Kotimaa

numberpost

Roskiksesta löytyneen postin arvoitus selvisi: Postinjakaja heitti kirjeet roskiin Uutisoimme tiistaina, kuinka Helsingissä oli lauantaina löytynyt nippu jakamattomia kirjeitä roskalaatikosta. Alkuperäinen juttumme on tässä: Roskiksesta Pikku Huopalahdesta löytyneiden postien mysteeri on nyt ratkennut. Posti aloitti asian tiimoilta sisäisen selvityksen, jossa kävi ilmi, että postinjakaja on toiminut tilanteessa väärin. Kyseessä oleva työntekijä ei enää jatka Postin palveluksessa. Postin aluepäällikkö Eikka Urpilainen kertoo, että kyseessä on erittäin harvinainen ...

Maahanmuuton vaikutukset alkavat näkyä: Irakilaiset ulkomaalaisvankien kärkisijoilla Ulkomaalaisten määrä Suomen vankiloissa on suorastaan räjähtänyt kymmenessä vuodessa. Ulkomaalaisia istuu Suomen vankiloissa tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Ulkomaalaisten vankien määrä on kymmenessä vuodessa kasvanut peräti 75 prosenttia, ja heitä on kaikista vangeista noin joka kuudes. Ulkomaalaisten runsas määrä on myös nostanut keskimääräisen vankiluvun Suomessa viime vuonna pitkästä aikaa nousuun. ”Suomessa on edelleen suhteellisen hyvä tilanne kansainvälisesti katsottuna. ...

Erikoinen tapahtumasarja: Seurue huijasi miehen autoon ja nosti tämän tililtä rahaa yli 1600 euroa Helsingin poliisille ilmoitettiin vastikään tapauksesta, jossa mies oli houkutellut toisen miehen autoon hotellin pihalla Helsingin keskustassa ja anastanut tämän jälkeen häneltä puhelimen ja nostanut rahaa tämän tililtä yli 1600 euroa. Tapaus sattui jo kuukausi sitten lauantaina 8.4.2017, mutta uhri huomasi rahojensa hävinneen tililtä vasta myöhemmin. (adsbygoogle = window.adsbygoogle || ).push({}); Uhri itse ...

Kuolemaan johtanut onnettomuus Järvenpäässä Mies kuoli ulosajossa Järvenpäässä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Henkilöauto ajautui pientareelle ja törmäsi ilmeisesti suurella nopeudella ojarumpuun Poikkitiellä Järvenpäässä. Hätäkeskus sai onnettomuudesta tiedon noin kello 2.50, mutta onnettomuus oli niin raju, että autossa matkustajana ollut mies menehtyi. Kuljettajana ollut mies loukkaantui ja hänet vietiin sairaalaan. (adsbygoogle = window.adsbygoogle || ).push({}); Poliisin mukaan ...

Puolustusministeri Jussi Niinistö oli Porvoon valtiopäivillä liikkeellä puolustusvoimien helikopterilla (video) Puolustusvoimien komentaja Jarmo Linberg ja puolustusministeri Jussi Niinistö poistuivat helikopterilla Porvoosta. He osallistuivat Haikon kartanossa järjestettäviin valtiopäiviin Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vierailee Suomessa 4. toukokuuta ulkoministeri Timo Soinin kutsusta. Ministerien kahdenvälisten keskustelujen aiheina ovat Ukrainan, Syyrian ja Korean niemimaan tilanteet, Itämeren alueen turvallisuuskehitys sekä muut ajankohtaiset kansainväliset kysymykset. Ministerit keskustelevat lisäksi Suomen ja Venäjän kahdenvälisistä ...

Facebook sulki Rajat kiinni -ryhmän – Tiukentanut ryhmien linjaa Rajat kiinni ryhmän perustajan Pekka Kemppaisen tiedote asiasta. Kemppainen kertoo syyt, jotka Facebook on ilmoittanut ryhmän sulkemisen syyksi.   Pekka Kemppainen: 03.05. vietettiin sananvapauspäivää. Kuinkas sitten kävikään? Tänään 04. toukokuuta palattiin  arkeen: Fb sulki syksystä 2015 asti toimineen ’Rajat kiinni! -kansanliike’ fb-ryhmän. Sulkemisen todennäköisenä syynä on erään ”Ahmedin” fb-proffillaan jakamien arveluttavienkin kuvien ja videoiden edelleenjako, oletuksella että kun ...

Migri oikoo vääriä tietoja ja kertoo turvapaikkapäätösten tekemisen taustoista Maahanmuuttovirasto eli Migri on julkaissut verkkosivuillaan pitkän lehdistötiedotteen vastineeksi Long Playn eilen julkaisemaan juttuun. Tiedotteessa Migri kertoo yksityiskohtaisesti turvapaikkapäätösten tekemisen taustoista ja perusteista sekä oikoo esitettyjä virheellisiä tietoja. Tässä Migrin tiedote kokonaisuudessaan: Päätöksentekijöille tarjottu tuki tähtää oikeaan, laadukkaaseen, yhtenäiseen ja tulokselliseen päätöksentekoon Long Play on julkaissut 3.5.2017 jutun otsikolla ”Migrin malliasiakirjat ohjanneet kielteisiin päätöksiin”. Arvostamme virastossa aktiivista ...

Mökkimurrot lisääntyneet 50 % – Näin suojaat mökkisi varkailta (video) Murrot vapaa-ajanasuntoihin ovat alkuvuoden aikana lisääntyneet sadalla tapauksella eli lähes 50 prosenttia. Kokonaismäärä tammi-maaliskuussa oli kolmisensataa. Mitä sitten pitäisi tehdä, että mökki ei houkuttelisi varkaita? Poliisituben Vinkkari-video kertoo suojaukseen selkeät ohjeet. Lukitse ovet ja sulje ikkunat poistuessasi mökiltä. Älä piilota vara-avainta liian ilmeiseen paikkaan. Älä jätä varkaille työvälineitä – säilytä työkalut sisätiloissa. Mikäli mökkisi on pidemmän aikaa tyhjillään, pyydä mökkinaapuriasi ...

Poliisi: kaipaa yleisön vihjeitä – Kaivopuiston bajamajojen epäilyistä sytyttäjistä valvontakameran kuvat Vappuyönä, maanantaina 1.5.2017 klo 01.55 sytyttiin palamaan Kaivopuistossa siirtolavalla olleita Bajamaja-käymälöitä. Siirtolavalla oli kymmenen Bajamaja-käymälää, jotka kaikki tuhoutuivat palossa.  Paikalta nähtiin poistuvan kolme nuorta. Poliisi epäilee, että käymälät syttyivät tuleen heidän toimiensa seurauksena. Tätäkin tapausta tutkitaan vahingontekona. (Valvontakameran kuvat artikkelin lopussa) (adsbygoogle = window.adsbygoogle || ).push({}); Helsingin poliisi pyytää pyytää apua myös Laajasalossa ...

Vihreät vaativat: Henkilötunnuksesta sukupuolineutraali! Vihreiden puoluekokoukselle tehdyssä aloitteessa ehdotetaan sukupuolineutraaleja henkilötunnuksia. Neljän vihreiden henkilöjäsenen jättämässä puoluekokousaloitteessa kerrotaan, että ”pyrkimyksessä saattaa yksilöt yhdenvertaiseen asemaan lain edessä sukupuolen suhteen on yksi esteistä nykyinen henkilötunnus, joka jaottelee ihmiset syntymästään joko mieheksi tai naiseksi”. (adsbygoogle = window.adsbygoogle || ).push({}); Aloitteessa jatketaan: ”Henkilötunnus on tarkoitettu muuttumattomaksi, mutta esimerkiksi sukupuolenkorjauksessa sitä joudutaan tämän ...