MV-lehden entisen omistajan Ilja Janitskinin oikeudenkäynti alkaa tänään

Ilja Janitskin, Johan Bäckman ja kaksi muuta MV-lehden toiminnassa mukana ollutta henkilöä ovat tänään syytettyjen penkissä Helsingin käräjäoikeudessa. Janitskinia kohtaan syytekohtia on kolmattakymmentä ja muita vastaajia kohtaan hieman vähemmän. Tänään on tarkoitus käsitellä ainakin YLE:n toimittajan Jessica Aron tapausta. 

Aro vaatii MV-lehdeltä ja sen tekijöiltä yli 100 000 euron korvauksia mm. kärsimyksestä ja tulon menetyksestä. Hän pitää MV-lehden uutisointia ”systemaattisena mustamaalauskampanjana” ja on useassa mediassa kertonut MV-lehden kirjoittelun tuhonneen hänen elämänsä.

Toisena asianomistajana useita päiviä kestävässä oikeudenkäynnissä on Sanoma Oy, jonka osalta kyse on tekijänoikeusrikkomuksista. Sanoma syyttää MV-lehteä sen juttujen kopioinnista ”kymmenittäin”. Sanoma ei ole kertonut mahdollista korvausvaatimustaan julkisuuteen.

”Pääpiruksi” mediassa maalailtu Janitskin on ollut vangittuna noin kymmenen kuukauden ajan. Vangitsemisaikaa edelsi Janitskinin pitkä pakoilu mm. Andorrassa, josta hänet lopulta luovutettiin Suomeen vastaamaan väitetyistä rikoksistaan.

Oikeudenkäyntiä pidetään yleisesti merkittävänä sekä eräänlaisen ennakkotapauksen muodossa, että myöskin sananvapauden viime vuosina uusiksi vedettyjen rajojen ”koeponnistuksen” vuoksi.

Lähde: AL, MV, MV2, MV3

11 thoughts on “MV-lehden entisen omistajan Ilja Janitskinin oikeudenkäynti alkaa tänään

  • 13.6.2018 at 09:06
    Permalink

    Oikeudenkäynnin ilmeisen poliittisuuden vuoksi ei voi järjellä arvailla sen lopputulosta.

    Reply
  • 13.6.2018 at 09:57
    Permalink

    MV-lehden turhan hanakka henkilöihin kohdistettu ”uutisointi” on näin jälkikäteen ajateltuna osoittautunut virheeksi, mutta ei oikeuslaitoksen pitäisi lähteä järjestämään Iljalle ylimitoitettua kostoa ja poliittista ajojahtia. Maahanmuuttokriittisten vastustajat ovat itse paljon hanakampia järjestämään kriitikoille hankaluuksia kuin päin vastoin ja nyt myös viranomaiset ovat antaneet valjastaa itsensä tähän likaiseen ja raukkamaiseen toimintaan.

    Voimia Iljalle, joka virheistään huolimatta on sananvapauden ansiokas puolustaja ja toteuttaja ja jonka työn ansiosta Suomella on mahdollisuus selvitä globalistien masinoimista siirtolaiskriiseistä pienehköin vaurioin.

    Reply
  • 13.6.2018 at 11:25
    Permalink

    Kihlakunnansyyttäjä Veli-Mikko Hämäläinen kertoi ennen oikeudenkäynnin alkua, että syytteet ovat luonteeltaan sellaisia, että jutussa vaaditaan vankeutta. Hämäläisen mukaan vaatimus tarkentuu oikeudenkäynnin kuluessa.
    SIIS VAADITAAN VASTA NYT VANKEUTTA KUN PÄÄSYTETTY ON OLLUT VANKITUNA 11 KK
    ANTEEKSI MUTTA EN TAJUA
    Siis syytetty on ollut vangituna 11kk
    mutta oikeudessa vasta vaaditaan vagitsemista
    häh sori eipä ole aikaisemmin moista tullut vastaan
    vankituna ennen vankitsemis tuomioita
    tai edes siihen vangitsemisen olevaa
    lainvoimaista kaikki valitusasteet läpikäynyttä tuomiota
    onko tämä jotain etukäteis lusimista
    jos joskus sitten syylistyisi johonkin
    Niin on istunut sen rangaistuksensa tavalaan jo etukäteen
    syytömänä ilman rikoksia
    WHAT
    Sehän tarkoitaa sitä että jokainen ihminen suomessa voitaisiin pistää vankilaan ilman tuomiota oikeudenkäyntiä -mielivaltaisesti
    jos joku korruptoitunut poliisi johto niin haluaa
    tuomareita syyttäjiä myöden
    Janitskin-oikeudenkäynnissä saliin pääsi vain kaksitoista ensimmäistä – pienen oikeussalin valitseminen oli epäonnistunut ratkaisu
    Kommentti: Käräjäoikeudessa tiedettiin varmasti ennakkoon, että oikeudenkäyntiin kohdistuu paljon mielenkiintoa. Siksi oikeudenkäynnin järjestäminen pienessä oikeussalissa oli epäonnistunut ratkaisu, kirjoittaa Aamulehden toimittaja Taneli Koponen
    Suomessa oikeudenkäynnit ovat yleensä julkisia ja yleisö pääsee seuraamaan niitä. Helsingin käräjäoikeuden vartija ilmoitti käytävällä, että saliin pääsee vain lehdistökortilla. Yleisöä pääsi saliin vain muutamia henkilöitä sen jälkeen, kun kuvaajat olivat käyneet paikalla.
    Ulkopuolelle jäivät median edustajista muun muassa Ylen ruotsinkielinen toimitus, MTV, Uutistoimisto Svensk Presstjänst, Iltalehti ja ruotsalaisen Expressenin toimittaja. Paikalla oli myös lukuisia muita yleisön edustajia, jotka eivät päässeet saliin.
    Käräjäoikeudessa tiedettiin varmasti ennakkoon, että oikeudenkäyntiin kohdistuu paljon mielenkiintoa. Siksi oikeudenkäynnin järjestäminen erittäin pienessä oikeussalissa oli epäonnistunut ratkaisu. Oikeudenkäynnin olisi varmasti voinut järjestää turvallisesti myös hieman suuremmassa salissa.
    Siis tämäkin toimenpide murentaa oikeuslaitoksen uskotavutta ja huolella
    jopa valtamedian hyana koira toimitajissa

    Reply
  • 13.6.2018 at 13:22
    Permalink

    Minäpä kerron Niinalle kun hän ei ymmärrä. Janitskin on vangittu ns turvaamistoimenpiteenä. Näin voidaan menetellä jos on syytä epäillä että syytetty pakenee välttääkseen oikeudenkäynnin. Jos Janitskin olisi tullut oikeuteen heti haasteen saatuaan, mitään tällaista ei olisi tapahtunut. Sen sijaan hän pakeni maasta ja palautettiin Suomeen. Hänelle vaaditaan vankeusrangaistusta. Jos hänet tuomitaan vankeuteen, nyt istuttu aika vähennetään tuomiosta.

    Reply
    • 13.6.2018 at 14:35
      Permalink

      ”Sen sijaan hän pakeni maasta ja palautettiin Suomeen.”

      Älä levitä väärää tietoa. Ei paennut maasta vaan asui ulkomailla väitettyjen tekojen ajankohtana.

      Itse artikkelille parempi otsikko olisi ”Janitskinin tuomitseminen alkaa tänään”, sillä oikeuden ja oikeudenkäynnin kanssa tällä totalitaristien järjestämällä irvokkaalla näytelmällä ei ole yhtään mitään tekemistä.

      Reply
      • 13.6.2018 at 16:05
        Permalink

        Myönnän epätarkkuuden. Hänet vangittiin poissa olevana ja hän kieltäytyi palaamasta Suomeen. Siksi hänet etsintäkuulutettiin. Kun hänet saatiin Suomeen, hänet vangittiin oikeasti. Ellei näin olisi tehty, hän olisi paennut uudelleen.

        Reply
        • 13.6.2018 at 16:39
          Permalink

          ei hän ole ketään paennut, hän ei vain tullut Suomeen kuulusteluihin koska pelkäsi henkensä puolesta tätä totaalitaarista järjestelmää,ja tuon kuulustelun olisi voinut suorittaa videokuulusteluna mutta se ei jostain syystä tutkiville viranomaisille käynyt vaan he halusivat Janitskin kiinni ja täyteen diapamia.Törkeää teatteria koko juttu ja oikeuden halventamista,nämä viranomaiset jotka tässä ovat puuhamiehinä tulevat vielä jossain vaiheessa vastaamaan näistä jutuista,ei tämä teatteri voi loputtomiin jatkua

          Reply
          • 13.6.2018 at 22:00
            Permalink

            Täysin Freisleriläinen ”oikeuden”-käynti, ja juuri ”Ilmarin” kaltaiset ihmiset ovat jokaisen diktatuurin ja totalitaarisen järjestelmän mahdollistava elementti, suorastaan polttoaine. Noudatettiinhan esimerkiksi Natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa ainoastaan lakia, ja silloinkin olivat ”Ilmarin” kaltaiset raukkamaiset hyypiöt muistuttelemassa että tässähän noudatetaan nyt ainoastaan lakia…

          • 15.6.2018 at 05:33
            Permalink

            Heljkutin persu haukkumassa aina natseja

            http://www.magneettimedia.com/?s=Perussuomalaiset

            Saksa oli oikeasti riippumaton tuolloin ja johto kansan puolella. Ei mikään typerien persu-uskovaisten lammaslauma. Tehän niitä raukkamaisia lakeijaluonteita ja kusetettuja typeryksiä olette. Kansantribuuni Hitler oli valistanut saksalaiset tuolloin oivaltamaan maailman menon

  • 13.6.2018 at 17:55
    Permalink

    Valtamedian röyhkeys ja teko pyhyys on oksettavaa. Sanoma Oy syyttää Janitskinia siitä mitä itse tekee ja on tehnyt. Sanomien, YLE:n ja MTV3:n ”uutiset” ovat napattu mm. CNN:ltä, New York Post:ilta, Daily Mail:ltä. Jokainen voi todeta asian koska tahansa. Sivujen, kuvien ja videoiden sijoittelu ja videoiden vittumainen automaattikäynnistyminen artikkeleita lukiessa on matkittu suoraan näiltä jättimedioilta.
    Suomen valtamediat, poliitikot laidasta laitaan, virkamiehet ja wanna be virkamiehet ovat kaikki maanpettureita ja yhteiskunnan alinta pohjasakkaa.
    Onneksi jopa Italiassa ollaan herätty valeeseen jossa Eurooppa elää. Maa toisensa jälkeen toteaa että nyt riittää vihervasemmistolaisten riehuminen. Sipilän hallitus vaan ei tajua. Sipiä uneksii bolshevistisesta rauhallisuudesta, joka kertoo kaiken Sipilän todellisesta komunistisesta arvo-pohjasta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.