavoittanut artikkelin kirjoittanutta Iltalehden toimittajaa kertomaan kantaansa lähdekritiikin tärkeydestä toimittajan työssä.

Lähteet: TwitterIltalehti, vastarintaliike

 

19 thoughts on “Valehteliko iltalehti vastarintaliikkeen kutsuneen venäläisiä itsenäisyyspäivän marssiin?

  • 18.11.2017 at 23:31
    Permalink

    Valehteli -ja teki sen täysin tietoisesti. Jälleen kerran.

    Reply
    • 19.11.2017 at 11:55
      Permalink

      juuri noin!

      ValtaVALEmedia sumuttaa kansaa jatkuvasti.
      Kansa pimeydessä vaeltaisi ilman internetin vaihtoehtomediaa.

      Reply
  • 19.11.2017 at 00:30
    Permalink

    Gurvabov on CCCP:ssä syntynyt venäjänjuutalainen ja antifasisti. Ja Varisverkoston yksi perustajista.

    Mutta venäläiset kansallissosialistit ja nationalistit ovat aina tervetulleita suomeen kuten muidenkin maiden nationalistit. Slava Russia 14/88!

    Reply
    • 19.11.2017 at 08:28
      Permalink

      Puhu omasta puolestasi elä muiden Suomalaisten. Tänne eivät ole tervetulleita mitkään sosialistit / nationalistit.

      Reply
      • 19.11.2017 at 09:28
        Permalink

        Kai tiedät että PVL:n tapahtumissa ja 612 marssissa on ollut mukana kansallissosialisteja ympäri Eurooppaa? Mikä ongelma siinä on?

        Näinä aikoina eurooppalaisten tulee vetää yhtä köyttä ja jättää menneet kahinat taakse. Samassa veneessä ovat kaikki valkoiset kansat.

        Reply
  • 19.11.2017 at 01:50
    Permalink

    Eli tässäkin alunperin poliittisessa falseflag infosota-operaatiossa oli toimijana Li Anderssonin lähipiiriä, terroriorganisaatioita kuten Varisverkko ja antifa? Ei yllätä jostain syystä yhtään. Tämä opetaatio oli varmasti heidän mielestään sitä parempaa kahtiajaon propagaatiota ja valehtelua.

    Reply
  • 19.11.2017 at 01:58
    Permalink

    On vielä todettava että neiti Andersson pelaa kyllä jäätävää uhkapeliä, ehkä hän tosiaan uskoo kommunistiseen vallankumoukseen jonka Suomessa toteuttaisi antifantit ja takkubottiverkko jotka sitten nostaisivat hänet neuvostosuomen kuningattareksi.

    Todennäköispää kuitenkin on että hänet vielä tuomitaan kuritushuoneelle valtionpetoksesta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan sekä terroristiorganisaatioon kuulumisesta.

    Tosin ymmärrän kyllä ettei enää uskalla irtisanoutua ja erota noista anarkoterroripiireistä koska on niiden tukemana noussut asemaansa. Kuka tietää vaikka miten nuo terroriorganisaatiot kiristävät ihmisiä pysymään uskollisina…

    Reply
  • 19.11.2017 at 06:51
    Permalink

    Iltalehti, vihamieleinen viherpunakommunistien äänenkannattaja valhetelee aina kun kyse on isänmaallisista tai matujen rikoksista. Valkopesee niin että silmiin ottaa.Iltalehteä nyt ei lue kuin vihreillä ryyditetyt kommunistiset kansanviholliset, se ei kelpaa edes kalankääreeksi, haju on niin kauhea.

    Reply
  • 19.11.2017 at 09:03
    Permalink

    Kaleva tuo lestahinttien äänenkannattaja kirjoittaa juuri niin kuin lahkolaismulkku käskee, siinä sivussa hesari ja iltapaskalehdet komppaa mukana. Valemedia ja kansan kusetus on tämän hallituksen tavoite. Sananvapauden rajoittaminen näkyy mm facessa jossa banneja jaetaan sanoista: Patriootti, simpanssi, viidakko ja sanasta r******s. Pohjois-Korea on hallituksen suurin tavoite eli Jihad-Sipilää kumarretaan joka kadunkulmassa.

    Reply
  • 19.11.2017 at 10:48
    Permalink

    Jos kutsu on venäjäksi, niin ketä sillä sitten tavoitellaan, Norjalaisia vai kiinalaisia vaiko irlantilaisia. Ei toi nyt selittelyllä miksikään muutu.
    Saahan sitä toki kutsua -kansallismielisiä- lajitovereitaan vaikka kuusta, ei sillä, mutta ihan kaikki suomalaiset eivät taida oikein innostua siitä, että kohderyhmä on lavennettu kovin laajaksi.

    Reply
    • 19.11.2017 at 11:46
      Permalink

      Olisko ilmoitus sitten pitänyt kirjoittaa: ”tervetuloa kaikki eurooppalaiset nationalistit! paitsi venäläiset.”

      Reply
    • 19.11.2017 at 12:08
      Permalink

      Se on käännös suomalaisesta/ruotsalaisesta kutsusta venäjäksi. VK:hon on käännetty monia artikkeleita PVL:ltä venäjäksi mutta tämä on ensimmäinen johon zog-media tarttui.

      Reply
    • 19.11.2017 at 19:45
      Permalink

      No ainakaan kommunistit ja maanpetturit eivät innostu nationalismista ja kansallissosialismista

      Reply
  • 19.11.2017 at 12:32
    Permalink

    Koskahan päästään eroon sanastai ”natsi”, koska kansallissosialistit tai isänmaalliset eivät ole natseja. Natsi on saksalaisen kansallissosialistin haukkumasana.

    Joten, jos nykysuomikin voisi käyttään sanaa kansallissosialisti.

    Reply
  • 19.11.2017 at 14:05
    Permalink

    Iltalehden valeuutisen tarkoituksena on saada aikaan sekaannusta ja epäluuloa kansallismielisten keskuuteen.

    Kiero temppu ei onnistu.

    Kohti vapautta marssille osallistuu tänä vuonna ennätysmäärä kansallismielisiä.

    (Tässä kommentissa haluan samalla kannustaa kansallisia hankkimaan varusteita ja aseita tulevia suurempia koitoksia varten. Se on vääjäämättä edessä. Kun euroopan kaikki merkittävämmät kaupungit on miehitetty matuilla ja kantaväestö on ajettu nurkkaan ja riisuttu oikeuksistaan meidän täytyy olla valmiita nykyistä paljon radikaalimpaan toimintaan. Mitkään kiellot eivät voi estää meitä toimimasta kansankuntamme ja valkoisen miehen ja naisen eloonjäämiskamppailun puolesta.)

    Reply
  • 19.11.2017 at 21:09
    Permalink

    Jatkoa edelliseen kommenttiin.

    Mikä se sellainen kotimaa tai isänmaa on jossa tunkeilijat käskevät poistumaan omasta kaupungista!

    Monet kaupungit euroopassa ovat siis jo tosiasiassa näiden maahantunkeutujien vallassa. Poliisi on jo voimattomana nostanut kätensä ylös. Poliisi on antautunut ympäri eurooppaa uhkailun kiristyksen, painostuksen ja väkivallan edessä.
    Samaan aikaan kuitenkin päättäjät edelleen jatkavat näiden tuholaisten tuontia eurooppaan ja rajattomassa kieroudessaan aikovat nyt lähettää ”taakanjakona” moninkertaisen määrän tunkeutujia esim Suomeen.

    Me kansallismieliset olemme kuitenkin päättäneet että tällaista ”taakanjakoa” ei tule tapahtumaan.

    Jos sellainen yritetään pakottaa tai pakotetaan Suomea vastaan se on sodanjulistus eikä kaipaa enempiä selvityksiä.

    Nyt olisi vielä viimeinen hetki rauhanomaisesti ratkaista tämä asia. Nyt voidaan vielä ottaa käyttöön joukkokarkoitukset euroopassa ja karkoittaa miljoonat laittomat maahantunkeutujat. Ellei näin tehdä tilanne pahenee nopeasti ja sen jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksi jää muodostaa kansallisista laaja vastarintaliike joka tarttuu toimeen ja hoitaa asian parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Täytyy muistaa että EU:n johtoa ei ole vaaleilla valittu. Sillä ei ole edes tälllä hetkelllä legitimiteettiä. EU parlamentti on vain kumileimasin ja kallis kulissi. EU johtajat ja heidän talutusnuorassa olevat valtioiden hallitukset ovat aikamme suurimpia maanpettureita.

    Katupartioita tarvitaan runsaasti lisää.

    Euroopassa häämöttää uusi sota. Rintamalinjat menevät euroopan kaupunkien sisällä. Rodun, uskonnon ja kulttuurin puolesta jota ilman ei kotia ja isänmaata ole.

    Kohti voittoa! Kohti vapautta!

    Reply
  • 20.11.2017 at 09:31
    Permalink

    Kuvankaappauksesta päätellen lähteenä on käytetty nordfront.se :n twiittiä, ei siitä twiitistä kuvankaappauksen ottanutta.

    Toisin sanoen lähteenä on ollut ruotsalaisten uusnatsien kutsu.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.