Kuuban pitkäaikainen johtaja Fidel Castro on kuollut

Kuuban pitkäaikainen johtaja Fidel Castro, 90, on kuollut. Asiasta ilmoitti hänen veljensä, Kuuban nykyinen presidentti Raul Castro. Fidel Castro luopui vallasta liki vuosikymmen sitten, jolloin saarivaltion johtoon nousi hänen veljensä Raul. Vallanvaihdon syynä oli Fidelin huono terveys.

Castro nimitettiin kommunistisen puolueen ensimmäiseksi sihteeriksi vuonna 1965, minkä jälkeen maa on muutettu yksipuoluevaltioksi. Hän on maailman pisimpään yhtäjaksoisesti vallassa ollut valtiojohtaja. Presidenttinä hän oli myös asevoimien ylipäällikkö.

31. heinäkuuta 2006 Fidel Castro luovutti presidentin velvollisuutensa väliaikaisesti veljelleen Raúl Castrolle jouduttuaan leikkaukseen. Lokakuussa 2007 hän varoitti, että hän ei ehkä enää palaa toimeensa, sillä hänellä ”on velvollisuus luovuttaa valta nuoremmille” . 19. helmikuuta 2008 Castro ilmoitti kirjeessään virallisesti luopuvansa presidenttiydestä ja armeijan ylipäällikkyydestä. Hänen seuraajakseen Kuuban kansalliskokous valitsi Raúl Castron 24.2.2008.
Eronsa jälkeen Fidel Castro on enimmäkseen ollut poissa julkisuudesta eikä hän osallistunut esimerkiksi Kuuban sosialistisen vallankumouksen 50-vuotisjuhlallisuuksiin tammikuussa 2009.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.