Kulttuurien kohtaaminen Turussa: Kolme puukotti yhtä.

Kaupunkiemme kaduilla on tänään vaarallisempaa kuin vielä vuosikymmen sitten: Voi tulla jopa puukosta. Äskettäin 15000 mielenosoittajaa oli sitä mieltä, että turvattomuus johtuu uusnatseista. Katsotaankin:

Sanaharkka kolmen ulkomaalaisen kanssa Yliopistokadulla Turussa klo. 03.50 tänä aamuna (25.09.) kärjistyi tilanteeksi, jossa mies sai puukosta. Ylin valtiojohto ei ole ottanut kantaa tapahtumaan, koska uhri oli turkulainen.

Uhrin selkään tuli pistohaava, ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Alustavan tiedon mukaan miesuhrille ei tullut vakavia vammoja, vaikka mahdollisuus vakavaan vammaan onkin ollut suuri.

Poliisi otti tapahtumapaikan läheisyydestä kolme ulkomaalaistaustaista miestä epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä.

Asiasta kertoi Iltasanomat 25.09.2016.

One thought on “Kulttuurien kohtaaminen Turussa: Kolme puukotti yhtä.

  • 25.9.2016 at 22:27
    Permalink

    Pillillähän vihellettiin peli poikki. Mukana marssivat vihervasemmisto aina Kokoomusta ja pääministeriä myöten. Ei tainnut se pillin viheltäminen tehota näihin juhlapaikanhakijoihin!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.