Juuri nyt: Tienvarsipommi räjähti Pakistanissa – ainakin kymmenen kuollutta

Ainakin kymmenen ihmistä on kuollut Pakistanissa tienvarsipommi räjähtäessä minibussin vieressä. Lisäksi useita ihmisiä on loukkaantunut, kertoo uutistoimisto Reuters. Kauko-ohjattu pommi

Read more

Saudi-Arabia valittiin naisten oikeuksien komissioon

Saudi-Arabiasta tuli näin yksi 45 maasta joka kuuluu neuvostoon. Uuden-Seelannin pääministeri Helen Clark on sanonut, että asiast muuttuvat, mutta hitaasti.

Read more

Zlatan Ibrahimovicin ura ohi?

Torstaina Euroopan liigan ottelussa Manchester United vastaan Anderlecht loukkaantuneen Zlatan Ibrahimovicin uran pelätään olevan ohi. Loukkaantuminen tapahtui puskuyrityksen jälkeen, kun

Read more

Pohjois-Korea ilmoitti sunnuntaina olevansa valmis upottamaan Yhdysvaltain lentotukialuksen

Vallankumoukselliset joukkomme ovat taisteluvalmiita upottamaan yhdysvaltalaisen ydinkäyttöisen lentotukialuksen yhdellä iskulla, kirjoitettiin Rodong Sinmun -lehdessä  uutistoimisto Reutersin mukaan. Korean demokraattisen kansantasavallan

Read more

Marine Le Penin mahdollisuudet voittoon ovat Donald Trumpin mukaan parantuneet

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on sanonut, että Pariisin terroristi-iskut buustaavat Le Penin mahdollisuuksia tulevissa presidentinvaaleissa, vaikka viime hetken kyselytutkimus antoikin

Read more

Palkatut turvajoukot suojelevat rahtilaivoja merirosvoilta, video taisteluista

Rahtilaivoja suojelevat palkatut turvajoukot joutuvat ihan tosissaan taistelemaan merirosvoja vastaan, jotta nämä eivät saisi kaapattua laivoja. Videon tapauksessa voimasuhteet vaan

Read more

Ranskalaiset eivät saa rauhaa, jälleen uusi isku

Gare du Nordin rautatieasemalla Pariisissa puukkomies käyttäytyi uhkaavasti poliiseja kohtaan. Poliisi sai kuitenkin käskytettyä miehen maahan ja tällä kertaa vahingoilta vältyttiin.

Read more

Seksuaalirikollinen Kader, 32 sai Ruotsin viranomaisilta 40 000 kruunua palatessaan kotimaahansa

32-vuotias seksuaalirikollinen Kader Bencheref on vihdoin karkoitettu arabimaihin. Kuitenkin vasta, kun Ruotsin viranomaiset olivat lahjoneet hänet 40 000 kruunulla päästääkseen

Read more

3 ohikulkijaa ampunut ”rasistimuslimi” halusi tappaa mahdollisimman monta valkoista USA:ssa

Yhdysvalloissa Fresnossa on otettu kiinni 39-vuotias Kori Ali Muhammad epäiltynä useasta henkirikoksesta. Tiistai-aamuna klo 10.45 paikallista aikaa Fresnon keskustassa alkoi

Read more

FSB ottaa kiinni Pietarin metroiskusta epäillyt tyylillä (video)

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB kertoo ottaneensa kiinni  kirgisialaistaustaisen, vuonna 1988 syntyneen Akram Azimovin Moskovan lähellä Odintsovossa. Kiinniottotilanteesta on julkaistu oheinen video,

Read more

Kansallisen turvallisuuden neuvonantaja McFarland ei kommentoinut raportteja – Sabotoiko USA Pohjois-Korean ohjusten laukaisua?

USA:n kansallisen turvallisuuden neuvonantaja McFarland ei kommentoinut raportteja koskien USA:n väitettyä sabotointiyritystä Pohjois-Korean ohjusten laukaisussa. Hän kommentoi ainoastaan ohjuksen olleen

Read more

Dortmundin isku: poliisi epäilee ääri-islamisteja

Saksan poliisi epäilee Dortmundin jalkapallojoukkuetta vastaan eilen illalla tehdyn iskun tekijäksi ääri-islamisteja. Dortmundin joukkueen bussi oli matkalla Mestarien liigan otteluun,

Read more

Kiina uhkasi pommittaa Pohjois-Koreaa

Ulkomaisissa verkkomedioissa ilmestyi eilen artikkeleita, joissa kerrotaan Kiinan uhanneen iskeä Pohjois-Koreaan ja etenkin sen ydinaseita tuottaviin laitoksiin. Artikkeleiden mukaan Kiinalla

Read more

Mestarienliigan ottelu siirrettiin huomiselle: Bussin vieressä räjähti – huippupelaaja kiidätettiin sairaalaan

Bild-lehden mukaan räjähdykset tapahtuivat noin kymmenen kilometrin päässä Signal Iduna Parkilta, lähellä joukkueen hotellia. Räjähdyksessä bussin kaikki ikkunat hajosivat. Dortmundin

Read more

Tšetšeniassa avattiin keskitysleiri homoille

Tšetšenia on Venäjän federaatioon kuuluva tasavalta, jossa on vajaa 1,3 milj. asukasta. Suurin osa kansasta on sunni-muslimeja, ja maassa sijaitsee

Read more

Ranskassa raju tulipalo siirtolaisten leirissä

Grande-Synthessa pohjois-Ranskaan rakennetussa siirtolaisten leirissä on eilen syttynyt massiivinen tulipalo, jossa loukkaantui parikymmentä ihmistä. Tulipalo tuhosi suurimman osan leirin puumajoista.

Read more

Kymmenet tuhannet ruotsalaiset osoittivat mieltään terrorismia vastaan Tukholmassa

Tasan kaksi päivää Tukholman terroristi iskujen jälkeen, kymmenet tuhannet ruotsalaiset osoittivat mieltään terrorismia vastaan teemalla ”Tukholmaa ei voida ottaa meiltä”.

Read more

Kansankoti murenee

Nizza, Lontoo, Berliini, Pietari, Tukholma… Terrori-iskut tulevat yhä lähemmäksi Suomea. Enää on vain ajan kysymys, milloin Suomeenkin isketään. Helsingin poliisi

Read more

Tukholmassa rekka ajanut väkijoukkoon (kuva mahdollisesta tekijästä)

Drottninggatanilla Tukholmassa isokokoinen rekka-auto on syöksynyt väkijoukkoon. Useiden pelätään kuolleen ja poliisi on vihjaillut terroristi-iskusta. Silminnäkijöiden kertomusten mukaan ihmiset olivat

Read more

Ruotsin islamilainen koulu pakottaa sukupuolten eriytymistä – koulubussissa erilliset sisäänkäynnit tytöille ja pojille

Ruotsin islamilainen koulu, Al-Azhar on herättänyt keskustelua sukupuolisäännösten erittäytymisellä muslimioppilaille.   Muun muassa koulubusseissa tytöille ja pojille on erilliset sisäänkäynnit.

Read more

Epäilty kaasuisku Syyriassa – yli 100 kuollutta

Syyriassa Idlibin maakunnassa sijaitsevaan, kapinallisten hallussa olevaan Khan Sheikhunin kaupunkiin tehtiin tiistaina epäilty kaasuisku. Iskussa sai surmansa ainakin 100 ihmistä,

Read more

Trump valmis puuttumaan Pohjois-Korean ydinohjelmaan

Yhdysvaltojen Presidentti Donald Trump on valmis puuttumaan Pohjois-Korean ydinohjelmaan, jos Kiina ei ota asiaan tiukempaa kantaa. ”Puhumme Pohjois-Koreasta .”  Trump

Read more

Pietarin metrossa räjähtänyt, terroristi iskua epäillään – kuva tapahtumapaikalta

Tänään Pietarin metrossa räjähtänyt pommi, haavoittuneita on ainakin 50 ja kuolleita kymmenkunta. Pietarin metroräjähdyksen syystä ykkössijalla tutkitaan terroriteon mahdollisuutta, sanoo Venäjän

Read more

254 kuollut ja satoja kadoksissa Kolumbian mutavyöryissä

Ainakin 254 ihmistä on kuollut ja noin 400 on loukkaantunut perjantain jälkeisien rankkasateiden aiheuttaman mutavyöryn seurauksena Mocoassa, Kolumbiassa.   Kolumbian

Read more

Jopa 10 000 koiraa kidutetaan ja syödään tänäkin vuonna Yulinin festivaaleissa, Kiinassa (video)

Vuonna 2009 alkunsa saanut koirien syönti festivaali on saamassa jatkoa tänäkin vuonna, vastustuksesta huolimatta. Kesäpäivänseisauksen aikaan 21.6 alkavissa, 10 päivää

Read more

Lontoon terrori iskun tekijän nimi on paljastunut

Kerroimme aikaisemmin epäilyjen listalla olevasta vihasaarnaajasta. Abu Izzadeen ei ollut medioiden epäilyistä huolimatta iskun tekijä, vaan istuu vankilassa tuomiotaan tälläkin

Read more

Brassi vai kotimainen, paljonko olet valmis tinkimään laadusta?

Brasilialaisen lihan laadun tutkinnassa on meneillään historiallisen suuret tutkimukset poliisin toimesta paivanlehti.fi avaa jutussaan kokonaisuutta hyvin selvästi. Lainaus: LIHASKANDAALI Maailmaa on viime päivinä

Read more

Poliisille ennestään tuttu radikaalimuslimi yllätti poliisin

Varhain lauantai aamulla liikenneratsiassa poliisin pysäyttämä henkilö ampui pysäyttänyttä poliisia ja pakeni paikalta. Ampujan auto löytyi Orlyn lentokentältä ampumavälikohtauksen jälkeen.

Read more

Maahanmuuttaja teini raiskasi 90-vuotiaan Saksassa

Saksan Düsseldorfissa, St Lambertusin kirkosta ulos väkisin raahattu 90-vuotias mummo raiskattiin ja hakattiin 19-vuotiaan Espanialais/ Marokkolais siirtolaisen toimesta, raiskaus tapahtui 2.lokakuuta. 

Read more

Tänään on kansainvälinen naistenpäivä, kuinka syntyi kyseinen päivä

Kansainvälinen naistenpäivä International Women’s Day Ensimmäiset naistenpäivän juhlalliset pidettiin jo 1900-luvun alkupuolella mutta kesti lukuisia vuosikymmeniä ennen kuin Kansainvälisestä naistenpäivästä

Read more

Ruotsin aamu yhteenotoissa jo ruumiita

Perjantaina alkoi kahinat, maanantaina tilanne eteni jo mellakoiden asteelle, josta kerroimme aikaisemmin: Nyt tiistai aamuna poliisi sai uuden hälyytyksen klo

Read more

Ruotsi valjastanut maahanmuuttajat kertomaan satuja Venäläisistä ja Trumpista?

Ruotsissa aftonbladet Kertoo kuinka paikallinen ”Mohammed”, joka haluaa pysyä nimettömänä ja kasvottomana. Kertoo lehdelle venäläistoimittajien maksaneen heille 400kr, jotta he järjestäisivät mellakan hyvässä

Read more

Ruotsissa Hallsbergin koulussa täysi mellakka päällä

Perjantaina kuvattu video samalta koululta missä ilmeisesti afrikkalais ja lähi-itä taustaiset koululaiset aloittivat mellakoinnin. Maanantai aamun yhteenotto saattaa liittyä videon

Read more

Barselonan poliisi ampunut täydessä kaasulastissa ajavaa ruotsalais kuskia

Barselonan poliisi on ampunut ruotsalaista kuskia kohti, joku ajoi varastetulla kuorma autolla täydessä kaasupullolastissa. Kuski oli ajanut ylinopeutta joka oli

Read more

Melania Trump johti yleisön Isä meidän -rukoukseen

Presidentti Trump piti lauantaina 18.2.2017 ”Make America Great Again ” –kokouksen Floridan Orlandossa. Eniten huomiota sai kuitenkin Melania Trump, joka

Read more

Ranska kaaoksessa, mellakoita ja painetta maan rajoilla

Yksi Ranskan suurista mellakoista alkoi yli viikko sitten. Kaikki alkoi siitä, kun poliisi pidätti 22-vuotiaan mustan miehen normaalin ulkomaalais valvonnan

Read more

Putin kommentoi Trump-muistioiden kohuväitteitä: Hölynpölyä!

Venäjän presidentti Vladimir Putin on myös aiemmin kiistänyt, että maan tiedusteluviranomaisilla olisi Trumpista medioissa väitettyä materiaalia. Venäjän presidentti Vladimir Putin

Read more

Juuri nyt: Ranskan ydinvoimalassa räjähdys

Räjähdys tapahtui paikallista aikaa torstaina kello kymmeneltä aamulla. Ranskalaismedian mukaan räjähdys tapahtui voimalaitoksen konehallissa. Ensitietojen mukaan räjähdyksessä on saattanut loukkaantua

Read more

Peter Springaren örebrolaisen poliisin mitta täyttyi lopullisesti

Peter Springare on örebrolainen poliisi, joka on työskennellyt muutaman vuosikymmenen Örebron poliisissa. Hän johtaa ”törkeiden ja vakavien rikosten osastoa” ja

Read more

Bmw jättikorvauksiin vesivahingoista Yhdysvalloissa

Saksalainen autonvalmistaja BMW on lupautunut maksamaan 477 miljoonaa dollaria sovitellakseen sitä vastaan nostetun syytteen vuosien 2004-2010, 5-sarjalaisten kosteudesta johtuvista sähkövioista.

Read more

Trumpin puhelu voi lopettaa pakolaisten vaaralliset merimatkat. Pelastaa tuhansia hukkuneita

Donald Trump on sunnuntaina sopinut Saudikuningas Salmanin kanssa puhelimessa, että Jemeniin ja Syyriaan perustetaan turva-alueita sodan jaloista pakeneville. Asian varmistaa Valkoinen talo.

Read more

Mexiko miettii oikeusjuttua trumppia vastaan, Trumpilta tiukka vastine

Meksikossa mietitään voidaanko Donald Trumppia vastaan nostaa YK:n oikeus syyte aitasuunnitelmista. Oikeusjutun ideoitsijana toimii Vasemmistolainen oppositiojohtaja Andres Manuel Lopez Obrador. Hänen

Read more

Trump: maahanmuuttajien tekemistä rikoksista on julkaistava lista joka viikko

Donald Trump on määrännyt uutta hallintoaan julkaisemaan listan kaikista maahanmuuttajien tekemistä rikoksista joka  viikko. Määräyksen perusteluissa sanotaan, että tarkoituksena on

Read more

Pahimmille Trumpin vastaisille mielenosoittajille tulossa pitkät tuomiot

Väkivaltainen ja päätön riehuminen alkoi vain kahden korttelin päästä valkoisesta talosta. Riehujat rikkoivat ikkunoita ja vastustivat poliisia väkivalloin. Pidätettyinä on

Read more

Italiassa tuhoisa bussiturma, Budapestin lukiolla muistetaan uhreja

Ainakin 16 ihmistä on kuollut ja 40 loukkaantunut Italiassa moottoritiellä kaatuneessa ja tulipaloon syttyneessä bussissa. Tapaus sattui lähellä Veronan kaupunkia

Read more

Britannia ottaa kovan linjan brexit-neuvotteluihin – Ei huonoa sopimusta

Britannian pääministeri Theresa May varoittaa, että muiden EU-jäsenmaiden ei tulisi ryhtyä kostotoimiin tulevissa brexit-neuvotteluissa. Mayn mukaan se vahingoittaisi vain EU-maita

Read more

Vakava ampumisvälikohtaus Meksikolaisessa yökerhossa

Meksikossa Playa del Carmenissa, Blue Parrot yökerhossa. Mies oli avannut tulen ennen yökerhon sulkemista. Tällä hetkellä viiden tiedetään kuolleen ammunnassa ja

Read more

Maailman ”valtamedia” hyökkää Bitcoinia vastaan

Bitcoin-maailmassa myrskyää maailman valtamedioiden uutisoidessa kiinalaisiin Bitcoin-pörsseihin kohdistuneista ratsioista. Jotkut ovat jopa väläytelleet, miten Bitcoin ollaan taas kieltämässä. Valtamedialla ei

Read more

13-vuotiaan oppilaansa kanssa suhteen aloittanut naisopettaja tuli raskaaksi – Pitkä vankeustuomio

Naisopettajan mukaan pojan vanhemmat toivoivat hänen pitävän lapsen. Alexandria Vera Päätyi kuitenkin aborttiin. Houstonin kaupungissa opettajana toiminut Alexandria Vera, 24, on

Read more

Naiskuvaaja kampitti unkarin ja Serbian rajalla – kolme vuotta ehdollista vankeutta

Unkarin ja Serbian rajalla toissa syksynä kahta pakolaisia kampittanut naiskuvaaja Petra Laszlo on tuomittu kolmen vuoden ehdolliseen vankeustuomioon häiritsevästä käyttäymisestä.

Read more

Gansta-Dj joutui poliisin pysäyttämäksi, vaatii anteeksipyyntöä.

Viime viikolla (04.01.) joutui tummahipiäinen dj, taiteilijanimeltään DMO Deejay, poliisin pysäyttämäksi liikkuessaan samanhenkisessä seurueessa autolla öisessä Lontoossa. Nyt Scotland Yard

Read more