Hampurista löytyi maan sisästä valtava betoninen hakaristi

Viime perjantaina aamulla kaivinkoneen kauha osui kovaan betoniin Hein-Klink-stadionilla Hampurissa, Saksassa. Kaivinkoneenkuljettaja poisti maata betonin ympäriltä, kunnes alta paljastui neljän metrin kokoinen betoninen hakaristi.  Hakaristi löytyi juuri siitä kohdasta, johon on tarkoitus rakentaa viisi uutta pukuhuonetta urheilukentän käyttäjille.

Paikallisten viranomaisten mukaan hakarististä aiotaan hankkiutua eroon mahdollisimman pian.

– Tällaisella Hitlerin merkillä ei ole mitään sijaa täällä, tuomitsi kristillisdemokraattien paikallispoliitikko David Erklap.

Paikalliset ihmiset muistelevat, että hakaristi oli tehty paikalla olleen natsimonumentin perustaksi. Rakennelma purettiin 1970-luvun alussa.

Ajan mittaan betonine hakaristi oli peittynyt hiekan ja nurmikon alle.

Isosta rakennelmasta ei kuitenkaan pääse helposti eroon.

– Kaivinkoneellani siihen ei pysty. Betoni on 40 senttiä paksua ja se taittaisi kauhan. Täytyy laittaa kaksi miestä poraamaan iskuvasaroilla sitä, kaivinkoneenkuljettaja sanoo.

Lähteet: Shz.de, Twitter

16 thoughts on “Hampurista löytyi maan sisästä valtava betoninen hakaristi

  • 21.11.2017 at 14:19
    Permalink

    Hyvä idea,täytyy tehdä omaan pihaan pienempi versio.

    Reply
      • 21.11.2017 at 20:16
        Permalink

        Muuten kyllä mutta kun on niin pieni piha.

        Reply
  • 21.11.2017 at 14:23
    Permalink

    Minkähän takia tuo pitää poistaa .sehän on historiaa .

    Reply
  • 21.11.2017 at 14:26
    Permalink

    Muisto Saksan kunnian päivistä -sitä ei saa tuhota.

    Reply
  • 21.11.2017 at 15:16
    Permalink

    antais vaan olla siinä ja vois pari ”saunaa” rakentaa viereen 😉

    Reply
  • 21.11.2017 at 17:06
    Permalink

    卐 Hitlerille muistomerkki Helsinkiin. 卐

    ”The man who has no sense of history, is like a man who has no ears or eyes”
    ― Adolf Hitler

    ”When diplomacy ends, War begins.”
    ― Adolf Hitler

    “Those who want to live, let them fight, and those who do not want to fight in this world of eternal struggle do not deserve to live.”
    ― Adolf Hitler

    卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐 卐

    Reply
  • 21.11.2017 at 17:19
    Permalink

    Kouluissa pitäisi opettaa puhetaitoa.

    Esimerkkiä Hitleristä!

    Reply
  • 21.11.2017 at 17:48
    Permalink

    EU:n perustuksethan sieltä vain tulivat päivänvaloon.

    Reply
  • 21.11.2017 at 19:17
    Permalink

    Ei ole tilaa yhdelle rauhan ja harmonian symbolille mutta kommunismin islamin annetaan levittää lonkeronsa jokaiseen paikkaan.

    Reply
  • 21.11.2017 at 19:51
    Permalink

    Suunpieksijöille on siis lapiohommia tiedossa. Otsansa hiessä saavat pehmeän leivän syöjät töitä tehdä, että eroon pääsevät Saksan suuruuden aikojen symbolista. Nythän tuossa Mutti Merkelin juutalaisten 70-vuotisen parjauskampanjan ja rahan kuppaamisen Saksalta pystytellään Islamin puolikuuta ja Sharialakia vääräuskoisten teurastamiseksi ”lopullisena ratkaisuna” ja ”tyhjäkäynnin” aikana saksalaisten naisten raiskajaisia, ryöstöjä, kodittomien polttamisineen, jihad -iskuineen. Siis pois natsismista kohti onnea ja menestystä, joka tappaa kodissa ja puutarhassa saksalaisen suuren kansakunnan viimeiseen sieluun vain siksi, että EU:n globalistit niin haluavat juutalaisten sionistien hieroskellessä käsiään yhteen ja hihitellessään pyhästi goimien veren valuessa Euroopan kaduilla vain siksi, että juutalaiset saivat sen mitä tilasivat oikein Uuteen Testamenttiin ikuistettuna Jeesuksen murhaajana. Kuinka sellaisessa kansakunnassa voi olla mitään hyvää ja oikeutta, joka surmaa Jumalan Pojan pois tästä ajasta vain siksi, että Hän julkesi nousta lihaa ja verta vastaan, joka ei ole minkään arvoista tässä matoisessa ajassa vaan ikuisuus ei sitä tule koskaan tuntemaan kuin sen ajan, jonka se elää ja kuolee harjoten lopullisesti maan mullaksi pois tästä ajasta.

    Reply
  • 21.11.2017 at 20:08
    Permalink

    No voi kauheeta, voi kauheeeeeta!
    K A U H E E T A ! ! !

    Reply
  • 21.11.2017 at 20:36
    Permalink

    Toihan on arvokas muinaisjäännös.

    Reply
  • 21.11.2017 at 22:35
    Permalink

    ”Paikallisten viranomaisten mukaan hakarististä aiotaan hankkiutua eroon mahdollisimman pian.”

    Kyllä jämpti on näin. Menneisyydestä on syytä hankkiutua eroon ja unohtaa mitä pikimmiten.

    -Että voidaan toteuttaa se uudelleen.

    Reply
  • 17.12.2017 at 18:26
    Permalink

    Hakarististä tuli Saksan natsien 12 vuotta kestäneen (1933-1945) diktatuurin aikana lopullisesti symboli, josta ensisijaisesti tulee mieleen ihmisten vainoaminen, tuhoamisleirit ja sota – halusimmepa tai emme. Siksi hakaristikuviosta on syytä vapautua myös Suomessa Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkeissä, kuten Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurmestari, tasavallan presidentti kehotti tekemään Suomen korkea-arvoisimman kunniamerkin, SVR:n suurristin ketjulle eli sen yhdeksän hakaristiä korvattiin havuristeillä 1963. Myös ilmavoimien joukko-osastolippujen mustat hakaristit on korvattava Suomen leijonalla maa- ja merivoimien lippujen tapaan.

    Reply
    • 4.6.2018 at 19:51
      Permalink

      Siitä tulee monelle mieleen – ei kaikille – noi asiat mitä luettelit, koska voittajavaltiot kirjoittivat historian ja Hitlerin johtama Saksa on järjestelmällisesti demonisoitu Toisen Maailman sodan jälkeen. Koululaitos ja media on aivopessyt aivottomat lampaat uskomaan valheita mitä syötetään kuin lusikalla. Ja jos ei lusikalla mene alas, niin on pakkosyötetty.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.