Kotimaa

numberpost

”Romeo” sai ehdotonta seksuaalirikoksista. Entinen Veikkaus-liigan pelaaja tuomittiin viime syksyllä itäsuomalaisessa oppilaitoksessa  tapahtuneesta seksuaalisesta väkivallanteosta kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, josta vähennetään 2 viikon tutkintavankeus. Tuomittu on nigerialainen. Rikollinen teko oli kohdistunut samassa oppilaitoksessa opiskelevaan naiseen. Lisäksi pelaajalla oli sukupuoliseen tekoon pakottamisesta, joka oli tapahtunut koulun ulkopuolella. Tuomio kahdesta syytekohdasta on annettu 02.11. Rikoksesta kertoi MTV 13.11.2015. Keskustelu Vanhemmat.comissa. 1,059 total views, ...

Bernerin yhtiö jyrää asemakaavan Espoon Laurinlahdessa. Espoolaisen pientaloalueen asukkaat ovat raivoissaan ministeri Anne Bernerin yhtiön rakennushankkeelle, joka muuttaa laadukkaan ja viihtyisän asuinalueen luonnetta kerrostalolähiömäisemmäksi. Länsiväylä 02.11.2016: On erikoista, että kun muut maanomistajat ovat joutuneet rakentamaan talonsa vallitsevan kaavan mukaisesti, niin yhdelle espoolaiselle sallitaan merkittävä poikkeus, yksi nimettömänä pysyttelevä asukas kommentoi. Perheet ovat sijoittaneet rahansa päästäkseen rauhalliselle ja viihtyisälle alueelle, ja hyväksyneet asemakaavan rajoitukset. ...

Guggenheim maailmalla ja Suomessa, kavallus epäilyksiä, rahoitus sotkuja ja suljettuja museoita Guggenhein Liettuan Vilnassa tyrmättiin Suomen tavoin. Syyksi nousi rahoitusvaikeudet ja kavallusepäilyt. Hanke kaatui jo vuonna 2000. Sen jälkeen kuin tuhkasta asia nousi taas pinnalle Vilnassa. Tällä kertaa hankkeen puolestapuhuja oli pormestari Arturas Zuokasin, joka oli myös guggenheimin suuri fani. Vilnan alkuperäisen Guggenheim-hankkeen kustannuksiksi arvioitiin vuonna 2008 yli 80 miljoonaa euroa, josta Liettuan valtion osuus olisi ollut 10–15 ...

Hakkarainen kysyy: ”Aiotaanko Suomen miespuolinen väestö vaihtaa seksituristeihin Lähi-Idästä?” Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (PS) kysyy, onko Suomessa meneillään väestön vaihto vai rodunjalostus: Se oli yhteiskunnan maksamaa seksiturismia, jossa suomalainen jätkä maksoi sen, mikä järjestettiin Lähi-Idästä. Niiden tarkoituksena on vaihtaa miespuolinen väestö ”suvakkien” toimesta, Hakkarainen varoittaa ja viittaa vastaanottokeskuksissa paljastuneisiin henkilökunnan ja turvapaikanhakijoiden välisiin seurustelusuhteisiin. ”Kansanryhmänvastaisesta kiihottamisesta” syytetty Hakkarainen ei  kysy, mitä kiihoitusta vokeissa tapahtuu, vaikka aivan hyvin ...

US.News: Suomi odottaa Venäjän aggressiota. Iltasanomat uutisoi tunti sitten hyvin luetun amerikkalaislehden, US.World & News Reportin kirjoituksen, jonka aiheena oli Yhdysvaltain ilmavoimaministerin Deborah Lee Jamesin äskeinen vierailu Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Lehden mukaan ministeri Jamesin keskustelukumppanit Pohjoismaissa olivat ilmaisseet huolensa maidensa kyvystä vastata Venäjän mahdolliseen aggressioon. Ministeri Jamesin kanssa 10.10. Suomessa keskustellut Puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti ei vahvista US.Newsin käsitystä keskustelujen ...

Kauniaisten kehitysmaalaistamisesta riita Hesarissa Erkko-konsernin Sanoma-sivusto halveksii koko ikänsä kunniallisesti kunnallisveronsa maksanutta kauniaislaismiestä, koska hän on kyseenalaistanut oman asuinympäristönsä kehitysmaalaistamisen. Marcus Collinin kujalla asuvan herran tuohtumus on ymmärrettävää, koska Kauniainen on Suomen kalleimpia paikkoja asua ja sinne voi muuttaa vain eniten raataneet. Kehitysmaalaisten asuttaminen naapuriin välttämättä heikentää ympäristön turvallisuutta ja väistämättä vähentää kiinteistöjen arvoja. Kauniaisten turvallisuus on jo nyt heikentynyt ja ...

Marxilainen Akava hyökkää isänpäivän kimppuun! Akava, joka oman ilmoituksensa mukaan toimii korkeastikoulutettujen etujärjestönä on päättänyt isänpäivän kunniaksi syyllistää isät naisten palkoista, joiden Akava valheellisesti väittää olevan vain 82% miesten palkoista. Akavan toiminta on alhaista. Isät ovat ansainneet isänpäivänsä ja isänpäivää tulisi kunnioittaa. Sitä ei pitäisi politisoida, sitä ei ole sopivaa käyttää propagandalla syyllistämiseen ja kaikkein vähiten on sopivaa syyllistää isiä isänpäivänä ...

Senaattoriksi pyrkivä Dr. David Duke nostatti YLE:n raivon! YLE raportoi, että Louisianan senaattoriksi pyrkivä historian tohtori David Duke on nostattanut raivoa Yleisradion toimittajien parissa. YLE:n toimittajat kauhistelee sitä, että Duke on hetkellisesti ollut Ku Klux Klanin jäsen 40 vuotta sitten, eli ennenkuin toimittajat olivat edes syntyneet. Koska on ilmeistä, että valtamedia vihaa vain yhtä henkilöä Donald Trumpia enemmän, nimittäin David Dukea, lienee aika selvittää, ...

Guggenheimille 1.3 miljoonan vuosittainen valtionosuus Grahn-Laasosen päätöksellä. Helsingin kulttuuritoimen kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo Helsingin kaupungin tulevan rahoittamaan yksityistä Guggenheim-museota, ja kulttuuriministeriltä löytyy lisää hynää. Näin Suomessa, jossa kansallisia museoita suljetaan ja Museovirasto myy historiallisia arvorakennuksia. Guggenheimin täytyy olla jotain vallan erinomaista. Otsikkokuvassa Viljanen ja Grahn-Laasonen ikäänkuin laskevat Helsingin Keskuskirjaston peruskiveä. Museo hoitaa käyttötalouttaan omalla tulonhankinnallaan, mutta nyt se kuitenkin on saamassa 1,3 miljoona euroa ...

”MV-lehden fb-ryhmässä kirjootellaan ihan pölhöjä.” Aina valpas Seura-lehti huomasi Juha Mäenpään kuuluvan MV-lehden fb-ryhmään, ja pitihän siitäkin vääntää jotakin. Ryhmässä olleet komentit kansanedustajista ovat herättäneet polemiikkia.   Ilkka kysyi, mitä mieltä Mäenpää on po. ryhmään kirjoitetuista kommenteista. Juha Mäenpää:  ”Facebookissa on ainakin 20–30 vastaavaa maahanmuuttokriittistä ryhmää, ja niissä on varmasti ylilyöntejä. Minun mielestäni se on lukijan vastuulla se asia. Jos siellä joku kirjoittaa jotain, ...