Masennus yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeeseen – Viime vuosi lukujen valossa äärimmäisen synkkä

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi viime vuonna 7% enemmän ihmisiä kuin edellisenä vuotena. Määrällisesti kasvua tuli 19 900 ihmisen verran. Yleisimmät syyt työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen olivat tuki- ja liikuntaelinsairaudet (33 %) sekä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt (31 %).

Yleisin yksittäinen syy tai sairaus työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen oli vuonna 2018 masennus, jonka vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle joutui 3500 ihmistä. Masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä 2/3 oli naisia.

Työkyvyttömyyseläkeläisistä 40% on eläkkeellä mielenterveydellisten ongelmien vuoksi ja 25% tuki- ja liikuntaelinsairauksien perusteella. Mielenterveydellisistä syistä eläkkeelle jäädään usein keskimäärin nuorempana ja myöskin paluu työelämään on muihin sairausryhmiin verrattuna harvinaisempaa.

Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien kokonaismäärä laski 6000 ihmisellä vuoteen 2017 verratuna. Tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä on 139 000 ihmistä.

Lähde: Eläketurvakeskus

14 thoughts on “Masennus yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeeseen – Viime vuosi lukujen valossa äärimmäisen synkkä

  • 4.4.2019 at 09:41
    Permalink

    Hei, meidänhän piti olla se onnellisten ihmisten maa. Elikkä ei asia taida aivan niin ollakaan. Eikä tosiaan olekaan. Itse odotan, toivon ja rukoilen, jotta suomalaiset vihdoin heräisivät, että suunnan on muututtava.
    Perusarvot takaisin kunniaan. Koti, uskonto ja isänmaa. Äänestetään Suomi takaisin.

    Reply
  • 4.4.2019 at 09:43
    Permalink

    Tämäkin on osaltaan tahallista kansanmurhaa, ja valtamedialla on osansa syyllisyydestä. Myös viihdeteollisuus, joka myy pimeää, negatiivista energiaa hupina kansalle, on mukana tässä. Monet muusikoista, joita 5 – 18 vuotiaat pitävät idoleinaan ovat suoraan sanoneet olevansa saatananpalvojia, ja maksaneet sielullaan päivästä julkisuuden valossa.

    Lisäksi monet keski-ikäiset masentuvat, koska näkevät mitä vanhustenhuolto on jo tänään, ja miettii mitä ihanaa tasa-arvoa luova ”positiivinen syrjintä” tulee aiheuttamaan sille, mitä etnisyyttä heitä hoitavat tulevat aikanaan olemaan.

    murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=754&start=15

    Reply
  • 4.4.2019 at 10:03
    Permalink

    Voi helvetti!
    Tässä maassa ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle ne jotka on ikäns tehnyt työtä ja siinä fyysisesti vammautuneet niin että hyvä että edes kotona tulee toimeen, ei mitään toivoa työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta kun joku saakeliin vatipää sanoo: ”uuu.. olen niin masentunut” voilaa, heti saat työkyvyttömyyseläkkeen, ei perkele ole oikein!
    ”masentuneet” vaikka paskaviemäreitä puhdistamaan ei ikinä työkyvyttömyyseläkkeelle!

    Reply
  • 4.4.2019 at 10:15
    Permalink

    Pian jään eläkkeelle ja pääsen pois tästä ”maailman onellisemmasta maasta”. Täällä masentuu kuoliaaksi. Kiitos,

    Reply
  • 4.4.2019 at 10:16
    Permalink

    Mikäs sen masennuksen aiheutti?
    Ainakin seuraavat kusetukset: Globalisaatio, EU, euro-yhteisvaluutta, teollisuuden ulosliputus Kiinaan, monikulttuurisuus, vastuullinen politiikka, kestävä kehitys, monikulttuurisuus, lgbt rummutus, 32 sukupuolta, työtöt ovatkin poikia ja pojat tyttöjä, paskalaki, kierrätys hullutus, ilmaston muutos kusetus, YLE, ja muut agendamediat, vihervasemmisto, keskusta ja kokoomus…
    Kaikkein suurin masennuksen aiheuttaja on se että edellä mainittuja totalitarismin avaimia ei saa kritisoida, koska se on vihapuhetta.

    Onneksi se päivä lähestyy jolloin ihmisten masennus kääntyy vihaksi ja silloin vastuussa olleet poliitikot ja virkamiehet kokevat Nicolae Ceaucescun kohtalon.

    Reply
    • 4.4.2019 at 16:01
      Permalink

      Erittäin hyvin sanottu.

      Lisäksi haluaisin sanoa, että eipä paljon kiinnostaisi aamuisin lähteä pyörittämään tätä johtajien ja osakkeenomistajien oravanpyörää, josta vain he saavat kunnon rahallisen hyödyn…

      Reply
  • 4.4.2019 at 14:04
    Permalink

    Edellistä ei voi kommentoida, koska siitä saa kantis monta syytettä. Ainakin jos Demla ja muut multikultiglobaalikapitalistikalergistijudepankkiirit pääsevät syytteitä hääräämään.

    Reply
    • 4.4.2019 at 16:12
      Permalink

      Keksitty juttu koko masennus, helppo jokaisen keksiä.. juu.. olen masentunut, ei kun eläkkeelle.
      Vieressä ihminen jolla ei, käsiä, ei jalkoja, ei mitään toivoa työkyvyttömyyseläkkeelle.

      Reply
  • 4.4.2019 at 17:00
    Permalink

    Taitava sanankäyttäjä osaa tehdä tunteistakin sairauksia.
    Psykiatrinen diagnoosi mahdollistaa sairauseläkkeen. Työssäkäyvä maksaa, eikä ”sairas” velttoilija parannu.
    Lekuri riemuitsee ja kansa vaatii lisärahoitusta mielensairauksiin.
    Näillä mennään.

    Reply
  • 4.4.2019 at 18:10
    Permalink

    Kyllä tässä ihan oikeasti joutuu masennuksen kanssa taistelemaan kun globalistit vie tuhkatkin pesästä ja duunarilta voin leivän päältä. Jotenkin aika vaikeaa tosiaan vääntäytyä aamuisin työpaikalle kun verot ja hinnat nousee vuosi vuodelta eiikä palkat koskaan. Tai jos nousee niin se on luokkaa 0.01% korotusta. Hyvä elämä siirtyy sitä kauemmaksi mitä enemmän duunia painat.

    Reply
  • 4.4.2019 at 19:21
    Permalink

    Kaikesta voi syyttää Sipilän hallitusta, joka ei nyt AINAKAAN ole vähentänyt millään tavalla kansan taakkaa, päinvastoin lisäämälllä henkistä pahoinvointia sekä fyysistä kuormaa työelänän vaativuuden lisäämisellä kurittamalla heitä joilla on vielä työpaikka ja etenkin niitä, joilla sitä ei ole kuuluisalla ”Aktiivimallillillaan”, jota voi verrata Talvisodasta tunnetuksi tulleeseen ”Malli Cajanderiin”, koska Suomen armeijalla ei ollut antaa muuta kuin vyö ja kokardi sekä perin kirjava laadultaan oleva kivääri.

    Kaikki sen toimet ovat olleet leikkaavia toimenpiteitä suomalaisen kanta-asukkaiden etujen sekä subventioiden kannalta. Ei tule myöskään unohtaa yrittäjiä, jotka tekevät yritystoimintaansa kautta aikain hyvin yrittäjä vihamielisessä yhteiskunnassa kiitos SDP ja kommunistit, joiden mielestä suurin onni on se, että ýritystoiminta on vasaran alla eli pakkohuutokaupassa aivan kuten varsinaisina ”kulta-aikoina” 1990-luvulla. Ja kun vielä siihen itse yrittäjä tappaa itsensä ja perheensä mukana, silloin voidaan puhuakin Suomen verottajan näkökulmasta ”värisuorasta”.
    Viro on toista maata, eikä sekään ole mikään veroparatiisi saari, vaan siellä ei ole SDP:tä eikä kommunisteja, jotka ovat pirun kateellisia ja verenhimoisia ”maailmanparantajia”, jotka eivät kestä nähdä sitä kun naapuri menestyy syystä, että repii omaa persnahkaa kellon ympäri tahkoamalla rahaa Suomen yhteiskunnalla verojen muodossa ja työllistämällä ihmisiä, jotka hekin maksavat verot palkastaan sekä tulevat enimmäkseen sillä toimeen kuormittamatta sinänsä oikeudellisia sosiaalikustannuksia erilaisten tukien muodossa, jotka ovat ja vain pitää olla suunnatut suomalaisille eikä koko planneetta järjestelmälle.

    Matut ovat vieneet Suomen taloutta taaksepäin viemällä leivän suomalaisten vähäosaisten suusta sekä lisäämällä valtion vastuutonta lainanottoa tähän tarkoitukseen, mutta samalla se kieltäytyy monoliittisesti tekemästä samaa kun kyseessä olisivat suomalaiset vähäosaiset johon lukeutuu kaikki ihmisryhmät niin sosiaalisesti kuin sairaskertomuksiltaan olivatpa ne millaiset hyvänsä.

    Suomi on ollut aina vihaa täynnä oleva tunkkainen punikki valtio, jossa kommunistit ja ”haloset” ovat ajaneet asiota, jotka ovat olleet vain omiaan viimeiset 12-vuotta kaventamaan suomalaisten sananvapautta sekä poliittisia länsimaisia poliittisia oikeuksia toimia yhteiskunnallisesti ja kokoontua yhteen mielenosoituksiin lain säätämällä tavalla kunnioittamalla väkivallattomuutta sekä tuoda esille poliittisia näkökantoja, jotka ovat EU:n harjoittaman monikulttuurisuus, globalismin, kulttuurimarxismin ja valkoisen rodun kansanmurhaa vastustavia näkökantoja niin netissä kuin kirjallisesti, puhumattakaan osallistumalla kunnallisiin tai valtiollisiin vaaleihin ehdokkaina ja toimia luottamustoimessaan ilman yhteiskunnan valtarakenteiden ja poliisin harjoittamaa poliittista pohjois-korealaista sortoa ja vainoa, joka on suoraan verrannollista Neuvostoliiton harjoittamaan toimintaan niin Neuvostoliitossa kuin sen valtapiirissä Itä-Euroopan kommunistisissa maissa, jossa kansan vapaa mielipiteenmuodostus ja poliittinen toiminta oli kahlittu ja kuoleman tuomion alaista vastavallankumouksellista toimintaa olipa se kuinka vähäpätöistä tai pienimuotoista tahansa kommunistisen valtion näkökulmasta katsottuna, joka määritteli ennalta mikä on ”sananvapautta” eli mitä oli luvallista kannattaa tai sanoa sekä mikä oli ”poliiittisesti korrektia” (Mao Zedong (1893.1976, Kiina) yhteiskunnan kannalta sekä suotavaa ”poliitista keskustelua”, joka ei vahingoita kommunistista diktatuuria vaan osoittaa ulkomaailmalle sen kuin ”vapaa” ja kaikki ”ihmisoikeudet” täyttävä hallinto on verratuna kapitalistisiin länsivaltoihin, jossa imperialismia ja suurpääoman lakkaamaton sorto; itku ja hammasten kiristys vallitsee toisin kuin siinä utopistisessa ”onnelassa”, joka on täynnänsä poliittisia vankeja keskitysleireillä ja mielisairaaloissa.

    Reply
  • 5.4.2019 at 05:06
    Permalink

    Itse olen tehnyt pitkän työuran ja potkut perseelle 54 vuotiaana ”taloudelliset ja tuotannolliset syyt. Joka paikka hajalla ja osin raskaasta kuluttavasta työstä. Jokapäiväiset vittumaiset kivut ja edes kipulääkkeet eivät enää auta juurikaan.Varman vastaus työkyvyttömyys eläkkeeseen, olen täysin työkykyinen vaikka kulumista ja nivelrikoista löytyy sivukapalla prosyyria. Parikymmpiset pääsevät eläkkeelle esittämällä ”masentunutta” ja työhistoria pyöreä nolla. Vituttaa jo niin paljon että mielessä pyörii vaikka mitä aamuyön tunteina.

    Reply
  • 6.4.2019 at 20:13
    Permalink

    Omalta kohdaltani en yhtään ihmettele. Kuluneet 12 vuotta on toteutettu suuria rakenteellisia muutoksia, joiden tarkoituksena on säästää nimenomaan työntekijöiden hyvinvoinnista. Ensimmäisen muutoksen kohdalla työkavereista kuoriutui esimiehiä mielisteleviä selkäänpuukottajia, eikä tilanteessa sittemmin ole tapahtunut muutosta parempaan suuntaan. Vaikka työntekijät ovat selvästi tyytymättömiä ei kukaan uskalla protestoida ja vaikka uskaltaisi, ei se mitään auta. Kaiken lisäksi kuluneet 12 vuotta ilmassa on roikkunut ”koneäly korvaa teidät” uhka. Ja tätä koneälyä onkin koko ajan otettu enemmän ja enemmän käyttöön. Työntekijät osallistuvat näihin koneälyn valjastamisprojekteihin tietäen, että se syrjäyttää heidät ja vie myös työkavereiden työpaikat En tiedä, kumpi masentaa enemmän, jatkuva muutos ja irtisanomisen uhka vai ihmismielen koko raadollisuus.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.