”Fobba” sai kenkää vihapuhetyöryhmän johdosta

Nettipoliisina tunnettu Marko ”Fobba” Forss on toiminut moderaattorina poliisien suljetussa Facebook-ryhmässä, jonka rasistisiset keskustelut nostettiin tikunnokkaan viikonloppuna.

Helsingin poliisipäällikön Lasse Aapio kertoo, että Marko Forss ei voi jatkaa poliisin vihapuhetyöryhmän tutkinnanjohtajana. Aapion mukaan ratkaisulla pyritään turvaamaan vihapuhetyöryhmän maaliskuussa alkanut toiminta.

– Vihrapuheryhmän alkuvaihe on mennyt hyvin ja sen takia halutaan pitää ryhmä elinvoimaisena ja toimintakykyisenä, kommentoi Aapio Ylelle.

Forssin asema vihapuhetyöryhmän johtajana kyseenalaistettiin, kun hänet yhdistettiin poliisien suljettuun Facebook-ryhmään, jossa on käyty rasistiseksi luonnehdittuja keskusteluja. Long Play -julkaisu uutisoi viikonloppuna, että ryhmässä on kommentoitu muun muassa turvapaikanhakijan hirttäytymisyritystä Helsingin Rautatieasemalla lauseilla ”edes tota ne ei osaa” ja ”kelvottomalta yritykseltä näytti”.

Forss toimi vielä keväällä ryhmän ylläpitäjänä, mutta erosi tehtävästä huhtikuun alussa. Ryhmässä koostuu 2 800 jäsenestä. Jotkut jäsenistä ovat eläkkeelle jääneitä tai muihin tehtäviin siirtyneitä entisiä poliiseja.

Forss kertoi aiemmin Long Playlle, että ainakin yksi keskusteluissa ilmennyt tapaus on toimitettu syyttäjälle selvittelyyn. Hän kuitenkin muistutti, että myös poliisilla on sananvapaus, etenkin kun ryhmässä keskustellaan vapaa-ajalla.

Poliisiylijohtaja haluaa poliisien somekäyttäytymisen kuriin

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kuuli huhuja poliisien suljetusta Facebook-ryhmästä ensimmäistä kertaa vuosi sitten. Hän ohjeisti silloin alaisiaan kiinnittämään huomiota somekäyttäytymiseen.

Kolehmainen paheksuu ryhmässä esiintynyttä rasistista kirjoittelua.

– Ensimmäinen reaktio oli, että onko ihmisillä niin paha olla, että tällaista kirjoittavat. Eikö ihmisillä ole muita kanavia purkaa paineita?

Kolehmainen korostaa, että hän haluaa edelleen luottaa henkilöstöön, mutta rasismille on nollatoleranssi. Poliisiylijohtaja Kolehmainen muistuttaa myös, että kyseinen Facebook-ryhmä on hänen ja muun poliisijohdon valvontavelvoitteen ulkopuolella, koska kyseessä on yksityinen ryhmä.

– Ryhmässä ilmennyt materiaali on nyt lähtenyt valtakunnansyyttäjän virastoon esitutkintaan. Somekäyttäytyminen käydään läpi ja huomenna on henkilöstölle tiedossa tietoisku, jossa todetaan mitä on tapahtunut, ja ilmaisen henkilökohtaisen pettymyksen asiaan, Kolehmainen kertoo.

Lähde: Yle

11 thoughts on “”Fobba” sai kenkää vihapuhetyöryhmän johdosta

  • 5.6.2017 at 17:36
    Permalink

    Sallikaa minun nauraa!

    Reply
  • 5.6.2017 at 17:36
    Permalink

    Ei kai voida vaatia,että poliisi itse ymmärtää olevansa esteellinen ?:) Vai mistä on kyse ?

    Reply
  • 5.6.2017 at 18:24
    Permalink

    Voppa perkele! Omat koirat purivat vaikka miten yritti nuoleskella.

    -KANNATTIKO?

    Reply
  • 5.6.2017 at 19:55
    Permalink

    Tämä tapaus osoittaa vihapuhekeskustelun olevan pelkkää teatteria viranomaisten puolelta, niin ministeri Risikon ja poliisihallinnon. Pihalla ovat kuin lumiukot.

    Reply
  • 5.6.2017 at 21:18
    Permalink

    Kolminkertainen Eläköön huuto !!! Vihdoinkin, ensimmäinen QUISLING = ISÄNMAANPETTURI, SELKÄÄNPUUKOTTAJA, SUOMALAISUUDEN TUHOAJA SAA LÄHTEÄ. Tämä päivä pitäisi julistaa kansalliseksi liputuspäiväksi. Kaikki Suomalaiset laittakaa Suomen lippu jo tänään ja myös huomiseksi salkoon sen kunniaksi, että pääsemme yhdestä isänmaanpetturista eroon.
    VIELÄ KERRAN: ELÄKÖÖN, ELÄKÖÖN, ELÄKÖÖN !!!!!!

    Reply
  • 5.6.2017 at 21:23
    Permalink

    Hyvä Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. ”– Ensimmäinen reaktio oli, että onko ihmisillä niin paha olla, että tällaista kirjoittavat. Eikö ihmisillä ole muita kanavia purkaa paineita?”
    Ne muut kanavat on aloittaa aseellinen taistelu teitä yhteiskunnan-, Suomalaisuuden- ja isänmaanpettureita vastaan, sitäkö sinä kaipaat ???

    Reply
  • 5.6.2017 at 21:38
    Permalink

    Fobbaa nöyryytetään jotta saadaan uusi ehompi fobbakyttä ohjelmoitua,, lisää slurps slurpsia Aapiolle, niin eiköhän se siitä.

    Reply
  • 5.6.2017 at 21:40
    Permalink

    Ai onko paha olla?
    Kohta on kaikilla paha olla kun maamme muuttuu kehitysmaaksi. Taikaseinästä loppuu fyrkka kun loiseläjien määrä kasvaa kasvamistaan.
    Ruotsissa se tapahtuu ennemmin ja sieltähän on massojen helppo siirtyä tänne missä taikaseinä vielä toimii, jonkin aikaa.
    Sitten moonikulttuurinen fantasia näyttää todelliset kasvonsa, voimaan astuvat viidakon lait.
    Ehkä kansa viimein herää kun riehunta alkaa toden teolla…
    Tällä menolla maassamme on pian kehitysmaalaisia sadoin tuhansin ja heitä ei muutama sata tai tuhat poliisia pidättele. Eikä edes rauhanajan armeija, parikymmentätuhatta sotilasta. Mitä sadoille tuhansille pakolaisille voi jos ne vaan valtaavat kokonaisia kaupunkeja, ties vaikka saisivat aseita maahan salakuljetettua tuhatmäärin?
    Sisällissotaa pukkaa…

    Reply
    • 6.6.2017 at 12:00
      Permalink

      Meillä pätee sama kuin Ruotsissa. Blogisti Henning Witte: ”On aika aseistaa myös ei-rikollinen väestön osa, koska valtio ei anna suojaa terroria vastaan.”
      ”Dags att beväpna också den icke-kriminella delen av befolkningen, staten skyddar inte mot terror”, http://whitetv.se/en/no-free-medium-in-sweden/1881.html

      (Henning Witte on mielestäni erä parhaimpia ruotsalaisia blogisteja. Hän on saksalais-ruotsalainen oikeust.toht. ja mm. on Estonian uhrien omaisten asianajaja sekä yksi todellisen vaihtoehtomedian edustaja.)

      Reply
  • 5.6.2017 at 22:15
    Permalink

    Koitetaas kestää seuraaviin eduskuntavaaleihin ja äänestetään silloin vähintään 101 kansallismielistä ja ehdottaman luotettavaa edustajaa eduskuntaan,niin tahti muuttuu. Nykyisistä ei saa jatkaa yksikään,ellei osoita tahdin muuttuvan heti.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.