Kööpenhaminassa ISIS-iskua suunnitellut Dieab Khadigah tuomittu Ravensburgissa Saksassa.

Saksalainen tuomioistuin tuomitsi keskiviikkona (12.07.) Saksassa asuvan, mutta Kööpenhaminan pää-rautatieasemalle itsemurhaiskua suunnitelleen Dieab Khadigahin 21v. kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Tuomitulla on yhteyksiä myös Ruotsiin. Tuomittu on tullut Eurooppaan turvapaikanhakijana, ja lienee kotoisin Syyriasta.


Khadigah yritti marraskuussa 2016 tulla Saksasta Tanskaan mukanaan erikoinen arsenaali:

  • 17 000 tulitikkua (tændstikker),
  • 17 akkua,
  • 6 radiopuhelinta,
  • ilotulitteita,
  • kaksi suurta keittiöveistä.

Dieab Khadigah saapui Saksaan v.2015 pakolaisvirran mukana, jolloin hän  majoittui vastaanottokeskukseen Biberachissa Etelä-Saksassa.

Khadigah pidätettiin marraskuussa 2016 Tanskan ja Saksan rajalla, koska hänen henkilöpapereitaan epäiltiin. Hänen repustaan löytyivät seuraavat asiat: 17000 tulitikkua, 17 akkua, kuusi radiopuhelinta, ilotulitteita ja kaksi suurta keittiöveistä.

Kuulusteltaessa Dieab Khadigah kertoi saaneensa ohjeet matkaansa WhatsAppin kautta, tuntemattomalta mieheltä. Khadigah on ilmoittanut olevansa ”islamilaisen kalifaatin” l. ISIS:n kannattaja. Saksan viranomaiset uskovat, että Khadigahille ohjeet ja toimintakehoituksen antanut henkilö on Malmössä asuva 30-vuotias Moyad Z:

  • 11 lokakuu 2016: Useita pulloja palavaa nestettä heitettiin Shia-kokoushuoneeseen Northern Grängesbergsgatanilla Malmössä.
  • 07 joulukuu 2016: (nyt) 30-vuotias mies pidätettiin epäiltynä terrorismirikoksesta, tai vaihtoehtoisesti tuhopoltosta.
  • 21 huhtikuu 2017 : Mies vapautettiin Malmön käräjäoikeudessa ratkaisevien todisteiden puuttuessa, mutta Säpo ottaa miehen tarkkailuun.


Moyad oli syytteessä polttopullo-hyökkäyksestä  shiamuislimien käyttämään rakennukseen Malmössä 11.10.2016,  mutta  vapautettiin todisteiden puuttuessa. Po. oikeudenkäynnin syyttäjän Agnetha Hilding Qvarnströmin mukaan Moyad  kuuluu jäsenenä ISIS:iin: Hänellä oli mm.  ISIS:n lippu taustakuvana tietokoneellaan, ja myös tiedostoja joista voi päätellä yhteydenpidosta terroristijärjestöön.

Moyadin tiedetään puhuneen aikeesta kuolla marttyyrina, mutta hän värväsikin Khadigahin itsemurhaisku-suunnitelmaan. Tietojen mukaan Khadigah on ollut yhteydessä kahteen henkilöön, joko Tanskassa tai Ruotsissa. Epäillän että he ovat olleet sama henkilö: Moyad Z.

Poliisin antamien tietojen mukaan Suomessa on satoja ja Ruotsissa tuhansia terroristiyhteyksiä omaavia henkilöitä. Moyad Z ja Dieab Khadigah ovat kaksi tähän joukkoon kuuluvaa.

Asiasta kertoi Berlingke 12.07.2017. ja 11.07.20217.

Göteborgs Posten 27.03.2017.

Expressen 13.07.2017.

Dokument.dk 13.07.2017.