Alexander Stubbin kolumni: Tiukkaa EU-vääntöä

Kun Alexander Stubb aloitti valtiovarainministerikautensa kesällä 2015, käytiin tiukkoja neuvotteluja Kreikan kolmannesta lainaohjelmasta. Suomen kannalta hankala tilanne asetti myös hallituksen yhteistyön testiin.

Vuosien varrella olen saanut kunnian edustaa Suomea virkamiehenä, europarlamentaarikkona, ulkoministerinä, eurooppaministerinä, ulkomaankauppaministerinä, valtiovarainministerinä, pääministerinä ja nykyään Euroopan investointipankin varapääjohtajana.

Tiukkoja EU-vääntöjä ja öisiä neuvotteluja on ollut riittämiin. Kestävyys ja kärsivällisyys ovat olleet koetuksella. Välillä on usko meinannut loppua, mutta jokaisesta tilanteesta on selvitty. Ratkaisu on yleensä löytynyt aamuyöstä ja seuraavat viikot sitten väitelty siitä, mistä oikeastaan sovittiin.

Amsterdamin sopimus 1997, Suomen puheenjohtajuus 1999, Nizzan sopimus 2000, EU:n perustuslaki 2004, palveludirektiivi 2006, Georgian sota 2008, EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksen lähtölaukaus 2013, EU:n rahoituskehykset vuosille 2014-2020, Venäjän sanktiot 2014 ja Kreikan kriisi 2015 olivat kaikki vaikeita neuvotteluja.

Ne kuvastavat omalla tavallaan EU:ta, joka etenee kriisistä kriisiin. Euroopan integraatio on parhaimmillaan ja pahimmillaan jatkuvaa kriisinhallintaa. Askel askeleelta edetään. Integraatio yhdellä alueella johtaa paineeseen syventää yhteistyötä jollain toisella.

Näin myös euroalueella. Sisämarkkinoita vahvistetaan yhteisellä valuutalla. Alussa kaikki jäsenmaat eivät täytä jäsenyyden ehtoja. Vuosien varrella yhteisvaluuttaan liittyy lisää jäsenmaita. Yhteinen rahapolitiikka syventää talouspoliittista yhteistyötä. Syntyy kriisi. Sen seurauksena otetaan taas harppauksia eteenpäin.

Tiukennetaan sääntöjä, perustetaan vakausmekanismi, rakennetaan pelastuspaketteja (jotka rajoittavat kohdemaan talouspoliittista liikkumatilaa), koetellaan Euroopan keskuspankin rajoja, ruokitaan Euroopan investointipankin kykyä rahoittaa reaalitaloutta, rakennetaan pankkiunioni. Ja ei se tähän pysähdy. Euroon tulee lisää jäseniä ja yhteistyö syvenee.

Hallitusyhteistyön ensimmäinen testi

Kesällä 2015 sorvattiin Kreikan kolmatta tukipakettia. Se oli yksi tiukimmista EU-väännöistä, johon olen osallistunut. Neuvottelut seurasivat perinteistä kaavaa: aikaraja lähestyy, tilanne kriisiytyy, syntyy julkinen keskustelu, ilma on sakeana vuotoja, virkamiehet hakevat ratkaisua, ja kun se ei synny, asia siirretään poliittiselle tasolle. Näin myös tällä kertaa.

Suomen kannalta tilanne oli erityisen hankala. Tuoreessa hallitusohjelmassa oli määritelty tiukat rajat sille, mitä Kreikan suhteen voitaisiin tehdä. ”Ei uutta rahaa”, oli perusviesti. Liikkumavara oli rajallinen jos ei olematon. Neuvottelut Brysselissä olisivat hallitusyhteistyön ensimmäinen testi.

Asiaan tietysti kuului, että neuvottelujen vaikeimmat vaiheet osuivat ainoalle kesälomaviikolleni. Tarkoitus oli viettää perheloma Sisiliassa, mutta eihän siitä mitään tullut. Puheluita aamusta iltaan ja lopuksi kaksi lentoa Brysseliin neuvottelemaan.

EU-ministerivaliokunnan kokoukseen osallistuin puhelimitse Milanon lentokentältä, välilaskun aikana. Koneeseen noustessani totesin, että laadittu mandaatti oli niin tiukka, että sen pohjalta en voisi neuvotella. Ohjeistin VM:n virkamiehiä hakemaan luovaa ratkaisua. Kun nousin koneeseen, en ollut varma, onko hallitus vielä kasassa, kun laskeudun Brysseliin.

Lennon aikana Suomen kanta oli onneksi väännetty asentoon, jolla voisi elää. Se ei kuitenkaan helpottanut tilannetta neuvotteluhuoneessa. Oli otettava kaikista tiukin linja, ja hyvä niin. Saksan ja Hollannin avulla saimme pidettyä kiinni tavoitteista. Miksi? Koska halusimme suojella veronmaksajien rahoja. Ehdollisuus säilyi.

Kaikista kovin paikka liittyi kuitenkin Kreikan eurojäsenyyteen. Yhdessä Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen kanssa neuvottelimme asiakirjaan kohdan, jossa luotiin mahdollisuus Kreikan eurojäsenyyden jäädyttämiseen. Kyse oli poliittisen paineen lisäämisestä, ei niinkään juridisesta kannanotosta. Halusimme viestittää, että jos ei pidä säännöistä kiinni, niin sille on seurauksia.

Näin jälkikäteen mietittynä nuo kesäiset neuvottelut olivat eurokriisin kannalta eräänlainen käännekohta. Tilanne vietiin äärirajoille. Oli tasan kaksi vaihtoehtoa: Kreikan euroero tai kompromissi. Päädyttiin jälkimmäiseen kuten niin usein aiemmin.

Pahin eurokriisissä oli ohi. Tukipaketit ja vakausmekanismit toimivat. Moni tuen saanut maa tekikin paluun markkinoille. EU:n instituutioita oli vahvistettu. Pankkeja oli pelastettu. Euron kuoleman julistaneet profeetat vaikenivat. Euroopan taloudet lähtivät kasvuun.

Kriisi, kaaos ja ratkaisu

EU-neuvottelut ovat usein tiukkoja. Moni ulkopuolinen kuitenkin luulee, että kokoushuoneen ilmapiiri tai käytäväkeskustelut olisivat jotenkin aggressiivisia. Eivät ole. Niiden ilmapiiri on itse asiassa huomattavasti rauhallisempi kuin neuvottelijoiden kotimaassa.

Olen neuvotellut EU-tasolla nuorena virkamiehenä ja pääministerinä. Havaintoni on, että mitä korkeampi neuvottelutaso, sen varmemmin saavutetaan kompromissi. Se kuuluu järjestelmän luonteeseen. Ministeri ei voi tulla kotiin ilman neuvottelutulosta.

Euroryhmän tai Eurooppa-neuvoston kokoukset ovat usein kuin vertaistukiryhmä. Jokainen ministeri ja päämies ymmärtää kotimaan paineen. Jos kollega on vaikeuksissa, häntä autetaan.

EU:n perusolemukseen kuuluu ratkaisukeskeisyys. Kompromissin löytäminen kestää, mutta jossain vaiheessa se aina löytyy. Vaiheita on yleensä kolme: kriisi, kaaos ja epätäydellinen ratkaisu. Sellaista se on se EU-valtiovarainministereiden elämä.

Alexander Stubb

valtiovarainministeri 29.5.2015-22.6.2016

Lähde: Valtiovarainministeriö