Ilman huoltajaa olevien lasten siirrot Kreikasta Suomeen käynnistyneet

Kreikasta on siirretty Suomeen ja Portugaliin ilman huoltajaa olevia lapsia osana järjestelyä, jota komissio koordinoi yhdessä Kreikan viranomaisten kanssa. Siirrot toteutetaan yhteistyössä YK:n virastojen ja Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) kanssa. Yhteensä Suomeen ja Portugaliin on siirretty 49 ilman huoltajaa olevaa lasta.

Suomen osuus on 24 alaikäiseksi ilmoitettua henkilöä.

Siirtoja on tarkoitus toteuttaa lähikuukausina vaiheittain nyt, kun komissiossa tehdyt valmistelut on saatu päätökseen ja koronaviruksesta johtuvia matkustusrajoituksia ollaan purkamassa.

Seuraavat siirrot toteutetaan myöhemmin tässä kuussa. Belgiaan siirretään 18, Ranskaan 50, Saksaan 106, Sloveniaan 4 ja Liettuaan 2 lasta. Saksan lukuun sisältyy myös siirrettävien lasten sisaruksia ja vanhempia.

Järjestelyn alkuperäisenä tavoitteena oli siirtää vähintään 1 600 lasta ja nuorta, mutta tähän mennessä EU-maat ovat jo tarjoutuneet vastaanottamaan heitä kaikkiaan 2 000.

Pääasiallinen kohderyhmä ovat ilman huoltajaa olevat lapset, mutta järjestelyyn hyväksytään myös lapsia, joilla on jokin vakava terveysongelma, ja heidän lähiomaisiaan.

Myös Kreikkaan jäävien ilman huoltajaa olevien lasten suojelun ja huolenpidon järjestämiseen on löydettävä pysyviä ratkaisuja. Komissio on valmis lisäämään tähän liittyvää tukea Kreikalle ja muille EU-maille.

Lähteet: Euroopan unioni, Twitter

5 thoughts on “Ilman huoltajaa olevien lasten siirrot Kreikasta Suomeen käynnistyneet

  • 8.7.2020 at 16:52
    Permalink

    Tämähän on kuin Helsingin Sanomia lukisi. Koiranpentuilme kuvan nuorukaisella. Miksi uutinen on kuin tosiasioita pimittävän suvakin kirjoittama?

    IS:n uutisessa kuvassa nuoria miehiä pelaa potkupalloa. Tulijoita on 25 ja kaikki afgaaneja.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006565297.html

    Muuten olen sitä mieltä, että Suomen tulee lopettaa nykymuotoinen turvapaikkojen myöntäminen, joka käytännössä on ohituskaista siirtolaisuuteen. Sensijaan turvapaikanhakijalle voitaisiin ostaa jostain Turkin lomakeskuksesta täysihoito muutaaksi vuodeksi. Olisi turva. Sieltä voisi hakea laillisesti siirtolaiseksi minne vaan. Lomakeskusturvapaikkojen kustannukset katettaisiin niiden suomalaisten vapaaehtoisilla lahjoituksilla, jotka haluvat antaa turvaa.

    Reply
  • 8.7.2020 at 19:53
    Permalink

    Jotenkin ounastelen, että ”nuorison joukkotappelut” lisääntyvät suoraan verrannollisesti suhteessa näiden lapsukaisten siirtoihin.

    Reply
  • 8.7.2020 at 20:12
    Permalink

    Olisi hyvä, kun joku kertoisi, mitä vaaraa nuoret pojat pakenevat. Turvapaikkan tarve onkin selvä ilman kuvailua, kun vain osaa verrata Afganistaninn oloja Euroopan oloihin.

    Reply
  • 8.7.2020 at 21:58
    Permalink

    Näitä lapsia ei imetetä, vaan päinvastoin heitä ”imetään”.

    Menikö liian tuhmaksi? No, totuushan ei ole koskaan kaunista kuultavaa!

    Reply
  • 9.7.2020 at 04:13
    Permalink

    Partakoneet on varmaan myös hommattu näille.Oikea ikähän suurimmalla osalla on 18-30 vuotta kun paperit ovat hukkuneet.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.