Dallasissa Robert E Lee:n patsas poistettiin ”vääryyden symboli”

Dallasissa Texasissa sijaitseva Robert E Leen patsas on nyt poistettu. Työmiehet kävivät nostamassa patsaan pois jalustaltaan 14.9 torstaina. Syy nostamiselle olu vasemmistoanarkistien mellakat Charlottesvillessä.

Pormestarin selitys poistolle oli lyhykäisyydessään ”vääryyden symboli”

Patsas on ollut kaupunkipuistossa vuodesta 1936. Nyt sen pois nostaminen kesti työmiehiltä 4 tuntia, aseistettujen poliisien valvoessa vieressä.

Patsasta yritettiin saada suojattua oikeusjutulla, mutta tuomari hylkäsi kanteen pitää patsas paikoillaan.

Patsas on kiistelty siitä, kun vasen puoli näkee sen rotusyrjinnän monumenttina ja oikea laita sisällissodan sankarina ja palana historiaa.

Samaa suuntausta vasemmiston taholta on nähty myös Suomessa vuonna 2012. Silloin Paleface vaati Mannerheimin patsasta poistettavaksi. Syyksi tälle vaateelle Suomi 100 juhlavuoden neuvostossakin istuva rap artisti sanoi

” sisällissodassa valkoisten johtajana ainakin henkisesti vastuussa 15 000 teloituksesta.”

”Kukaan ei varmasti katsoisi hyvällä, jos punakaartin päälliköitä glorifioitaisi samalla tavalla”

Yhdysvalloissa New Orleans ja Baltimore on myös poistanut vanhoja monumentteja tänä vuonna samoista syistä.

7 thoughts on “Dallasissa Robert E Lee:n patsas poistettiin ”vääryyden symboli”

  • 15.9.2017 at 22:58
    Permalink

    Kyllä on idioottimaista touhua. Historia on sitä mitä se on ollut, ei se muutu todellisuuden kieltämisellä. Miksi nuo vasemmistolaiset ovat noin tyhmiä?

    Reply
  • 15.9.2017 at 23:00
    Permalink

    Paleface on itse henkisesti vastuussa puotilan kappelilla surmatusta miehestä jonka terrori tyyliin murhasi hänen rap kaveri.

    Reply
  • 15.9.2017 at 23:27
    Permalink

    Historian sensurointi kertoo sairaan ideologian leviämisestä syvälle yhteiskunnan rakenteisiin. Todella huolestuttavaan suuntaan ollaan menossa.

    Reply
  • 16.9.2017 at 07:13
    Permalink

    Todellisuudessa kukaan ei aio kaataa Suomen Lenin-patsaita. Paleface puhuu siis roskaa

    Reply
  • 16.9.2017 at 07:50
    Permalink

    Pian saa Mannerheimin patsas saman kohtalon Helsigissä. Se loukkaa vasemmistovihreiden aatetta ja myös maassa laittomasti oleskeleva ovat peloissaan. Svakkiagitaattorit ovat kertoneet kunniakansalaisille miten Mannerheimin johdolla Suomi esti ystävämielisten kommunistien vierailun Suomeen 39-44 .

    Reply
  • 16.9.2017 at 21:19
    Permalink

    Mannerheim patsasta ei pidä särkeä eikä hävittää Suomen pääkaupungista. Mutta jos muu ei auta. Sen voi siirtää muualle Suomeen jossa vielä järjen valo on tallella.
    Kommari helsinki saa mädäntyä omaan punavihreään paskaansa ja haista, vaikka maailman tappiin.
    Kun nyt niin kovasti yhdennytään. Suomessa pitäisi tehdä sama ratkaisu kuin Tsekkoslovakiassa tekivät heti kohta rautaesiripun kaaduttua Neuvostoliiton hajotessa omaan mahdottomuuteensa. Tsekki ja slovakia jakautuivat ilman sen kummempia intohimoja ja irvistelyjä toisilleen kahdeksi valtioksi. Tuosta hetkestä lähtien noiden kahden maan välinen rauha on kestänyt yhtä lakoonisesti kuin koko ”ero -prosessikin” hoidettiin ilman mustelmia ja joutavan päiväisiä syytöksiä.
    Suomi kahteen osaan. Kommarit, homot, muslimi -kirkko, korruptoituneet EU federalistit ym. paska jääköön omaksi sakokaivokseen ns. pakolaisineen ja kiva -kouluineen.
    Muu Suomi, joka on löysässä hirressä Helsingin pakkohallinnon ja paskan syöttämisen alaisuudessa, jossa ihmisillä on vielä kosketus arkitodellisuuteen hyvine tapoineen ja jopa vielä on sellaisiakin, jotka suunnilleen kunnioittavat Raamatun sanomaa ja jopa muistavat sen sisällöstä enemmän kuin Helsingin kinkeripiirin Huikkapiispat ja runkkari -papit (nykyinen Helsingin piispa Teemu Laajasalo on tehnyt pro gradunsa ”Mastrubaatiosta ja sen vaikutuksesta uskonelämään”)
    Siis homo sympatioistaan ja mieltymyksestä väkeviin juomiin entinen piispa Irja Askola on jäänyt jo hyvin ansaituilleen eläkepäivilleen kassi Almaksi.
    Mitä tulee ”kahden” Suomen rajoihin. Se voi noudatella v. 1994 EU -jäsenyys äänestyksen ”Kyllä” ja ”Ei” äänestäjien maantieteellistä jakoa.
    Raja tulisi olemaan kuin Etelä- ja Pohjois-Korean välinen raja, mutta vielä raaemmasti valvottuna ja miinoitettuna muslimiterroristien eliminoimiseksi ja ”mielensä” muuttaineiden suvakkien vyöryn vuoksi. Jokainen selvä järkisten puolelle yrittävä ammutaan niille jalansijoille, koska sitä maata ei sotketa sillä samala paskalla ja kusella jolla tämä nykyinen on jo sotkettu. Sen rajan yli ei tule edes yhtä russakkaa, sillä kuten ryytimaa on pidettävä puhtaana rikkaruohoista ja loisista. Saman on pädettävä ihmistenkin ”puutarhaan”.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.