23-vuotias mies asetettiin matkustuskieltoon ja auto takavarikoitiin toistuvien rattijuopumusten vuoksi

Poliisi sai lauantaina 18.11.2017 klo 23 aikoihin hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka mukaan Joensuun Siihtalassa henkilöauto oli törmännyt huoltamon seinään ja autosta kuljettajan paikalta poistunut mieshenkilö oli vaikuttanut päihtyneeltä.

Paikalle mennyt poliisipartio otti lähistöltä kiinni tuntomerkkeihin sopivan mieshenkilön, joka osoittautui kyseisen auton omistajaksi. Miehen puhalluskokeen tulos oli 1,68 o/oo. Mies kiisti ajaneensa autollaan, mutta suoritettujen puhutusten ja kuulustelujen perusteella häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta asiassa.

Poliisi sai sunnuntain 19. – maanantain 20.11.2017 välisenä yönä klo 01:35 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka mukaan henkilöauto oli poistunut Kontiolahden Lehmosta parkkipaikalta ja poistuessaan auton kuljettaja oli peruuttanut autolla piha-aitaan sekä omenapuuhun.

Poliisipartio tavoitti kyseisen henkilöauton Lehmosta. Autossa oli ainoastaan kuljettaja, jolle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 1,96 o/oo. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies on kuulustelussa myöntänyt ajaneensa autoa päihtyneenä.

Molemmissa tapauksissa rikoksesta epäiltynä on kontiolahtelainen 23-vuotias mies. Miehen käytössä oleva henkilöauto on takavarikoitu rikoksentekovälineenä. Lisäksi mies on määrätty matkustuskieltoon 19.1.2018 saakka. Matkustuskiellon erityisenä perusteena on rikoskierteen katkaiseminen.

Lähde: Poliisi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.