Myanmarin armeija miinoittaa pakolaisten kulkureittejä

Molemmin puolin Myanmarin ja Bangladeshin rajaa asuvat Rohingya-muslimit ovat aloittaneet massiivisen paon Myanmarista. Jopa 300 000 Rohingyaa kulkee jalkaisin kohti Bangladeshia väkivaltaisuuksien yltyessä.

Levottomuudet alkoivat kun Rohingya-kansan edustajat hyökkäsivät Myanmarin poliisin kimppuun 25.8. Heidän tavoitteenaan oli suojella itseään vainolta mutta tilanne on kääntynyt juuri päinvastaiseksi.

Myanmarin turvallisuusjoukot kirittävät Rohingyoja rajan yli. Aiemmin maan hallitus on kieltänyt koko kansan olemassaolon Myanmarissa ja todennut Rohingyojen olevan laittomia siirtolaisia Bangladeshista.

Amnesty international kertoi viikonloppuna että Myanmarin joukot ovat miinoittaneet Rohingyojen oletettuja kulkureittejä jopa molemmin puolin rajaa. Bangladeshin rajavartiolaitoksen johtaja on kertonut että muunmuassa räjähteiden asettamiseen viittaavaa toimintaa on havaittu rajan tuntumassa. Bangladesh liittyi vuonna 1997 jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen, Myanmar ei.

Muslimien vastaiset mellakat alkoivat Myanmarissa jo 2012 ja pakottivat 100 000 Rohingyan pakenemaan Bangladeshiin. 2012 paenneet asuvat yhä pakolaisleirissä.

Lähde: AP

2 thoughts on “Myanmarin armeija miinoittaa pakolaisten kulkureittejä

  • 11.9.2017 at 10:53
    Permalink

    Eli, muslimeja ei haluta Myanmariinkaan, niinkö?

    Reply
  • 11.9.2017 at 12:53
    Permalink

    Laittomasti maahantunkeutuneiden perseily Burmassa noudatti samaa kaavaa kuin islamin leviäminen missä tahansa muualla. Aluksi heidät otettiin vastaan hyvin ja annettiin asettua. Porukkaa tuli lisää ja lisää. Syntyi rinnakkaisyhteiskunta jossa musut elivät kuten islam ja imaamit velvoittaa. Perseily kantaväestöä kohtaan alkoi kun musut katsoivat heitä olevan riittävän paljon. Rikollisuutta kaikissa muodoissaan kuten täällä meilläkin ja islamilaisten ”parempien” käytäntöjen läpiviemistä mutta ei sopeutumista tai kotoutumista. Burmalaisilta katkesi pinna vaikka pitkään se buddhalaisilla kestää. Kävin noilla seuduilla vuonna 2012 ja kun viranomaiset estivät liikkumisen niin aloin utelemaan mistä oikein oli kysymys. Islam ja muslimit aiheuttavat murheita minne heitä päästetään. Seuraava ongelmapesä on etelä-thaimaa jossa ollaan jo ölähdelty liittämistä Malesiaan. Pommeja räjäytellään ja allahia huudellaan. Intiasta ette tietenkään ole kuulleetkaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.