Patentti- ja rekisterihallitus varoittaa aiheettomista laskuista ja maksukehotuksista

PRH kirjoittaa tiedotteessaan:

Tavaramerkin hakijat ja haltijat saavat valitettavan paljon harhaanjohtavia kirjeitä, aiheettomia laskuja tai maksukehotuksia.

Enimmäkseen kirjeitä tulee ulkomailta ja englanniksi, mutta kirjeitä voi tulla myös Suomesta.

Kirjeissä voidaan vaatia esimerkiksi uudistamismaksua tai erillistä rekisteröintimaksua.

Lue siis viestin sisältö tarkasti, ennen kuin ryhdyt maksamaan tai sitoutumaan mihinkään.
PRH:n lähettämissä kirjeissä lukee aina selkeästi PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS.

Lähde: PRH

 

2 thoughts on “Patentti- ja rekisterihallitus varoittaa aiheettomista laskuista ja maksukehotuksista

  • 19.12.2017 at 10:55
    Permalink

    Ai jaa! Ja kun verottaja poisti minut ALV-rekisteristä niin kaksi vuotta sen jälkeen vielä tuli ilmoituksia siitä että en ole tehnyt ALV-ilmoituksia. Ja kun soitin selvittääkseni asiaa, koska yritystä ei enää ollut olemassakaan, niin puhelimessa sanottiin että kaikki on kunnossa. No, seuraavaksi tuli karhu ja sakkomaksu 25e siitä että en ollut jättänyt ilmoitusta. Ja se oli menossa ulosottoon.

    Teille kaikille jotka suunnittelette yrityksen perustamista sanon, että harkitkaa sitä vielä kerran. Sen aloittaminen onnistuu puhelinsoitolla mutta lopettaminen maksaa kahden vuoden kirjanpito- ja verokulut. Eikä siitä senkään jälkeen pääse täysin eroon.

    Reply
  • 19.12.2017 at 11:27
    Permalink

    Minäkin saan ”harhaanjohtavia” jälkiveroja verottajalta jotka ovat ”otson” mielestä aivan ”järkiveroja”. Itse olen toista mieltä, koska aina menetän oman järkeni niiden takia.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.