Ahdisteluvideointikulttuuri leviää kouluissa, opettajat voimattomia.

Vanhaan lintukoto-aikaan kouluakäyneiden on vaikea ymmärtää jopa sanomalehdissä uutisoituja tapauksia, joissa ahdistelija videoi oman rötöksensä. Eiväthän kaupoista näpistelijätkään tee niin, ja ahdistelu on suhteellisen vakava tekokin. Iltalehden uutisoima tapaus saattaa olla se jäävuoren huippu?

Tapauksen kulku:

  • Ysi-luokkalainen tyttö, 16v., kuluttaa oppituntien välistä aikaa koulun yleisissä tiloissa lojuen penkillä, ilmeisesti oppikirjaa tutkien. Paikka on auditorio tms., jonka läpi kulkee ihmisiä kaiken aikaa. Tämä tapahtuu toukokuussa 2016.
  • Paikalle sattuu 16v.-poika, joka mitään kysymättä istuu samalle penkille. Poika on tytölle tuntematon.
  • Poika läpsii tytön peppua, kielloista huolimatta, ja tytön huomaamatta videoi tapauksen.
  • Tilanne keskeytyy tytön poistuessa (vihaisena). Tilanne kesti vähemmän kuin 10 sekuntia.
  • Pojan kaverit kyselevät tytöltä (pilkallisesti?), ”miltä tuntuu pepun puristelu?”. Tyttö saa näin tietää videosta ja sen julkisesta levityksestä.
  • Rehtori puuttuu asiaan tytön vaatimuksesta: Poikaa puhutellaan. Hän poistaa videon netistä rehtorin vaatimuksesta. Kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, ettei nettiin jaetun videon edelleenleviämistä pysty estämään.
  • Tytön perhe vie asian Espoon käräjäoikeuteen, käsittely joulukuussa 2016. Poika saa sakot (300e) a tuomitaan korvaamaan tytölle korvaus 900e.

Kerrottu on yksittäistapaus. Poikkeuksellista on, että se tuli julkisuuteen, jopa laajalevikkisessä lehdessä, ns. valtamedian kautta. Tekijän etniteetti tuli myös julkisuuteen. Merkityksellistä on, mitä se kertoo koulujen ilmapiiristä, ja oppilaiden keskuudessa vallitsevasta asennemaailmasta: Tyttöjen seksuaalinen ahdistelu on kehuskelun aihe, -ainakin jonkinlaisessa käyttäytymisvähemmistössä.

Kuinka laaja tämä käyttäytymisvähemmistö on, sitä on vaikeaa arvioida, mutta sen olemassaoloa ei voi kiistää. Suomessa kaikkien oppilaiden vanhemmat ovat itse olleet koulussa ainakin 18-vuotiaiksi asti. Heidän käsityksensä siitä kouluympäristöstä, johon he laittavat lapsensa, on vuosikymmenien takaa. Iltalehden uutinen kertoo maailmasta, jota he eivät tunne eivätkä ymmärrä.

Emme puutu nyt ääritapauksiin, Malminkartanon raiskaukseen tms. oikeusistuimissa käsiteltyihin vakavimpiin juttuihin, mutta maininta teon videolevityksestä esiintyy niissäkin.  Espoon käräjäoikeudessa tuomittu poika toteutti oman ympäristönsä vaikuttajayksilöiden arvomaailmaa. Spekulointia:

  • Hänen on täytynyt nähdä  seksuaalisen toiminnan videointeja kavereiltaan, joko nettiviesteissä tai välitunneilla kännykästä näytettyinä. Tämä on saattanut antaa impulssin po. tekoon? Muistamme, että rikoksentekijä oli tässä tapauksessa itsekin lapsi.
  • Seksivideointikulttuuri koululaisten keskuudessa on kyllin paha asia, vaikka videoilla ei esiintyisi vastentahtoista s***iä. Aiemmissa oikeudenkäynneissä on tullut ilmi, että esiintyy.
  • Kiristykseen viitattiin jo mm. Malminkartanon tapauksessa.

Meille on kehittymässä hyvin vakavia ongelmia. di-gold

 

Tapauksesta uutisoi Iltalehti 30.12.2016. MV kertoi (31.12.) tuomitun nimen, joka oikeuden päätöksen mukaan on salainen. Sieltä voi katsoa jos kiinnostaa.

 

5 thoughts on “Ahdisteluvideointikulttuuri leviää kouluissa, opettajat voimattomia.

    • 31.12.2016 at 15:29
      Permalink

      Tuomittu on somali ja nimikin on tiedossa. Koska kyseessä on lapsi, eikä ”lapsi”, jätämme nimen kertomatta.

      Reply
      • 2.1.2017 at 05:01
        Permalink

        Raiskaaja ja ahdistelijoita suojellaan mediassa verukkeella kuin verukkeella.

        Reply
  • 1.1.2017 at 12:28
    Permalink

    Tuo on tuon mainitun vähemmistön yleinen tapa toimia koska naisia ja lapsia ei kunnioiteta enempää kuin sikaa ! Ei ole muuta konstia kuin estää maahantulo kaikilta jotka eivät kunnioita naisia ja maasta karkotus niille jotka eivät toimi vaaditulla tavalla !

    Reply
  • 1.1.2017 at 12:42
    Permalink

    Viittaan edelliseen kommenttiin. Tuo käytös on opittu kotoa. Jos kotona kunnioitettaisiin toista osapuolta ja toisen ihmisen koskematomuutta ei tuollaista tapahtuisi vaikka ”kaveripiiri” siihen yllyttäisi. Oppi tulee kotoa oman perheen käytösestä.

    Ei voi kuin sääliä noiden perheiden ilmapiiriä ja heidän tulevaisuuttaa. Jos ÄO ei riitä itse päättelemään mikä on oikein ja mikä väärin, niin uuden sukupolven osalta ei tapahdu evoluution mukaista kehitystä. Kehitys on kuitenkin se jota tapahtuu ympärillä ja se asettaa aiempaa suurempia haasteita näille ”taantuville” ryhmille. Taantuville sikäli että kun ympäristö kehittyy ja ne eivät, niin ympäristön näkökulmasta ne taantuvat. Kuilu ymmärtää ympäröivää maailmaa kasvaa ja ne putoavat yhteiskunnan ulkopuolelle. Joka johtaa kurimuksen kierteeseen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.