Äärivasemmisto ahdisteli Jussi Halla-ahoa Turussa – ”Vittu, fasisti, paiskaaks sä oven mun naamaan?!”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli lauantaina vierailulla Pirkanmaan perussuomalaisten syyskokouksessa ja jatkoi sieltä iltaansa Turkuun. Halla-ahon päivityksen perusteella ilta ei sujunut odotuksien mukaan, vaan mies joutui äärivasemmiston ahdistelemaksi kaupungissa, jota hän päivityksessään kuvailee ”muuten kivaksi paikaksi”.

Halla-ahon päivitys kokonaisuudessaan:

”Lauantai alkoi Lempäälässä Pirkanmaan perussuomalaisten syyskokouksella. Hyvä meininki ja paljon väkeä. Onnittelut Harri Vuorenpäälle, joka valittiin tasan menneen äänestyksen jälkeen arvalla piirin uudeksi puheenjohtajaksi, ja kiitokset väistyvälle pj:lle Veijo Niemelle hyvästä yhteistyöstä!

Ilta meni Turussa. Turku on muuten kiva paikka, mutta väkivaltainen äärivasemmisto ( = Antifa) on valitettavan hyvin edustettuna. Muualla Suomessa voi kulkea rauhassa kadulla, mutta Turussa tapahtuu aina jotakin. Kävelin kaverin kanssa ravintolasta hotellille. Mukaan liimaantui antifantti, joka ilmeisesti hälytti kaverinsa paikalle.

Kun jäin yksin hotellin edustalle, viisi tyyppiä, osa naamioituneita, piiritti ja ryhtyi rähjäämään. Pääsin livahtamaan ovesta sisään. Yksi antifantti sai naamaansa avautuvasta automaattiovesta ja kiljui: ”Vittu, fasisti, paiskaaks sä oven mun naamaan?!”

Antifantti tuli hotellin aulaan jatkamaan uhoamista ja kiljumista, kunnes respa soitti poliisit paikalle.”

Poliittisiin johtajiin kohdistuva ahdistelu ja väkivallan uhka on suomessa perin harvinainen ilmiö.

Lähde: facebook

Näkökulma Antifasta:

9 thoughts on “Äärivasemmisto ahdisteli Jussi Halla-ahoa Turussa – ”Vittu, fasisti, paiskaaks sä oven mun naamaan?!”

  • 5.11.2017 at 11:33
    Permalink

    Nämä punikit ovat samaa saastaa kuin maahanmuuttajatkin, ne voisi myös potkia ulos Suomesta.
    Pelkkiä raukkoja ja pelkureita jotka piiloutuvat huivien taakse niin kuin musu ämmät, ja ämmiä vasurit ovatkin.

    Reply
  • 5.11.2017 at 11:36
    Permalink

    Turku on miehitetty jo hyvin kehitysmaalasista vieraslajeista je heidän suojelijoistaan. Maanpetturit tulevat huomaamaan mitä on olla maanpetturi, odottakaa vain.

    Reply
  • 5.11.2017 at 12:05
    Permalink

    Kohta on -18 taas 🙂

    Työntää naamansa avautuvaan moottorioveen ja ulisee että sillä paiskataan naamaan. Varsinainen Nobelisti tämä kommunistiyksilö.

    Reply
  • 5.11.2017 at 13:11
    Permalink

    Näiden takku-tukkien elämä on poikkeuksetta niin sekaisin että ne eivät enää ymmärrä mikä on normaalia ja mikä epänormaalia.

    Reply
  • 5.11.2017 at 13:29
    Permalink

    Punavihreet on mielenvikaista sakkia.

    Reply
  • 5.11.2017 at 18:09
    Permalink

    On se karmeeta kun suomeen tullut isis.antifati jakaikenkarvaiset hulinoitsijat jotka oli Tampereellakin Poliisin pitäis tyrmätä nää vihapuhujat ja ihmisiä ahdestelijat sekä kieltää niiden yhdistykset Eipä näy kyllä suomi ensin syrjitään joka on ihan rauhallista porukkaa

    Reply
  • 6.11.2017 at 08:05
    Permalink

    Nämä lapsukaiset ovat rauhankasvatuksen uhreja. Aikoinaan tätä harjoitettiin lastentarhoissa ja siksi näillä lapsukaisilla onkin niin kovat traumat. Heidän käytöksensä ei ole loogista, vaan se taitaa olla niinsanottua reaktionmuodostusta.
    http://tiedostamaton.net/defenssit/reaktionm.html

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.